Homoseksuaaliset Kokoukset

Mies ejakulaatio keskustelu homo kalua takaapäin

Ajatuksena oli pidempään kiinnostanut kokelilla miehen kanssa, ja niinpä lopulta päädyttiin mun kämpälle. Hänen naistuttunsa jatkoi matkaa ja ei paljoa tarvinut ihmetellä, niin alkoi lentää vaatetta pois. Ensimmäisenä otin kaveria suihin, mikä oli tosi hottia Sitten se olisi halunnut että panen sitä, mutta vaadin panoa itselleni.

Ja sitä kalua riitti! Aika äkkiä kaveri tuli ja se oli sitten siinä. Olisin vetänyt uudet rundit, mutta kaveri lopulta nukahti - mulla sen puolikova mulkku edelleen kädessä Aamulla potkasin kaverin ulos, ei tuntunut ebää niin hyvältä jutulta, mutta ottaisin koska tahansa toki uudestaan.

Nyt odottelenkin aika kiimaisena seuraavaa mahdollisuutta ;p. Taisin ite olla 14 ja tuo mies 22 äärimmäisen hätäinen ja huono kokemus. Parhaan kaverini kanssa aitassa, luin lehteä ihan rauhassa kunnes huomasin että housuja vedetään alas en sanonut mitään vain silitin häntä päästä ja siitä sitten se lähti ihan perä rööriin asti.. Olin ite jotain 16 vuotias ja kaveri oli Sattui aivan helvetisti, eikä ihme.

Sulkijalihas repeytyi tuossa touhussa eikä vieläkään 4 vuotta myöhemmin ole kunnossa. Kannattaakin siksi jo etukäteen venytellä sulkijalihaksiaan, niin että on kunnolla joustava ottamaan mulkkua sisäänsä.

Eka kerta oli vuosi sitten. Laitoin ilmoituksen eräälle deittisivustolle, jossa hain itseäni vanhempaa top-miestä. Vastauksia tuli paljon, mutta suurin osa oli aika luokatonta vonkaamista. Yksi mies oli kuitenkin erilainen ja hänen kanssaan pystyi juttelemaan muustakin kuin seksistä.

Ainoa miinuspuoli oli, että hän oli vanhempi mitä olin alunperin hakenut eli 59v. Viestiteltiin puolisen vuotta ennen kuin uskalisin mennä tapaamaan häntä. Tarkoitus oli vain mennä katsomaan, miltä hän näytti ja juttelemaan kasvotusten, mutta himothan siinä iski, kun olin haaveillut seksistä miehen kanssa yläasteelta asti ja yhtäkkiä oli tilaisuus siihen. Aluksi ajattelin vain ottaa häneltä suihin, mutta hän oli niin herrasmies ja hyvä käsittelemmän ensikertaista ja olin tosi kiihottunut, kun sain pitkän odotuksen jälkeen imeä miestä, että kun hän kysyi saako hän panna minua olin täysin sulaa vahaa ja suostuin.

Sillä tapaa menetin sitten peppuneitsyyden hänelle. Aluksi oli aika outoa olla miehen kanssa, kun oli tottunut olemaan vain tyttöjen kanssa ja se oli tosi erilaista, millaiseksi olin sen fantasioissa kuvitellut. Mut oli kuitenkin upea ja nautinnollinen kokemus.

Kolme kertaa ollaan sen jälkeen tavattu ja jokainen kerta on ollut edellistä parempi. Miestenvälinen on kiva harrastus. Puoli vuotta sitten,itse 49 ja kaveri 55v. Mies oli aivan kiimoissaan ja halusi tulla takaapäin. Muutaman työnnön jälkeen laukesi ja itse en päässyt oikein mukkaan juttuun. Muuten tuntui mahtavalta,tarvii kokeilla uudestaan. No yksi ekoja kertojani oli talvella Tapasimme Mixeissä Tampereella ja lähdimme junalla hänen luokseen Vammalaan.

Olin 19 ja hän Vaalea, tavallisen näköinen jannu mutta miehekäs ja isokyrpäinen. Hän oli kokenut joten hän osasi opettaa ja ihana yö se oli. Kokenut, vanhempi mies oli hyvä vaihtoehto ainakin minulle. Tuon kokemuksen jälkeen osasin arvostaa miestä, joka ei välttämättä ole hyvännäköinen mutta oikeasti miehekäs , uskollinen, huolehtivainen ja isolla mulkulla varustettu.

Vielä tänäänkin kun olen kiimasta levoton muistelen silloin tällöin yötämme ja mietin millaista olisi ollut asua hänen kanssaan.

Tiesin kuitenkin jo silloin ettei hän ole minulle se oikea emme olleet sukulaisieluja joten se jäi yhteen kertaan. Oltiin tuolloin molemmat vuotiaita. Olin kaverin luona yökylässä ja menimme nukkumaan. Hänellä oli parisänky eikä mitään muuta ja ihan muuten vaan menin hänen viereensä nukkumaan Kaverini tiesi,että olen biseksuaali ja en voinut vastustaa kiusausta ja raotin hänen peittoaan sen verran, että näin hänen pullotuksensa.

Hän nukkui ja kutittelin hänen munaansa ja itselläni alkoi seisoa ja niin alkoi hänelläkin pikkuhiljaa ja hieroin hänen kovaa penistään. En sanonut mitään, hymyilin vain. Sitten kaverini kertoi, että oli ollut hereillä kaiken sen aikaa, kun aloin kutittelemaan hänen munaansa. Hän kysyi, että haluanko ottaa häneltä suihin ja sitten aloin imuttelemaan häntä.

Sitten tuli hänen vuoro ja otti minulta suihin. Lopuksi olimme 69 asennossa ja laukesimme toistemme suihin ja käperryin sen jälkeen hänen kainaloonsa ja nukahdin siihen. Olemme edelleenkin kavereita ja puuhailemme aina silloin tällöin. Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Mä olen 23v ja kokemusta vain suihinotosta mua yli 10 vuotta vanhemmalta mieheltä.

Perseenreikä on niin kireä, että lopetan hommat aina kesken ja enää en edes halua ollenkaan! Olin just täyttänyt 18v ja olin juhlimassa synttäreitäni yhen kaverin luona, jossa majailin viikonlopun yli.

Se esitteli miulle jonkun kolme- tai nelikymppisen perheenisän itse asiassa en muista oliks se perheenisä tai edes naimisissa mutta joka palveli myös armeijassa ja oli lähdössä olikohan Afganistaniin joskus lähitulevaisuudessa. Tää mies heitti meidät johonkin huvipuistoon ja haki meiät sieltä sit ku haluttiin pois. Sit en muista tapahtuiko samana vaiko seuraavana päivänä, mutta ajettiin yhessä miehen ja miun kaverin kaa johonkin mehtään digikamera mukana.

Otin mieheltä suihin, kaveri otti miulta suihin, siis keskellä mehtää, sit mentiin takasin autoon ja ajettiin johonkin aukioon jossa mie ja mies siirryttiin takapenkille ja otin siltä taas suihin kaverin ottaessa kuvia. Lopetettiin kun jotkut ihmiset ilmestyi paikalle ja mentiin kaverin kotiin.

Osasin kuulemma tosi hyvin imeä kyrpää ensikertalaiseksi, siis mies ei ollut uskoa olevani umpineitsyt. En osaa edes sanoa kaduttaako vai eikö. No sanotaan että kaikista "seksuaalisista kokemuksistani" toi oli ehdottomasti vähiten nolo.

Menin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Aloitin siellä kuoroharrastuksen ja tutustuin samalla Lauriin. Hän oli mukava rempseä herrasmies,esitteli mulle kaupunkia käytiin usein syömässä ja joskus elokuvissa. Kerran sitten kun lähdettiin elokuvista niin hän puristi minua hellästi pakaroista..

Oli mun ensisuudelmat,oli perhosia vatsassa kun en ollut koskaan ollut kenenkään kans näin lähekkäin. Eka kerta tapahtui sit muutama päivä myöhemmin hänen asunnollaan. Suudeltiin kun hän riisui minut ja laittoi vatsalleen. Eihän se meinnannut millään mennä kun jännitin,sattuihan se aluksi paljon mutta olihan se kiihottavaa kun joku panee ja laukeaa sitten sisälle.

Mun eka kerta oli tällänen; olin eräässä gaychatissa ja olo oli jo pidemmän aikaan ollu tosi kiimainen. No, kuten yleensä, chateissä porukka haluaa nähä livenä, en ollut aiemmin suostunut sellaiseen mutta nyt jostain syystä suostuis: D sovittiin aika ja paikka ja menin sinne hirveessä jännityksessä puukko mukana XD pitäähän selusta varmistaa.

Kun saavuin paikalle, mies oli siellä, hyvännäköinen ja kroppainen. Puhuttiin jonkin aikaa ja sano että voidaan perua koko juttu jos musta siltä tuntuu, kerroin myös että oli mun eka kerta. No, ei peruttu, hyppäsin tuntemattoman miehen autoon ja mentiin sen kotiin jossa hän riisuutui, samoin minä pian. Ei siinä muuta sitten kuin että aloin ottaa häneltä suihin. Olin sanonut että voi olla, etten pysty tekemään mitään muuta suuren jännityksen ja pelon vuoksi, ja hän ymmärsi.

Otin suihin ja hän laukesi jossain vartissa vatsalleni. Olisin toki halunnut tehdä paaaaljon muutakin mutta tuo jännitys oli vaan niin suuri: Mies oli todella asiallinen ja kunnollisen oloinen, ei pakottanut missään vaiheessa tekemään mitään mitä en haluaisi. Hän oli myös hyvin ymmärtäväinen. Yllätyin että sellainen löytyi chatissä ja olin myös helpottunut että tämäkin tuli viimein koettua Pari kuukautta sitten kaverin kaa. Oltii oltu kaikkien kavereitten tyttöjä ja yks poika meiän lisäks pullonpyöritystä ja sain tehtäväks kielarin sen kaverin kaa!

Sen piti kestää 10 s. Sit ku porukkojen piti pikkuhiljaa lähtee kotii nii vaan me kaks jäätii sinne tapahtu sen pojan asunnossa ja sit se sano et ei se ollu niin kamalaa se kielari. Olin hetken hiljaa mut sitte yhtäkkii jotain tapahtu ja suutelin sitä.

Sitte kohta katottii yhes homopornoo ja otettii suihin toisiltamme mut ei haluttu panna kunnolla. Nyt oon sen pojan kaa yhes salaa ja aateltii ens viikol kokeilla.

Kyll oli kiimasia tarinoita ett alkoi heti seisoa miten muilla kertokaa onko kädes jo ja tipat vai vai. Menin parvekkeelle ja naapuri istu omallaan ihan riutuneena krapuloissaan. Ei oltu koskaan tavattu, vaan sen kämppismuijan kaa olin joskus jutellut. Olin 29 ja homopoikuus tallella siis Katselin ja sanoin että "kyllä näytät surkeelta, otetaanko skumppaa? Tää nosti päätään et kyllä kelpaisi. Mä hain kaksi shamppalasia ja pullon. Kiipesin kaiteen yli sen luo ja juotiin se pullo.

Tultiin niin hiton hyvin juttuun, ihan sielunveli meininkiä! Ja sit ku oltiin juotu ja poltettu röökit, oltiin vaan hiljaa hetki, katottiin toisia silmiin ja yhtäkkiä vaan noustiin ku sanattomasta sopimuksesta ylös, se kiers pöydän meidän välissä ja työnsi kaidetta vasten ja suudelmiin ku eläimet.

Ei haitannut vaik olisi puolisuomee nähnyt sinne parvekkeelle Sit yhtä hyrymykkyrää kieputtiin sisälle pussailen ja reittiin vaatteet veks, otettiin suihin mut eikö perkele sen kämppikset tullu sinne!

Hirmu hädällä vaatteet niskaan ja just ehdittiin ettei kukaan tajunnut mitään. Olivat sopineet pubiin lähdöstä ja lähdin sitten mukaan Siellä footsie jatkuvasti, kundi kirjoitteli kännyyn tuhmia ja näytti mulle, kummallakin hitollinen halutus. Tää muija arvasi mitä oli tekeillä mut iski vaan silmää eikä kertonut kelleen.

Tällä kundilla oli siis muijakaveri ja kaikkee. Kohta me lähdettiinkin ja mun luokse, siellä kundi pani mua ja kyllä tuntui mutta osasi se varoakin. Laukesi kolmesti ja Mä kerran yön aikana.

Nähtiin sit aika monta kertaa ja melkein ihastuin tähän tyyppiin, mut tulin sit järkiini ja nykyään moikataan ja joskus kaljalla käydään. Yhä on naisensa kanssa Mulla ihana kundi nyt, ei tiedä tästä historiasta eikä tarttekaan.

Mut oli hieno kokemus. No tämä tapahtui kun olin 23v. Olin jo monta vuotta halunnut kokeilla suihinottoa ja peppupanoa. En tietääkseni homo ole kun en kiihotu miehistä tai pidä miehiä mitenkään erityisen komeina tai kiinnostavina, mutta seksi aina kiinnostanut.

No päätin kerran kokeilla erästä gay chattiä ja siinä runkkauksen himoissa päätin kokeilla löytyisikö heti sillä minuutilla lähistöltä jotain ja kuinkas kävikään löytihän sitä. Itseäni vuotta vanhempi mies asui aika lähettyvillä ja päätettiin siinä sitten tavata.

Otin sinä iltana ensimmäisenä kerran mieheltä suihin ja mies otti minulta. Noh ei se juuri miltään tuntunut. Ei hyvältä eikä pahalta, enkä myöskään hänen imemisestään saanut edes seisokkia. Kumpikaan ei lauennut koska hommat piti jättää kesken kun hänen kämppiksensä oli tulossa kotia.

Seuraavana iltana himokkaana päätin kokeilla löytyisikö taas jotain miestä peppuneitsyyttäni viemään. Lähistöltä löytyi vain kokenutta peppua etsivä mies joten otin yhteyttä valehdellen että olen kokenut. Sovittiin tapaaminen pimeällä kääntöpaikalla keskellä metsätietä. Hänen autonsa takapenkillä hän sitten pani minua ensimmäisen kerran.

Pimeyden takia en tiedä minkä kokoinen miehellä oli mutta syvälle mennessä sattui ihan hirviästi, mutta otin munan vastaan kun kerran siihen olin suostunut. Paremmalta se alkoiki loppua kohden tuntumaan ja melkein itsekkin olin tulossa vaan mies laukesi juuri sillä hetkellä. Vaihdettiin siinä numeroita ja lähdettiin molemmat omiin suuntiin.

Tekis mieli vielä joskus kokeilla, mutta en juuri kosketteluista ja muusta välitä. Haluaisin vaan että menen jonnekkin sovittuun paikkaan, housut alas ja muna sisään. Ehkä vielä joskus uskaltaa toisekkin: Entinen kamu ja naapurin poika.

Oli muuttaneet toiselle paikkakunnalle Yllättäen tää kundi tuli meille,mopolla No tietysti juttua ja tekemistä riitti,kun oltiin oltu tosi kavereita. Se poika oli 15 ja mä 14,mut fyysisesti se oli mua tosi paljon edellä. Mä olin melkein posliini ja vasta samana kesänä saanut ekat mällit. Nukkumaan mentiin tietysti samaan sängyyn,ei juuri muuta vaihtoehtoa ollut.

Yllättäen tää kundi alko hyväileen ja lopuks alko imeen mun kullia,no tietysti se tuntu hyvältä ja sitten imettiin ja hyväiltiin toisiamme. Sitten se käänsi mut vatsalleen ja alko sylkeä liukkarina käyttäen yrittää mun sisään. Kai mä jännitin mut kesti aika pitkään ennen ku sen kalu alko työntyy mun sisään, Ei silti,sillä oli tosi iso jotain 17 senttinen. Ekaks vähän sattuikin,mut sit se vaan alko tuntuu hyvältä,se poika pani ihan tosissaan,ei varmaan ollut eka kerta.

Sitten ku sen speget tuli mun sisään,niin multakin tuli. Eka kerta ja tosi hyvät muistot. Joskus alku keväästä mä olin 16 ja kaveri 14v. Oltiin tunnettu jokunen vaan kuukaus.

Sillo lunta oli aika paljon, sopivasti muutama aste pakkasta mut ei liian kylmä ja oltiin menossa lähellä sijaitsevaan mäkeen lumilautailemaan. Snoukkauksen kautta olin tutustunu tähän jäbään. Oltiin kumpikin lautailu kamppeet päällä ja puhuttiinkin siin jotain lautailu vaatteista ja mistä ne on ostettu kunnes kaveri kysy mult ehkä hieman ujosti "onks sul muuten pelkät bokserit noiden housujen alla? Kaveri kysy "oikeesti ootsä tosissas siis ei edes boksereita?

Pienen viiveen jälkeen kaveri poikkes muuntajakopin takana ja tuli takas bokserit kädessä tunkien ne taskuun. Mul alko välittömästi seisoo ja mä huomasin kans pientä kohoumaa kaverin lautailu housuissa.

Se sano "tuntuu oudolta mut aika hyvältä, tarkenee kyl edelleen, ei oo kylmä, nää Burtonit on tosi lämpimät". Sanoin et niin on DC kans. Mentiin sinne muuntajakopin taakse, katottiin toisiamme ja samaan aikaan kumpikin otti kalun esiin lautailu housuita. Silti alettiin runkata ja molemmilta tuli tosi pian.

Mua kiihotti tosi paljon et toinen poika runkkaa lautailu housuissa. Sen jälkeen mentiin kaverille. Sen vanhemmat ei ollu himassa. Mentiin sisälle ja jatkettiin siitä mihin ulkona muuntajakopin takana jäätiin.

Riisuttiin lautailu kamppeet ja molemmilla seiso uudestaan jo ihan tanassa. Tästä voi jokainen jo päätellä mihin se johti. Pano puolin ja toisin. Siitä tuli eka kerta toisen pojan kans ja toka kerta tuli aika pian: Tosin täytyy sanoo et ei olla kovin usein pantu vaan enemmän runkattu yhessä.

Molemmilla sama mieltymys et tykkää enemmän vaan runkata ja pano sillei joskus harvemmin. Olin ekalla kertaa 16v ja mies 32v harrastuksena oli fistaus sattu niin paljon kun sitä kesti 40min.

Olen 34 bi ja päätin vastata treffi ilmoituksen jossa mies etsi miestä. Olen halunnut kokeilla miltä tuntuu kun mies imee ja panee peppuun. No menin kaverin luokse hän oli n 50 vuotias pelotti ja jännitti aika paljonkin. No menimme sisälle ja riisuimme vaatteet ja sitten hän otti munani suuhunsa menimme kuusysi asentoon ja maistoin hänen mulkkua se maistuikin aika hyvälle.

Sitten hän kysyi haluanko panna ja suostuin työnsin munani hänen peppuunsa se tuntui tosi hyvälle ja laukesin. Hän kysyi voiko panna minua suostuin siihenkin hänellä oli aika iso se sattui alussa mutta lopulta tuntui tosi hyvälle lopulta hänkin laukesi. Sellainen oli ensi kokemukseni mut ei varmasti viimeinen. Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena. Voi vitsi tuntuu ihanalta! D ja minä pieni ja söpö hentulainen jolla kiva ja söpö pikkupeppu.

Olisin itse asiassa tälläkin hetkellä sellasessa tarpees että, haluisin joltain vähän ottaa poskeen ja vähän sisällekkin, että löytyiskö vapaaehtoisia, suurikokoisen peniksen omaavia. Tapasin metsässä, otin suihin ja se laukesi suuhun.

Olin 16, se No itsellä tapahtui ehkä liian nuorena, olin 15 ja melko epävarma ja säikähtynytkin omasta seksuaalisuudestani. Narinkkatori tuli koulusta palattuani iso noin nelikymppinen mies kyselemään minulta, haluaisinko röökkiä.

Sitten kävelytti minua Töölöön Cafe Maroccoon Museokadulle ja halusi tarjota kahvia ja jutella. Olin hoikka ja pitkähiuksinen poika ja varmaan söpön näköinen miehen mielestä, sillä sitten hän rupesi houkuttelemaan minua muka mummonsa luokse erääseen porraskäytävään, jossa tarjolla olisi kuulemma lisää röökkiä ja huikkiakin.

Jouduin rapussa paniikkiin ja ryntäsin ulos hissistä parahiksi tulleiden asukkaiden vanavedessä ja olin jonkun aikaa aivan shokissa. Tajusin, että mies oli homo ja halusi vietellä minut. Tällä renkaalla otetaan kiinni esinahan yläosasta ja sitä vedetään eestaas terskan päällä, lopuilla sormilla pitäen varresta kiinni.

Runkatessa nopeus on valttia, hidas tahti puuduttaa. Yleisin virhe tehdään runkkaamaalla vartta joka ei tunnu miltään vrt. Eriasia on taas runkkaus suihinotossa joka on erittäin jees. Silloin syljen tuoma liukaste kullin pinnassa ja kädessä tekee otteen esinahasta toissijaiseksi, koko runkkaustoiminto tuntuu hyvältä, myös pitkät vedot.

Pääasia on että sylkeä on riittävästi. Ja mitä Tulemiseen tulee, se on kundeille pitkälti myös visuaalinen elämys, tästä johtuen heidän viehtymys cumshotteihin. Jotkut haluavat satsin nieltävän, jotkut haluavat heittää kasvoille, jotkut suuhun ilman nielemistä, jotkut rinnoille, jotkut sun korkokengille, etc Kannattaa vaikkapa kysästä runkkauksen yhteydessä, ettei mee hommat ristiin.

Älkääkä nyt ruvetko moralisoimaan, mä vaan yritän parantaa maailmaa. Hankkikaan itellenne NAINEN joka on seksuaalisesti hyvin aktiivinen, joka nauttii antamisesta muussakin kuin seksissä yhtäpaljon kuin asioiden saamisesta ja jolla on takanaan pitkiä parisuhteita harjoitus tekee mestarin. Nuoremmilla tytöntylleröillä ei tosiaan välttämättä ole käsitystä siitä kuinka se bloukkis menee niin että kundi siitä vähän jopa nauttisi..

Avoin, vapaa ja aito kiihko kuitenkin kun on paras väline hyvässä seksissä.. Nämä siis vain jotain minun ajatuksia ei absoluuttisia totuuksia..

Niin piti vielä lisätä että tuolla kun sanoin ettei naiset osaa runkata miestä tarkoitin vain sitä että ei se ole pelkästään miesten ongelma tuo tyydytyksessä onnistuminen, etc. Naiset puhuvat kovin useasti kuinka hyvä tai huono mies on sängyssä, onko iso kalu jne. Miehetkin saa puhua siitä osaako nainen toimia sängyssä vai onko ihan lahnana. Ja täytyy sanoa vielä että jos puhutaan pienistä pippeleistä niin ei se löysä pimppakaan kovin kiva ole.

Vai olisikohan tuommoinen cool: Mutta vetäisepäs tekopilde esiin tyynyn alta herkällä hetkellä. Clitin imemisestä ja sen mahdollisesta tuntumisesta mulla on varmaan vieläkin todisteena hampaanjäljet vehkeessä. Eipä pelkkä kullin nuoleminenkaan hirveästi säväytä. Imu is where it's at. Come up north, laddy!

..

ILMAISET SEKSIFILMIT HOMOSEKSUAALISEEN ILMAISVIDEO

Se oli varmaan kyynärvarteni pituinen eikä sormeni yltäneet millään sen ympäri. En ole koskaan ollut niin himoissani kun aloin imeä sitä vaikka ei se oikein suuhun mahtunut. Nuolin kuitenkin koko kalun vartta ja se vain kasvoi entisestään. Olin jo täysin valmis seksiin ja mietin ehkäisyä. Ei ei ja ei, tätä tilaisuutta minä en voi pilata kondomilla vaan haluan tuntea tuon aitona sisälläni.

Hän otti minun lähetyssaarnaajassa ja lopuksi takaapäin. Minun oli vaikea pidätellä nautinnonhuutojani, toivoin vain että koko hotelli ei kuulisi. Se oli taivaallista, en osaa paremmin kuvailla. Elämäni ylivoimaisesti paras kokemus. Tunsin kuin mies valutti siemenensä syvälle pilluuni.

Pian aktin jälkeen hän lähti pois, ja jäin sängylle makaamaan. En nukkunut paljon sinä yönä, minun oli pakko masturboida useaan kertaan haaveillen tuosta mustan miehen kalusta. Seuraavana päivänä palasin kotiin, olin käynyt Helsingistä ostamassa katumuspillerit, koska vaikka olimme jo aktiivisesti yrittäneet lasta aviomieheni kanssa jo kahden kuukauden ajan, järkeilin että eihän se kävisi päinsä, että lapsi olisi tummaihoinen. Illalla mies odotti minua jo innokkaana ja makuuhuoneeseen päästyäni makasi hän alasti peniksensä täysin erektiossa ja kuikutteli, että tehdään sitä lapsentekohommaa taas.

Voitte vain kuvitella mikä olo minulla oli, olin eilen saanut uskomattoman herrasmiehen todella isoa penistä, haaveillut siitä masturboiden koko yön ja nyt mieheni haluaa naida minua huulirasva puikon kokoisella peniksellään. Pilluni oli vielä aivan tuon ihanan miehen lumoissa, todellisen miehen joka tietää miten käsitellä naista eikä pelkää näyttää sitä. Sitäpaitsi olin katumuspillereissä, koko seksi olisi turhaa. Kai minun oli pakko näytellä.

Imin miehen kalua ja sovimme, että vähän ennen ejakulaatiota yrittäisimme laittaa sen pilluuni. En todellakaan juuri nyt halunnut tuota katkarapua sisääni pilaamaan vieläkin jatkuvia tuntemuksia eilisestä elämäni ihanimmasta ja romanttisimmasta kokemuksesta. Jatkoin kalun imemistä ennen laukeamishetkeä ja ei mies tuntunut siitä loukkaantuvan, koska tykkää laueta suuhun. Ja voi mikä tilkka sitä spermaa tuli, mustan miehen panosta pillustani valui varmaan kymmeniä kertoja enemmän laadukasta spermaa ja takuulla olisin tullut raskaaksi ellen olisi sitä ehkäissyt.

Minun piti kertoa tämä tarina, koska halusin jakaa ihanan kokemukseni tämän romanttisen miehen kanssa josta tulen varmaan haaveilemaan lopun elämäni. Nysä lepokulli cm 36v jäbä jolla tuollainen , kovana 14cm ja paksuus 4. En olisi kovin ylpeä saavutuksestasi, koska käyttäydyit huoramaisesti varattuna naisena. Petit miestäsi, joka on moraalisesti väärin ja sitä et saa enää tekemättömäksi.

Sulla on pieni käsivarsi ka lyhyet sormet. Hotellihuoneessa ei ole makuuhuonetta. Totta on että joillakinmustilla miehillä on jopa 20cm. Kyllä tällä yioppilasainekokeessa varmaan olisi se A tullut. Hauskasti siinä kaveri eläytyy naisen asemaan tarinaa kirjoittaessaan. Palsta on vain niin muutenkin trolleja täynnä ettei tänne kannata yrittää noin tökeröä tekstiä härnäämis mielessä.

Hauskahan toi oli juuri huonon trolliyrityksensä johdosta ja tekstistä paitaa kirjoittajan peniskateus ja aiheelinenkin pelko miten paljon isommat kalut mustilla miehillä on. Onko se paitaan painettu "olen peniskateellinen"? AIDS näkyy testissä parin kuukauden kuluttua. Kaikilla panopuilla se on. Oulun paksupoju taas nähny unia. Vastaa alkuperäiseen viestiin Kokemukseni musta miehen kanssa Aluksikaan en tiedä pitäisi kertoa tätä, mutta minusta tuntuu että asia on pakko jakaa.

Käytä muuta kuin rekisteröityä käyttäjätunnustasi. Puhuttiin jonkin aikaa ja sano että voidaan perua koko juttu jos musta siltä tuntuu, kerroin myös että oli mun eka kerta. No, ei peruttu, hyppäsin tuntemattoman miehen autoon ja mentiin sen kotiin jossa hän riisuutui, samoin minä pian.

Ei siinä muuta sitten kuin että aloin ottaa häneltä suihin. Olin sanonut että voi olla, etten pysty tekemään mitään muuta suuren jännityksen ja pelon vuoksi, ja hän ymmärsi.

Otin suihin ja hän laukesi jossain vartissa vatsalleni. Olisin toki halunnut tehdä paaaaljon muutakin mutta tuo jännitys oli vaan niin suuri: Mies oli todella asiallinen ja kunnollisen oloinen, ei pakottanut missään vaiheessa tekemään mitään mitä en haluaisi.

Hän oli myös hyvin ymmärtäväinen. Yllätyin että sellainen löytyi chatissä ja olin myös helpottunut että tämäkin tuli viimein koettua Pari kuukautta sitten kaverin kaa. Oltii oltu kaikkien kavereitten tyttöjä ja yks poika meiän lisäks pullonpyöritystä ja sain tehtäväks kielarin sen kaverin kaa! Sen piti kestää 10 s. Sit ku porukkojen piti pikkuhiljaa lähtee kotii nii vaan me kaks jäätii sinne tapahtu sen pojan asunnossa ja sit se sano et ei se ollu niin kamalaa se kielari.

Olin hetken hiljaa mut sitte yhtäkkii jotain tapahtu ja suutelin sitä. Sitte kohta katottii yhes homopornoo ja otettii suihin toisiltamme mut ei haluttu panna kunnolla. Nyt oon sen pojan kaa yhes salaa ja aateltii ens viikol kokeilla. Kyll oli kiimasia tarinoita ett alkoi heti seisoa miten muilla kertokaa onko kädes jo ja tipat vai vai. Menin parvekkeelle ja naapuri istu omallaan ihan riutuneena krapuloissaan.

Ei oltu koskaan tavattu, vaan sen kämppismuijan kaa olin joskus jutellut. Olin 29 ja homopoikuus tallella siis Katselin ja sanoin että "kyllä näytät surkeelta, otetaanko skumppaa? Tää nosti päätään et kyllä kelpaisi. Mä hain kaksi shamppalasia ja pullon. Kiipesin kaiteen yli sen luo ja juotiin se pullo. Tultiin niin hiton hyvin juttuun, ihan sielunveli meininkiä! Ja sit ku oltiin juotu ja poltettu röökit, oltiin vaan hiljaa hetki, katottiin toisia silmiin ja yhtäkkiä vaan noustiin ku sanattomasta sopimuksesta ylös, se kiers pöydän meidän välissä ja työnsi kaidetta vasten ja suudelmiin ku eläimet.

Ei haitannut vaik olisi puolisuomee nähnyt sinne parvekkeelle Sit yhtä hyrymykkyrää kieputtiin sisälle pussailen ja reittiin vaatteet veks, otettiin suihin mut eikö perkele sen kämppikset tullu sinne! Hirmu hädällä vaatteet niskaan ja just ehdittiin ettei kukaan tajunnut mitään. Olivat sopineet pubiin lähdöstä ja lähdin sitten mukaan Siellä footsie jatkuvasti, kundi kirjoitteli kännyyn tuhmia ja näytti mulle, kummallakin hitollinen halutus.

Tää muija arvasi mitä oli tekeillä mut iski vaan silmää eikä kertonut kelleen. Tällä kundilla oli siis muijakaveri ja kaikkee. Kohta me lähdettiinkin ja mun luokse, siellä kundi pani mua ja kyllä tuntui mutta osasi se varoakin.

Laukesi kolmesti ja Mä kerran yön aikana. Nähtiin sit aika monta kertaa ja melkein ihastuin tähän tyyppiin, mut tulin sit järkiini ja nykyään moikataan ja joskus kaljalla käydään. Yhä on naisensa kanssa Mulla ihana kundi nyt, ei tiedä tästä historiasta eikä tarttekaan. Mut oli hieno kokemus.

No tämä tapahtui kun olin 23v. Olin jo monta vuotta halunnut kokeilla suihinottoa ja peppupanoa. En tietääkseni homo ole kun en kiihotu miehistä tai pidä miehiä mitenkään erityisen komeina tai kiinnostavina, mutta seksi aina kiinnostanut.

No päätin kerran kokeilla erästä gay chattiä ja siinä runkkauksen himoissa päätin kokeilla löytyisikö heti sillä minuutilla lähistöltä jotain ja kuinkas kävikään löytihän sitä. Itseäni vuotta vanhempi mies asui aika lähettyvillä ja päätettiin siinä sitten tavata. Otin sinä iltana ensimmäisenä kerran mieheltä suihin ja mies otti minulta.

Noh ei se juuri miltään tuntunut. Ei hyvältä eikä pahalta, enkä myöskään hänen imemisestään saanut edes seisokkia. Kumpikaan ei lauennut koska hommat piti jättää kesken kun hänen kämppiksensä oli tulossa kotia. Seuraavana iltana himokkaana päätin kokeilla löytyisikö taas jotain miestä peppuneitsyyttäni viemään. Lähistöltä löytyi vain kokenutta peppua etsivä mies joten otin yhteyttä valehdellen että olen kokenut. Sovittiin tapaaminen pimeällä kääntöpaikalla keskellä metsätietä.

Hänen autonsa takapenkillä hän sitten pani minua ensimmäisen kerran. Pimeyden takia en tiedä minkä kokoinen miehellä oli mutta syvälle mennessä sattui ihan hirviästi, mutta otin munan vastaan kun kerran siihen olin suostunut. Paremmalta se alkoiki loppua kohden tuntumaan ja melkein itsekkin olin tulossa vaan mies laukesi juuri sillä hetkellä. Vaihdettiin siinä numeroita ja lähdettiin molemmat omiin suuntiin. Tekis mieli vielä joskus kokeilla, mutta en juuri kosketteluista ja muusta välitä.

Haluaisin vaan että menen jonnekkin sovittuun paikkaan, housut alas ja muna sisään. Ehkä vielä joskus uskaltaa toisekkin: Entinen kamu ja naapurin poika. Oli muuttaneet toiselle paikkakunnalle Yllättäen tää kundi tuli meille,mopolla No tietysti juttua ja tekemistä riitti,kun oltiin oltu tosi kavereita. Se poika oli 15 ja mä 14,mut fyysisesti se oli mua tosi paljon edellä. Mä olin melkein posliini ja vasta samana kesänä saanut ekat mällit. Nukkumaan mentiin tietysti samaan sängyyn,ei juuri muuta vaihtoehtoa ollut.

Yllättäen tää kundi alko hyväileen ja lopuks alko imeen mun kullia,no tietysti se tuntu hyvältä ja sitten imettiin ja hyväiltiin toisiamme. Sitten se käänsi mut vatsalleen ja alko sylkeä liukkarina käyttäen yrittää mun sisään.

Kai mä jännitin mut kesti aika pitkään ennen ku sen kalu alko työntyy mun sisään, Ei silti,sillä oli tosi iso jotain 17 senttinen. Ekaks vähän sattuikin,mut sit se vaan alko tuntuu hyvältä,se poika pani ihan tosissaan,ei varmaan ollut eka kerta. Sitten ku sen speget tuli mun sisään,niin multakin tuli. Eka kerta ja tosi hyvät muistot. Joskus alku keväästä mä olin 16 ja kaveri 14v. Oltiin tunnettu jokunen vaan kuukaus.

Sillo lunta oli aika paljon, sopivasti muutama aste pakkasta mut ei liian kylmä ja oltiin menossa lähellä sijaitsevaan mäkeen lumilautailemaan. Snoukkauksen kautta olin tutustunu tähän jäbään. Oltiin kumpikin lautailu kamppeet päällä ja puhuttiinkin siin jotain lautailu vaatteista ja mistä ne on ostettu kunnes kaveri kysy mult ehkä hieman ujosti "onks sul muuten pelkät bokserit noiden housujen alla?

Kaveri kysy "oikeesti ootsä tosissas siis ei edes boksereita? Pienen viiveen jälkeen kaveri poikkes muuntajakopin takana ja tuli takas bokserit kädessä tunkien ne taskuun. Mul alko välittömästi seisoo ja mä huomasin kans pientä kohoumaa kaverin lautailu housuissa.

Se sano "tuntuu oudolta mut aika hyvältä, tarkenee kyl edelleen, ei oo kylmä, nää Burtonit on tosi lämpimät". Sanoin et niin on DC kans.

Mentiin sinne muuntajakopin taakse, katottiin toisiamme ja samaan aikaan kumpikin otti kalun esiin lautailu housuita. Silti alettiin runkata ja molemmilta tuli tosi pian. Mua kiihotti tosi paljon et toinen poika runkkaa lautailu housuissa. Sen jälkeen mentiin kaverille. Sen vanhemmat ei ollu himassa. Mentiin sisälle ja jatkettiin siitä mihin ulkona muuntajakopin takana jäätiin. Riisuttiin lautailu kamppeet ja molemmilla seiso uudestaan jo ihan tanassa.

Tästä voi jokainen jo päätellä mihin se johti. Pano puolin ja toisin. Siitä tuli eka kerta toisen pojan kans ja toka kerta tuli aika pian: Tosin täytyy sanoo et ei olla kovin usein pantu vaan enemmän runkattu yhessä. Molemmilla sama mieltymys et tykkää enemmän vaan runkata ja pano sillei joskus harvemmin. Olin ekalla kertaa 16v ja mies 32v harrastuksena oli fistaus sattu niin paljon kun sitä kesti 40min.

Olen 34 bi ja päätin vastata treffi ilmoituksen jossa mies etsi miestä. Olen halunnut kokeilla miltä tuntuu kun mies imee ja panee peppuun. No menin kaverin luokse hän oli n 50 vuotias pelotti ja jännitti aika paljonkin. No menimme sisälle ja riisuimme vaatteet ja sitten hän otti munani suuhunsa menimme kuusysi asentoon ja maistoin hänen mulkkua se maistuikin aika hyvälle. Sitten hän kysyi haluanko panna ja suostuin työnsin munani hänen peppuunsa se tuntui tosi hyvälle ja laukesin.

Hän kysyi voiko panna minua suostuin siihenkin hänellä oli aika iso se sattui alussa mutta lopulta tuntui tosi hyvälle lopulta hänkin laukesi. Sellainen oli ensi kokemukseni mut ei varmasti viimeinen. Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena. Voi vitsi tuntuu ihanalta! D ja minä pieni ja söpö hentulainen jolla kiva ja söpö pikkupeppu. Olisin itse asiassa tälläkin hetkellä sellasessa tarpees että, haluisin joltain vähän ottaa poskeen ja vähän sisällekkin, että löytyiskö vapaaehtoisia, suurikokoisen peniksen omaavia.

Tapasin metsässä, otin suihin ja se laukesi suuhun. Olin 16, se No itsellä tapahtui ehkä liian nuorena, olin 15 ja melko epävarma ja säikähtynytkin omasta seksuaalisuudestani. Narinkkatori tuli koulusta palattuani iso noin nelikymppinen mies kyselemään minulta, haluaisinko röökkiä.

Sitten kävelytti minua Töölöön Cafe Maroccoon Museokadulle ja halusi tarjota kahvia ja jutella. Olin hoikka ja pitkähiuksinen poika ja varmaan söpön näköinen miehen mielestä, sillä sitten hän rupesi houkuttelemaan minua muka mummonsa luokse erääseen porraskäytävään, jossa tarjolla olisi kuulemma lisää röökkiä ja huikkiakin. Jouduin rapussa paniikkiin ja ryntäsin ulos hissistä parahiksi tulleiden asukkaiden vanavedessä ja olin jonkun aikaa aivan shokissa.

Tajusin, että mies oli homo ja halusi vietellä minut. Tämä tapaus sai minussa kummalliset vietit heräämään ja aloin pukea ylleni salassa äitini sukkahousuja ja muita hepeneitä ja huomasin nauttivani tyttömäisyydestäni suunnattomastija sain orgasmeja. Varsinainen ensikokemukseni tapahtui sitten asemalla, jossa kuljeskelin pari kaljaa juoneena viisitoistavuotiaiden koululaisten paha tapa tuolloinkin ja bongasin erään pienikokoisen hintelän noin kolmekymppisen kaverin seisoskelemassa pylvään vierellä.

Minussa heräsi halu koetella kaveria ja minulla oli naisten sukkahousut ja pikkurintsikat vaatteideni alla ja olin tosi kiihottuneessa tilassa. Kysäisin mieheltä suoraan, oletko homo, ja takellellen kaveri vastasi ettö kyllähän hän sellainen oli. Sitten kerjäsin miestä piffaamaan minut yöksi Pilvilinnaan ja selitin ettei minulla ollut muuta paikkaa minne mennä. Huoneessa sitten riisuin housut ja paidan ja ihmettelin samalla omaa määrätietoisuuttani. Olin varma että viehätin suuresti kaveria sukkahousuissani ja rintsikoissani, vaikkei ihan niin tainnut ollakaan, mutta minä olin vauhdissa ja aloin suudella miestä suulle.

Hän ei pitänyt siitä ja halusi runkata yhdessä. Muitta mutkitta otin hänen paljaan peniksensä suuhuni ja aloin lutkuttaa sitä ja kaveri alkoi heti voihkia, mutta hivutti sitten minut pois inemästä ja halusi jatkaa runnkausta. Minulla ei seisonut enää ja homma jäi siihen.

Nukuimne yhdessä ja aamulla kaikki viehätys oli tiessään. Siitä lähtien olen ollut osittain transvestiitti, mutta pääosin hetero. Bi puoleni toimii yhä ja tuo peniksen imeminen on minusta edelleen mitä ihaninta!

Koulunpäättäreitä juhlin kavereiden kaa ja siideriä juotiin. Kotimatkalla yks kaveri sanoi et mennään heille, heillä ei oo ketää kotona ja mentiin, kaverilla oli muutama olut niitä juodessa kaveri aukaisi koneen ja alettiin katsoo pornoo, siinä oli kohtaus jos nainen saa pyllyyn munaa johon totesin et kyl mäkin panisin sitä perseeseen, tuli kohta jos nainen ottaa suuhun siihen kaveri sanoi toi varmaan tuntuu mukavalta ja kokeili minun kalua ja sanoi et sulla seisoo johon myöntävästi vastasin kyllä eikö sulla sit seiso.

Kaveri vain joo ja kysyi et tykkäisitkö panna suuhun, luulin et se tarkoitti et nainen ottaa, joten vastasin joo kaveri alkoi puristelee mun munaa ja avamaan mun huosuja ja annoin sen tapahtua, kohta kaveri imi mun munaa loppuun asti oli eka seksikokemus se, kun olin mällänny kaveri kysyi tuntuko hyvältä, tietysti se tuntu vastasin, kaveri ujosti sit ku sanoit voivasi panna perseeseen panisitko minua, kännissä ja muna pystyssä se ei tuntunut pahalta ajatukselta, nyt ollaankin paneskeltua useamman kerran ja olen minäkin saanut imee sen munaa, ollaan molemmat 14v.

Laivalla, hytissä vuosi sitten. Laivalla tutustuneen kamun ikää en tiedä, mutta varmaan molemmat oltiin alle 3-kymppisiä. Kännissä oltiin ja juttua maan ja taivaan väliltä riitti. Koskettelua, hyväilyä ja suihin ottoa Ei kuitenkaan mitään perspanoja. Voi vittu mitä juttuja onko todella noi tositarinoita. Koulussa oli yks hyvä Ystävä joka piti musta ja eräänä päivänä hän raahasi mut lähimpää vesaa Ja samalla veti mun housut pois Ja pani Hänen isolla mulkulla kovaa mun persettä varmaa Tunnin ja sen jälkee ei menty tunnille Vaan Puuhasteltiin vähä muuta: Eka Kerta kävi kaverilla Puhuttiin eka hauskoja kunnes se sanoi Että On katellu mun Persettä Paljon Ja runkannu Mun perseelle ku on ottanu kuvia no Se kävi sit niin että kysyin Häneltä Että ootko homo nii sanoi että on ja Halusi panna minua No sanoin Että mullaki vähä ollu himoi No sit mentii sängylle Ja mä menin makaa nii tunsin kuinka eka lähti housut ja kysyin että miten iso hänellä on niin sanoi että Noin 19,2cm oli ja se hirvitti eka vähän mutta annoin mennä sen sisää hän laittoi rasvaa reiälle Ja sen jälkee se valtava molo työntyi sisää ja pano oli mahtavan tuntusta häneltä.

Juhannuksena bodattu salikolli sai ja annoin kesäkumikampanjassa. Minä oon vuotias ja tykkään nakuilla miesten kanssa. Mun eka kerta oli joskus kevät talvella Kokematon haluaan miestä ekan kerran. Seuraavalla viikolla menin kaverin oven taa ja meinasin poistua Antoi hellän ja rauhallisen ekan kerran Vieraassa kaupungissa ja baaria katsellessa satuinkin menemään siihen kylän ainoaan gay-baariin vahingossa.

Tajusin aika nopeasti asian, mutta ihan ok mesta joten jäin ottamaan parit. Siinä sitten heittäytyi juttusille ihan kivan näköinen poika, jota luulin ensin tytöksi. Ehdotti sitten että lähdettäis hänen luo ottamaan vielä parit kaljat kun tuli valomerkki. Suostuin ja jossain kohtaa sanoin että olen hetero ja että en halua seksiä.

Kaverin mielestä se oli ok. Mentiin sitten kun asui ihan lähelläkin. Talon hissiin tultaessa siinä kirkkaassa valossa tajusin yhtäkkiä että poika on todella hyvän näköinen ja alkoi panettamaan. Kämppään mentiin ja kaljat auki. Musat soimaan ja sohvalle. En voinut olla katselematta nättiä poikaa ja sen hänkin huomasi. Huomasi myös humalasta huolimatta kivikovan seisokkini.

Niin siinä sitten lensi vaatteet kohta nurkkaan ja suihkun kautta punkkaan. Oli aivan käsittämättömän kiihottavaa sekstailla tämän kauniin pojan kanssa. Menin takaisin sänkyyn ja varovasti peiton alla otin pojan kalun käteeni. Hetken hierottuani sitä ryömin peiton alle ja otin sen suuhuni. Imin sitä hetken ja huomasin että kaveri piti siitä todella.

Piti niin että lasti tuli suuhuni aika vauhdikkaasti. Naureskeli poika sitten että olin illalla baarissa ollut just tällaista hommaa kovasti vastaan: D Iltapäivällä oli sovittuja menoja joten jouduin lähtemään. Siihen aikaan ei ollut kännyköitä tai muutakaan yhteysvälinettä joten sovittiin että tavataan vielä. Niin ei kuitenkaan käynyt ja minustakin tuli myöhemmässä elämässä tylsä bi.

Ystävällä kylässä tapahtui kaveri rupes kähmii eka varpait ja siirty sit mun perseesee ja rupes ottaa housui pois mult ja annoin tietenki ja sen jälkee se työs pari sormee ja sano et mul on iso kyrpä ja haluuks tän sisää ja se meniki sit mun perseesee sen jälkee ollaa välil nussittu ku on halunnu. En oo saanu vielä kudos ei oo ketään joka halusi: Just kokeilin vähä aikaa sitten ekaa kertaa miehen kanssa imuja ja runkkuja autossa ja oli ihanaa.

Kylillä kerran baarireissulla satuttiin juttuun tiskillä ihan kivanoloisen kaverin kanssa. Oli arki-ilta joten kuppila meni kiinni klo 24 ja ajattelin että kotiin suuntaan. Kaveri sitten ehdotti että mennään hänen luo ottaan parit terävät ja pelaan korttia. Asuikin siinä aika lähellä.

Hississä tuli olo että onpa nätti poika. Oikein tunsin että kiveksissä alkoi veri virtaamaan. Minulla ei ollut kokemusta tuolloin homoseksistä juurikaan, mutta tunsin kyllä selvää vetoa. Siinä sitten otettiin parit drinkit ja lyötiin vähän korttiakin.

Siinä sohvan päädyssä istuessani huomasin että sohvan käsinojalla oli mustat sukkahousut. Kun ei siinä ollut vielä tullut puheeksi, ajattelin että kaverilla on muija tai ainakin naisvieraita käynyt. Sukkisfriikkinä ne kuitenkin siinä minua vaivasivat enkä voinut olla niitä samalla puolivahingossa koskettelematta. Myös ajatus siitä että ne olivat tuon kivan pojan, alkoi seisottamaan ihan järkyttävästi.

Siinä humaltuessa kortinlyönti jäi ja siirryttiin syvällisempiin kaverin yhtäkkiä kysyessä pidänkö enemmän tytöistä vai pojista noin niinkuin seksimielessä. Siitä se sitten lähti ja nippa nappa maltettiin hetki nukkua. Aamulla selvisi se sukkisasiakin hyvin kiihottavalla tavalla Olin kaksikymppisenä tulossa baarista kovassa kännissä kotiin, kun kadulla vanhempi mies houkutteli kylään.

Miehen kotona hänen hakiessaan keittiöstä juotavaa, en jaksanutkaan leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa, vaan riisuuduin kokonaan. Olin aika kiimassa ja mies yllättyneenä ihasteli kovaa stondistani.

Oli kai varautunut työlämpään suostutteluun. Siinä kosketeltiin, runkkailtiin ja suudeltiin. Nukuttiin vielä yhdessä vähän aikaa, mutta lähdin kesken yön kotiin.

Mies ejakulaatio keskustelu homo kalua takaapäin

Lista masaje porno gratia teen porn chat porno xxx maduras gratis culos travestis desnudas embarazadas xxx videosporno escenas xxx xxx sex porn free videos es. cumlouder guarras putasxxx porn videos pornos gratis porno en español hd travestis con videos porno rubias x en hd peliculas porno masaje porn morenas19 videos x vidros xxx xx maduras porn negras x españoles abuelas gordos follando videos porno morena española follando putas viejas paris porn mujeres gratis lisa ann videos maduras con madura follando hentai xxx pelirrojas porno nekane porno animado sexo lesbico gratis 18 porn porno porno anal paginas porno de lesvianas chicas porn masage rooms orgias amateur español porno nuria tetona masturbandose casting porno peliculas porno tarzan xxx chicas haciendo el culo videos x en alta definicion videos porno españoles panties porn porno x trios videos porno con porno de bdsm amateur follando pov xxx gratis video sexo gratis los mejores videos porno chicas sexis porno videos porno on blondes cumlouder guarras amateur xxx 18 porno grati tetas perfectas peludos follando como locas películas porno español maduras porni español parejas porno xxl xxx free streaming porn tetas grandes tetas super porno por primera vez sexo abuelas gratis mujeres con lesbianas teniendo sexo gratis porno lesbicas xxx sexo gratis chicas tocandose viejas peludas porno gratis sexo porni español videos porno milf lingerie actrices porno xxx videos xxx videos gratis xxx buscar porno españil pollas enormes pajas intercambio porno de gordas secretarias tetonas masturbandose culos hd teen porn tube chicas chupando pollas grandes corridas porno gold camaras porno ancianas gordas pornografia follando vídeos porno español película x lesbianas en alta definicion videos de trios de casa xxx gratis viejas gratis tetona follando videos porno maduras españolas videos porno travestis sexo anal paginas pornos gratis follando tetas grandes tetas perfectas videos xxx videos xxx videos porno duro porno en español sonia baby porno gratis lesbianas petardas latinas follando en accion videos putasviejas video porno hd 1080 porno gratis videos porno duro videos porno espñol negros porno x videos de videos porno de maduras poprno sexo videos porno voyeur playa videos porno madura chicas caliente lesbianas follar petardas tube porn free videos porno maduras negras actricesporno cincuentonas cachondas pareja joven tetona masturbandose xxx videos porno gratis coño brandy aniston coños peludos videos coños peludos desnudos madres ruvia19 videos porno maduritas pprno porno rubias19 folladas caseras pollas grande porno ver videos gratis enfermeras porno con su madre hija follan rubia xxx sexo videos bixesuales sasha grey sexo anal duro gratis buen porno videos trios porno rubias porno hratis sexo con mujeres jovenes videos videos pornod videos de mujeres eyaculando porno gratis videos pornoxx asiaticas cachondas folladas webcam xxx amater sexo maduras swinger porno clasic follando en la cocina porno hd videos porn anal hd viejas tias buenas xxx tetas travestis porno porn tub videos porno castellano gratis películas porno en tetas perfectas chicas desnudad xxx hd como follan rubia tetona porno video de abuelas melani rios videos de hombres xxx pollas enormes porno porno en hd tetas vasca follando sexo maduras x peludas bondage vieja tetona follando videos gratis porno hd español corridasenlaboca pajas con madura chicas amateur videos sexo gratis porno porno maduras vestidas y tetonas peludas porno travesti gratis porno chicas tetonas folladas anal videos porno hd corridas de lucia xxx españolas follando videos porno real tias fallando rubias x masajes pornos españoles videos sexo con maduras mejores videos porno tetas naturales gordas gratis lesbianas follando tetonas morenas maduras follando videos porno xxx negras videos demaduras lenceria abuelas babosas sexso gratis chicas ardientes porno de maduras negros porno grtis gorditas cumlouder porno vídeos porno gratis masajes eroticos videos porno españil bajar porno doble penetracion paris porn porno de parejas porno gey fontanero xxx gratis porbo gratis videos gratis ver vídeos porno espqñol universitarias follando pormo videos porno en espanol videos porno gratis actrices x masajes lesbianas gratis enormes porno xx tetonas follando porno gratis mamando pollas porno en el coño depilado quiero ver vidios porno xxx orgias gratis muyzorrras maduras guarrillas follando pajas videos porno video amateur hombres peludos pillados follando madres y gordas videos porno la cocina videos de viejas maduras.

con doble penetracion chupando polla bbw maduras. con travestis follando sexo negras pornotube vídeos gratis video porno con medias porno viejas chicas lesbianas viejas follando videos heroticos videos porno juegos porn videos pornno casting sexo gratis peluda follando videos sexo vídeos pornos gratis videos videos transexual videos de viejas tetudas chicos follando gratis videos porno italianas transexual morenas porno morenas videos famosas gemidos de madura masajes erotico video porno gratis cumlauder videos ñorno mujeres maduras embarazada follando porno gratia teen porn free videos sasha grey xxx videos porno de negros chicos mujeres maduras chupando polla gordas enculadas video chochos porno cachas pelis porn masage erotico gratis peliculas porno de parejas maduras swinger trios porno con tios follando en español parejas coño culos hd porno voyeur porno hd porno gratis pollas porno español de lesbianas porno gratis españoles películas pornográficas gratis hentai x vidros xxx gratis diario ver videos porno españoles gratis xxx porno español vidios de asiaticas folladas en castellano video porno gratis videos porno viejas follar gratis maduritas sex porn amateur cumlouder guarras amateur porno gold masages xxx gratis de lesbianas pornstars tube videos de tetonas follando webcams sexo hd videos hentai porno gratis de putas arabes follar por no gratis abuela chupa pollas porno chica xxx videos porno videos culonas masajes madura española videos de sexo colegialas maduras españolas maduras videos lesvianas porn maduras peludas pilladas follando jovenes maduras folladas gratis mujeres videos porno trios amater video xxx amas de mujeres maduras ver vidios pono grati actrices porno amas de orgias amater español gordas lesvianas jasmine webb porno hd bajar porno de españolas gratis de maduras cumlauder gratis chicas orinando sexo transexuales abuelas pelis porno melani rios porno español cams sexo peludas ancianas porno hd escenas porno amater nacho vidal masturbandose culos xxx hd como locas películas pornográficas gratis chupando polla bbw maduras.

cumlouder guarras follando webcams sexo con maduras calientes peliculas gratis mejores videos gordas xxx publico abuelas gordas pollas peliculas porno gratis porno peludos ferrara gomez vídeos pornos porno putas arabes follar video porno xl tube conexion samanta porno madrastras xxx maduras pormo alexis texas follando dos hombres maduros abuelas españolas tetona xxx cumlouder hd porno español gordas españolas videos gratis sexo gratis webcam sex toro pprno porno gratis cumlouder guarras lesbianas mujeres maduras vaginas peludas viejaspeludas videos pormo gratis amateur hd puta xxx gratuitos orgias lesbianas latinas follada coños peludos peliculas porno mujer cachonda lesbianas pelis porno maduras porno anal maduras peludas ancianas los mejores vídeos porno xxx publico porno español dando por dinero sexo gorditas peliculas gratis abuela follando chicas pajeandose maduras sexys desnudas prno español anal porno porno pollas peludas nacho vidal anal morenas porno tia buena follando gordas negras anal gratis porno gratis de porno en grupo rubias cachondas follando videos porno masajes eroticos porno gratis negrasfollando actrices videos masajes porno masturbacion femenina videos porno en español xxx tetas del sexo hentai porno gratis peliculas porno squirt video sexo en español xxx chicas gratis hentay secretarias buenas mamadas putas viejas xxx gorditas el mejor porno gratis amateur video x españoles gratis bbw amigas lesbianas videos porno pollas peliculas porno entre mujeres maduras hd porn 18 porn free videos porno trios amateur pollas muy gordas mujeres calientes videos español videos porno videos sexo orgias amater lesbianas abuelas orgias vintagexxx videos de pies videos dunia montenegro porno con jovenes follando trio con amor porno transesual gold porno lesbiana porno enfermeras calientes xxx videos pornod putas porno gratis videos abuelas sex free masage rooms 18 porno gratiss mujeres desnudas el coño xxx peludas videos jovenes chicas muy gordas negras videos pornos sexo en ropa interior porno secretarias rusas nacho vidal anal vidios de porno hecho en cordoba porno con travestis bbw amigas lesbianas trio bisex porno de gordas follando videos jovenes masajes porno gratis sexo entre lesbianas porno anal tetonas porno pelis x videos porno con joven follando beso negro videos porno gratis videos tranxesuales porno gratis porno duro actrices españolas modelos rubias follando en el amor vidios porno gratis lesbico xxx porno de mujeres gordas bbw videos tranxesuales peliculas porno eyaculacion femenina porno con porn porno corridas cara videos gratis lesbico casero maduras porno mamadas gratis peliculas porno lesvianas jovenes follando sextube chicas enseñando el culo chicas latinas vecinas follando ver pornos vintagexxx vieos porno de trios gratis travesti ponferrada sex porn chicas desnudad xxx abuelas culonas porno red porn porno nuria tetona sexo duro gratis xxx tias buenas desnudas el mejor porno latina xxx maduras hd tetas de mujeres mujeres maduras xxx orgias amater tube hd nacho vidal top actrices porno intercambio de coño abierto petardas cumlouder español video videos cumloader xxx maduras nikita bellucci xxx en cordoba videos porno rubias desnudas culonas videos porno suave porno porno 18 vids videos porno tias buenas masturbandose videos gratis mujeres gordas porno secretarias tetonas negras calientes follando mujeres tragando semen porno bisex videos gratis porno abuelas videos porno gratis porno maduras chupando gordas secretarias calientes porno trios tetonas hd hd videos maduras rusas follando cumlauder videos gratis videos folladas videos gratis amater ancianas gordas gratis latinas silvia rubi videos gratis cumlouder videos cunnilingus videos de putas gratis sexotube chicas sexo porno videos porno brutal español hd rubias culonas vasca follando maduras porno español hd porn videos películas porno los mejores vídeos gratis porno con asiaticas porno en la calle videos porno xxl gratis maduras mangas hentai bidios xxx en castellano despedida de despedidas de asiaticas cachondas chicas pornos gratis porno videos de parejas follando rusas castingcouch-x videos deporno doble penetracion vaginal pofno gratis actrices porno en español exhibicionistas vídeos gratis de maduras porno de rebeca linares videos porno para chicas videos orgias swingers follando cachondas gratis spanish porn porno mamadas morenas enana follando porno de abuelas videos porno gratis videos gais gratis folladas masaje anal videos xxx videos porno preñadas porno mujeres en espanol fotos gordas naturales follando actrices xxx bideos pornos gratis videos porno fiestas sexo maduras videos pornos gratis de solteras follando gratis porno chicas para follar bien videos pprno trios tetonas x-art video amateur videos porno lesvianas chicas con mama porno falso porn videos porno trans abuelas gratis lesvianas videos embarazada videos porno masturbaciones el mejor porno arabes porno porno rubias19 folladas videos de actrices porno tube osos rihanna porn video porno grati travesti pollon x-art videos de putas follada lesvianas pillados haciendo sexo con maduras hd xxx porno abuelas videos follando muy xorras videos x peliculas pornos gratis vudeos porno besos mamando pollas calientes cumlouder maduritas.