Homoseksuaaliset Kokoukset

Sain nuorta homo kalua kalu orgasmi

Tämä siis oli lähinnä pointtini. Unohtui sanoa, että tietty on heteropareja, joissa mies on sekä fyysisesti että tavallaan psyykkisesti naista heikompi. Miehellä voi olla vaikka jokin sairaus, jonka takia hän on naista heikompi ja "naisen armoilla".

Mutta puhuin nyt normitilanteesta. Ei kai kukaan nyt ajattele että parisuhteessa olisi merkitystä sillä että mies on yleensä fyysisesti vahvempi paitsi joissakin raskaimmaissa fyysisissä töissä. Minusta tuota "valta asetelmaa" kuvaa hyvin sanonta "nainen antaa miehelle". Jotkut naiset ohjaavat kalunkin sisäänsä itse varmaan peläten että mies yrittää kakkoseen: D Homopiireissä kyllä tosiaan käytetään ymmärtääkseni hetero pareilta lainattuja termejä sovellettuna kuten "homo rouva".

Bottomit ovat kyllä käsittääkseni alistuvia miehiä niin homot kuin heterotkin "bottomitkin". Vaikuttaahan se nyt paljonkin, että mies on niin paljon vahvempi. Silloin kun suhteessa on fyysinen ulottuvuutensa. Sitä ei vain tietoisesti käsitellä, se on niin itsestään selvää. Ehkä alistuvat miehet kokevat tämän eri tavalla. Pohjimmiltaan taidat kaivata alitajuisesti miehen tuomaa turvallisuuden tunnetta: D Naiset haluavat aina päästä miehen kainaloon mutta taas ainakin itselleni tuo läheisyyden tunteen ja myös turvallisuuden tunteen kun nainen on kainalossa.

Välillä nukkuessa kun olen kääntynyt väärin päin nainen on ottanut minut kainaloon mutta se ei tunnu niin hyvältä kun en voi käpertyä naisen viereen ja pääse tavallaan niin lähelle. Mutta mitä sträpin ottamiseen naiselta tulee niin minulle se ei tuota masokistista nautintoa vaan tuntuu fyysisesti yksinkertaisesti hyvältä. Alistumen tunne tulee siitä kun antautuu "otettavaksi" tai "nussittavaksi". Olen itsekin miettynyt mitlä tuntuisi kun siinä saisi eturauhas orgasmin.

Piristivää löytää Queen Vaginan kaltainen henkilö, joka on päätynyt ajattelussaan samoihin päätelmiin kuin itse ja myös nautinnon lähteet taitavat korreloida voimakkaasti. En oikeastaan edes tiedä mitä tässä jotkut vielä kyselevät, olin jotenkin kuvitellut asian olevan päivänselvä kaikille, mutta ilmeisesti näin ei ole.

Fyysisesti pienempikokoisemman on toki helpompi kuvitella antautuvansa vahvemmallaan, mutta toisaalta ei se kokoero ole kovin oleellista, jos toinen levittää jalkansa kontillaan ollessaan ja toinen tulee tulee takaapäin. Tähän on sitten helppo ottaa mukaan lisäkeinoja, kuten hiusten nykiminen, käsien lukitseminen, jne, sitä pidemmälle voidaan mennä, miten enemmän luottamusta pelissä ja mitä paremmin kumpikin toisensa tuntee.

Pitää kuitenkin sanoa, että joidenkin naisten kanssa olen huomannut, että kaikki vähänkin määrätietoisempia alkaa pelottaa, seksin pitäisi olla pelkkää halimista ja pusimista lähetyssaarnaaja-asennossa, kokeiluista ei puhettakaan. Ei, vaikka luottamusta muualla olisi vaikka kuinka. Tutuilta naisilta olen lisäksi suureksi hämmästyksekseni, jopa järkytyksekseni, kuullut, että liikkeellä on myös miehiä, joten otteet eivät ole lainkaan ns. Itselläni kyllä tasavertaisuus on kunniassa silloin, kun ollaan housut jalassa, em.

Tämä Queenin pointti alistamisesta on tabu nykyisen tasa-arvoaatteen vallitessa. Olen aivan samaa mieltä tästä. Nyt vaan kuultiin se sama naisen suusta. Olen bottom ja nautin antaa, en ottaa. Kun saan kunnolla kankea peppuun, minulla ei seiso, mutta se ei tarkoita, ettenkö nauttisi valtavasti Nautin olla otettavana, tuntea, kuinka mies käsittelee minua, kiimaista narttua.

Tunnetila itsellä melko femiini, naisellinen, alistuva, Sissy Ensinnäkin top-miehenä sinun ei kuulukaan tietää tarkalleen, mitä tapahtuu, hyvä, että olet top. Siis tilanne on aivan erilainen kuin penisorgasmi, tämä orgasmi muistuttaa naisen orgasmia, kokonaisvaltaista, tunnetta jossa koko keho reagoi, värisee ja vavahtelee, ja laukaisee sisäisen orgasmin joka leviää syvältä sisältä, g-pisteestä. P Todella voimakas ja vahva tunne, jota aivan kaikki ei siedäkään, eikä se kaikille ole tarkoitettukaan.

Hyvin erilainen kuin perinteinen Miehen orgasmi, ja tästä syystä onkin selkeästi Miehiä ja pussypojuja, yin ja yang, kummallekin oma erityinen tunteensa. Miehen ei tarvitsekaan sitä ymmärtää, paitsi ehkä siinä mielessä, että haluaa ymmärtää, miten antaa bottomilleen kaikista eniten nautintoa ja tietää, mitä tekee. Kaikista parhaimmalta se minusta tuntuu, kun oma pikku pippelini on täysin levossa ja vailla huomiota, eli niin, että keskityn täysin peppuuni, anukseeni ja Miehen Kulliin siellä sisällä.

Tätä on vielä tehostanut se, kun olen alkanut harjoitella chastityssa olemista samaan aikaan kun peppuani pannaan, se todella sulkee tehokkaasti oman penikseni pois kuviosta, ja saa keskittymään ainoastaan siihen oikeaan Miehen Kulliin. Kaikista voimakkaimman ja parhaan orgasmini olen saanut siten, että olen ollut sidottuna käsistä ja jaloista x-asentoon peppu ylöspäin, nahkainen suukapulamaski suussa, pippeli chastityssa, ja Iso, Raavas ja Miehekäs Mies päälläni syvällä sisällä, kuiskien samalla korvaani, kuinka olen hänen tyttönsä ja kuinka olen hänen mielestään ihana ja kaunis, yms.

Sain sellaisen orgasmin, että vavahtelin varmaankin minuutin nahkaisia kahleitani vasten. Mies tuli myös sisälleni. Tunsin olevani niin omistettu ja Miehisen vallan alla. Yhtäaikaisesti haluttu ja ihailtu ja omistettu ja Miestä miellyttävä. Kokemus oli todella merkittävä, olin jopa vähän järkyttynyt, mutta samalla niin rauhallinen ja rento siinä maatessani.

Mies piteli minua myöhemmin hellästi ja kertoi kuinka ihana olen. No silloin oletkin selvästi top. Bottomseksuaalisuus on aivan erilaista. Peniskiihotusta ei tarvitse olla ollenkaan, ja vaikka olisikin, se on sivuseikka. Tästähän myös näkee esim. Tärkeä pointti, joka jäi aiemmin sanomatta: Hyvä bottom-kokemus on todellakin todella paljon kiinni mielentilasta. Itselläni asia toimii niin, että pitää haluta antautua Miehelle ja kokea itsensä kuin tytöksi. Tällöin se toimii parhaiten.

Pitää ajatella, että oma seksuaalinen elin on peppu, ei mikään etupuolella oleva. Pitää antaa itsensä ihastua Mieheen kunnolla. Jos etsii vain penispuolen kiihdytystä, ei kannata edes yrittää bottomina olemista, tällöin on selkeästi top. Nimenomaan näin, ja luulen, että aika moni btm-poju jos nyt ei sentään Mies kuitenkaan: Sidottuna saan orgasmin joka kerta ja jos leikin dildoilla, niin poppe auttaa BTM tarjoaa peppuaan koska tykkää ottaa kalua sisään ei siksi että toppi runttaa sen sen sisään välinpitämättömästi satuttaen btm: Kokeile itse vaikka dildolla niin ymmärrät miksi sun on oltava hellä ja varovainen.

Ei tarvita poppea vaan rauhallisuutta ja runsaasti liukuvoidetta. Poppea käytän yleensä isojen lelujen kanssa halkaisijaltaan yli 6 cm Se, että toinen on sidottuna, ei tarkoita sitä, että silloin runtattaisiin väkisin Siis, jos tuo viesti oli minulle tarkoitettu Siis mä ihmettelen että onko oikeesti homoja, jotka ei oo koskaan käyttäny esim. Jos mä panisin jotakuta, niin haluisin kyllä ensin kokeilla itse miltä se tuntuu se kulli siellä perseessä ennen kun alan muita nussimaan!

Siis heti kun mä oikeastaan "hyväksyin" homouteni niin alko kiinnostus tohon peppuseksiin kasvaa siinä määrin ettei menny kauaa kun kokeilin jo dildolla mikä oikeesti tuntuu hyvältä jos sitä nyt vieläkään ei joku usko.

Ja sitä en kyllä käsitä, että miten jollakulla ei voi seisoa kun on kalu pepussa, kun itselläni keulii ihan älyttömästi: D Ja itseäni kiehtoo molemmat "paikat", eli olen kai sitten "versatile".

Itse en oo orkkua pelkän pepun stimuloimisen avulla saanut, mutta luulen että jos olis malttia niin onnistuis. Kyllä mä ainakin tiedän homoja jotka ei halua mitään peppuunsa, ainakaan dildoa tms. Ja siittä seisokista tiedän että toisilla keho saa sen mielihyvän tunteen joko kullista tai eturauhasesta, ei molemmista yhtä aikaa.

Juu en mä sitä ihmettelekään että kaikki ei halua mitään peppuunsa, mutta täytyyhän henkilön olla kokeillut että tietää millaista se on? Taikka saattaahan jollain kai siihen olla joku vastenmielisyyden tunne jo etukäteen mut en tiiä Ja selvä, olen nyt yhden asian viisaampi: No eihän heteromiehetkään itseään pane? Vaimolleni en ole kehdannut tätä "viettiä" mainita, mutta olisi kiva saada kunnolla kyrpää perseeseen.

En ole homo eikä mitkään homoilut kiinnosta muuten pätkääkään. Rohkaise mielesi ja kerro vaimollesi että tykkäät peppusi hyväilystä ja haluaisit olla sängyssä joskus alistuva "tyttö. Ostakaa sitten joku pehmeä sopivan kokoinen dildo ja straponvyö vaimollesi. Luuletko sinä muuten että pornokaupoissa olisi muuten myynnissä noi isoa valikoimaa straponeita jos niitä ostaisivat vain lesbot.

Minulla on sellainen näppi tuntuma että ei miehen pepun hyväily ole naisille sellainen tabu kuin miehille itselleen. Muistelen tässä ensimmäistä kokemusta miesten välisestä seksistä. Opiskelin tuolloin sisäoppilaitoksessa ja olin silloisen kämppiksen kanssa jutellut kaikkea maan ja taivaan välistä. Erään lauantai-iltana kaveri kanssa juteltiin seksikokemuksista.

Itse oli silloin vielä aika kokematon näissä asioissa. Juttelimme ja kaveri ehdotteli että kokillaanko? Kaverin oli ehkä näissä asioissa kokeneempi.

Sitten yöpuvun pöksyt alas ja kaveri tuli taakse ja työnsi p…. Aluksi tuntui vähän kipua, vaikka käytettiin voidetta. Minä en lauennut, mutta p… seisoi aivan valtavasti, muute taisi seistä koko yön!

Olen gay ja btm. Olen saanut monenlaisia orgasmeja, mutta minun anaaliorgasmini on paras kaikista. Siinä minulla ei välttämättä edes seiso eikä sperma lennä. Anaaliorgasmini on täysin toisenlainen. Miten sitä oikein kuvailisi? Se vain tuntuu ihan hemmetin hyvälle, tulee aaltoina yhdynnän aikana monta kertaa peräkkäin ja joskus vielä parikymmentä minuuttia sen jälkeekin.

Yhdynnän aikana koko kroppa värisee anaaliorgasmista ja jälkiväristyksetkin jatkuvat pitkään. Ero dildon ja miehen välillä on kohdallani siinä, että dildon kanssa en saavuta anaaliorgasmia, ainoastaan perinteisen spermaorgasmin. Miehen pannessa minua taas saan pitkään jatkuvan värisyttävän kuivan anaaliorgasmi. Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Käy nyt ottamassa jostain sitä munaa sisääsi, jospa se helpottaa. Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Minulla kesti aika kauan että aloin oikeasti tykkäämään peppuun ottamisesta. Ekasta kokeilusta pari vuotta jopa, ja useita top miehiä piti käydä luukulla hommissa, kunnes aloin nauttia niin ettei puuhastelut menneet jännityksessä hukkaan tai "ohi". Nyt olen täysin koukussa munan saamiseen, vähintään kerran viikossa pitää saada että taas voi keskittyä muihin asioihin ; Se on aivan mielettömän upea tunne ku saa osaavalta kaverilta oikean kokoista, ei liian suurta eikä liian pientä.

En ole silti saanut anaaliseksissä koskaan spermaorgasmia ilman runkkausta, mutta se tulee todella helposti jos on muuten kivaa. Olen nähnyt videoita missä jotkut transut saavat koskematta ollenkaan kaluunsa Doggystylellä tai lähetyssaarnajalla orgasmi on vaikeampi saada mitä ratsastamalla, jolloin pääsee kunnolla itse kontrolliin. Ennen sperma-orgasmia anaalin supistelut ja NE väliajoin tulevat tunteet panemisesta anaaliorgasmit? Hetero olen mutta olen kiinnostunut kokea miehen kanssa.

Haluan tietää miltä tuntuu ottaa suihin ja saada niellä spermat,olen maistellu omaa spermaa ja tottunut sen makuun. Myös haluaisin kokea anaaliseksiä ja tuntea kun Se laukeaa ja sykkii sisään spermaa. On vain vaikea hakea kontakteja ja löytää sellainen kenen kanssa olisi. Täällä kiinnostunut janornamo yahoo. Jaa että Hetero oot 4. Taidat kuitenkin olla jotain muuta kuin Hetero?

Vaatii että vetää suht kovalla tempulla tasaiseen tahtiin ja dildon pää työntyy eturauhasta kohti. Joko takaapäin tai joskus jopa ratsastaen. Kun kulli osuut tasaiseen nopeaan tahtiin eturauhaseen oletan niin saan hyvin nopeasti orgasmin. Poppers ottanut sen aikana. Pari kertaa saanut jopa monta orgasmia saman yhdynnän aikana. Eturauhasen orgasmi on upea, koko kropassa tuntuva syvä orgasmi. Olen saanu orkun samalla kun on ollu kalu pepussa.

Leluista ku puhutaa ni mulla Bigg boss niminen värisevä sauva joka aivan ihana: Hei Gayboy18v ootko sama jolle laitoin kyssäriisi vastauksen Transpalstalla? Rehellisen eturauhasorgasmin olen vain saanut miehen kanssa, mutta nyt metsästän sitä eturauhasenhierojan kanssa. Sain pari päivää sitten Aneros Helix systeemin ja olen sitä opetellut käyttämään.

Se tuntuu ihan hyvältä, mutta itse eturauhasorgasmista olen vielä kaukana. Joka kerta kuitenkin se on tuntunut paremmalta ja uskon, että rauhassa ja harjoituksen kautta olen päivä päivältä lähempänä sitä. Onko muilla kokemuksia kuinka pitkä treeniaika on edessä? Kyllä sen kaikki tietää. Seassamme on vain muita tyhmempiä yksilöitä jotka kuvittelevat että perä aukosta irtoaa maaginen orgasmi, mikä pahinta saattaapi olla että uskovat vielä omat kuvitelmat todeksi Seassamme on vain muita tyhmempiä yksilöitä jotka eivät tiedä anaalin anatomiasta mitään!

P Jonain päivänä vielä makaat sidottuna Raavaan Miehen käsittelyssä, tulet kokemaan sellaisia tuntemuksia, joita et osaa kuvitellakaan. Siis sinäkin tiedät, mutta kauanko se otti rassata ennen kuin se paljastui ja oletko varma, että rassasit tarpeeksi kauan tietääksesi? Nyt jo "vanhana" pariskuntana, haluan aina välillä peppuhommia ja aina niin että oma rakas panee minua. Kun on oikea hetki ja oikea fiilis, saan aina kunnon orgut ja päälle kunnon laukeamisen - jopa joskus ennen kuin rakas, Aivan mahtavaa, toki hän vie homman loppuun omalta osaltaan.

Mutta oikea fiilis, tunnelma ja pitkä esileikki, johtaa tähän. Lisäksi häntä kiihottaa, minun kovaääninen ääntelyni - merkkinä siitä että eturauhanenkin on mukana leikissä. Pepun nainti ei kuitenkaan ole se jokakertainen, edes viikkoinen harrasteemme, Vaan pitkärakastelu, kaikkine kehonosineen on meidän juttu.

Jeesukseen nimeen eheytykää tosihomoiksi ja rakastakaa toisianne. Ei kalua kuulu työntää paskaiseen perseeseen! Kalu kuuluu työntää emättimeen! Olen saanut muutaman kerran hyvin omituisen tuntuisen orgasmin; se tulee tavallaan aaltomaisesti ja muna ei seiso.

Olen saanut pienellä dildolla aivan räjähtvän orgasmin, kyrpä ei edes kunnolla seissyt. Tuntu et se orkku ei lopu ollenkaan, ja spermaa tuli varmaan kupillinen. Hänestä tuleekin sitten ainoa joka tulee mun "pimppiin" sisään. Olen saanut useita kertoja anaaliorgasmin. Ei sieltä perseestä irtoa muuta kuin vittu sitä saatanan paskaa. Mitä te hinttarit oikein kuvittelette. Maksakaa itse omat perse-syöpänne. Ei me heterot teidän jatkuvaa homoilua jakseta sietää. Toivon myös, että te hinttarit lukisitte raamattua ja menisitte eheytymään.

Sinä saatanan valehteleva jeho jeho. Työnnä se valheita täynnä oleva raamattu perseeseesi. Nythän jo saat orkut paskaraamattua lukiessasi. Äitisi,joka oli huora,olisi tehnyt parhaan palveluksen,jos olisi tehnyt abortin. Nii ja sinä "hetero" käyt täällä homo keskusteluissa Lelulla iso dildo olen peppu orkut saanu. Välillä on kiva olla se ottava ja täyttyvä osapuoli. Itselläni ei ole kovin suuri mutta sellainen g-piste kikkeli. Suolesta itsestäänkin saa orkun. Siihen ei tarvita välttämättä eturauhasen stimulointia.

Minulla on rapiat päälle 40 senttinen ohut lötkö hieromasauva, jonka päässä on vibraluoti. Kun työnnän sen ihan pohjaan, niin se ylettyy tuonne lähelle rintalastaa. Kun se värisee siellä, niin saan orkkuja, jotka tuntuu melkein koko kropassa, eikä se ole lähelläkään kalua eikä eturauhasta. Samoin virtsarakkoa vibraamalla saa orkun. Samoin jos vibraat pelkästään kiveksiä. Ja samoin, jos painaa vibraa napaan.

Myös kaulan ympäri laitetava värisevä niskanhieroja voi aiheuttaa orkun. Orkku on siis sellainen asia, että sen saa lähes mistä vain ja ei vain fyysisellä stimuloinnilla vaan myös äänellä esim. Harjaantunut meditoija saa vaikka kätensä tuntemaan orgasmiaaltoja. Itse pystyn myös keskittymällä saamaan pelkän siemensyöksyn ilman orgasmituntemuksia.

Menin baariin heti, kun laiva lähti. Olin hommannut väärät paperit, vaikka en niitä tarvinnutkaan. Juttelin baarimestarin kanssa aika kauan ja tunsin jonkun tuijottavan minua.

Otin paukkuni ja käännyin katsomaan itselleni paikkaa. Yhdellä ainoalla tuolilla istui mies. Hän oli korkeintaan kuusikymmentävuotias, paksuilla viiksillä varustettu, tummahiuksinen, tyypillisen jenkkifilmitähden näköinen pitkä mies. Hän vinkkasi avoimeen jenkkityyliin, että käyhän pöytään kamu, ettei tarvitse yksin istua.

Aikamme juteltuamme mies kysyi, oliko minulla hyttiä. Tein selväksi, ettei ollut. Mies tarjoutui antamaan yösijan omassa hytissään, joka oli ylimmällä luksuskannella. Hän vaikutti oikein mukavalta mieheltä, joten suostuin tarjoukseen sen enempää ajattelematta.

Veimme kamani miehen hyttiin ja lähdimme illallisille. Hän tarjosi kaiken, koska minulla ei ollut edes rahaa kalliisiin ruokiin ja juomiin. Olimme sopivassa kekkulissa ruokailun jälkeen ja mies ehdotti, josko olisi nukkumaanmenon aika. Menimme hänen hyttiinsä, joka oli hieno ja jossa, yllätys, yllätys, oli parisänky. Kävimme suihkussa, minä ensin ja hän sitten. Puhtoisena poikana menin sänkyyn oman peittoni alle ja laitoin valot pois.

Mike, joka jenkki oli nimeltään, lauleskeli suihkussa ja minä taisin nukahtaa hetimiten. Heräsin aivan kauhusta jäykkänä tuntiessani miehen käden hyväilevän minua ensin vatsan päältä ja etenevän kohti kaluani, joka nukkui onnellisena housuissaan. Minä olin umpihetero, mutta olin ajatellut runkatessani kyrpiä ja imenytkin niitä ajatuksissani. Vahva miehen käsi liukui munieni päälle.

Vittu, nyt on kusinen paikka, ajattelin. Käsi liikkui päättäväisesti reiteni sisäpinnan ja kullini välillä ja se alkoi seistä kuin miekka. Olin oikeasti niin kusessa kuin nuori poika vaan voi olla. Mike otti terskani sormiensa väliin. Samalla huokaisin niin vatsanpohjasta asti, että hän tajusi minun valvovan.

En sanonut mitään, vaan annoin kullini nauttia olosta, kunnes Miken naama ilmestyi eteeni ja alkoi suudella minua hellästi. Samalla käsi liukui sisään housuihini ja vapautti jämäkän kullini puristuksesta. Tunsin miehen seisovan paljas kyrpänsä kylkeäni vasten. Kiihotuin kaikesta tästä ja sain fantasialleni nyt faktaa. Mike siirtyi päälleni suudellen minua kaikkialta.

Paksut viikset antoivat oman maskuliinisen tunteen pistellessään ja osuessaan herkille ruumiinosilleni. Navan nuoleminen ja siitä alas pusseille siirtyminen koko ajan suukotellen ja kielellä nuollen sai minut kiipeämään seinille. Miken suu otti punaisena kiimasta hehkuvan terskani huuliensa väliin ja, uskokaa tai älkää, olo alkoi olla elämäni kiimaisin ja kiihottavin.

Huulet puristivat kyrpäni vartta ja laskeutuivat alas aivan kullini juureen. Ihmettelin, mihin helvettiin hän sai kullini mahtumaan suussaan. Upeaa imemistä ja runkkaamista, wau, tuumailin selälläni ja levitin jalkojani, kun miehen kädet hyväilivät pallejani ja kireää peppureikääni. Mike käänsi minut itseään vasten ja suuteli minua työntäen kielensä melkein nieluuni.

Hän painoi minua alaspäin enkä ensin tajunnut missä mennään. Kohta naamani edessä oli suuri boa, jota tuijotin suoraan silmiin. Tajusin vanhempana, että kyseessä oli ympärileikattu kyrpä. Suuri punakka terska, joka kiilteli kiimalimasta, ja se alkoi pyrkiä suuhuni. Jumalauta, kulli tulossa mun suuhun, mietin. Suu vaan auki ja tekemään samaa, mitä minulle tehtiin.

Aloitin varovaisen näykkimisen, mutta Mike otti päästä kiinni ja rupesi nussimaan suutani tottuneella otteella. Miehen maku oli suolainen ja kiimatipat kun tippuivat terskasta suuhuni, niin silloin tuli joitain ihmeellisiä makuja.

Mike nussi suutani rauhallisilla liikkeillä ja välillä nytkytti nopeammin. Kyrpäni seisoi kivikovana ja toivoin, että sille tehtäisiin jotain. Mike nosti minut ylös ja otti syleilyyn itseään vasten. Tunsin hänen kätensä kyrvälläni ja taivas meinasi aueta, kun hän vatkasi esinahkaani kivikovan terskan päällä.

Miken käsi otti nuoren pojan urheilullisen pakaran käteensä ja sormi hakeutui neitseelliselle peppureiälleni. Sormi pyöri reiällä enkä vieläkään tiedä, mitä liukasta hän siihen laittoi.

..

Madura sexo gratis espanol transexual videos gratis follando videos porno lesbianas viejaspeludas porno gratis porno japones hd gratis sexo amateurs tetonad melani rios zorras lesbianas porno free hd nacho vidal mujeres desnudas culonas paris hilton porn videos porno casting pornos lesbicos videos xxx gratis maduras x video porno dunia montenegro tiffany star follados videos es. cumlouder hd maduros abuelas follando trios porno pene enorme porno porno anal duro sasha grey follando porno xxxl videos porno xxx gratis tetas despedida de lesbianas teniendo sexo grstis videos vídeos de hombres negros desnudos mujeres muy gordas desnudas despedidas de solteras follando videos porno gratis gangbang videos porno hd travestis videos gratis videos de negras porno largos gratis porno amater videos gratis bidios porno lesbianas masajes gordas culonas fotos de folladas por el fontanero xxx tube hd maduros videos porno gratis de lisa ann porn hd chicas porno.

cumlouder videos poro gratis corridasenlaboca tetas buenas desnudas videos universitarias follando lista actrices gordasxx pollasgrandes videos putas viejas gordas follando mujeres calientes porno voyeur playa gordas follando sextube chicas 19 actrices españolas gratis lesbianas tetas del porno gratis videos intercambios de sexo asiatico latina porno abuelas videos porno sexo por culo chicas sexis porno en la ducha pono grati orgia lesbianas viejas calientes gratis videos gratis españolas porno videos porno vidio virgen xxx gratis haciendo el amor chicas orinando sexo trios xxx porno negros porno libre puta xxx videos free videos x pierre woodman videos negras videos porno trios xxx sexo gratis chicas 19 videos xxgratis vidios porno en publico videos de parejas porno.

cumlouder porno enfermeras follando hombres masturbandose muy gordas super tetonas hd maduras gratis buscar porno español videos porno con enanas transexual morenas ver videos de travestis desnudas pelis x laura lion paris porn porno hd videos porno anal video de coño brutal lesbianas negro xvideos sasha grey roxy raye pirno casting porno español momxxx tubias 19 amater putas maduras grandes corridas chicas exhibicionistas vídeos porno en español tetonas películas porno actrices porno de negros videos de porno putas porno gratis porno rubias porno de tios follando duro sexo árabe videosdetravestis chicos desnudos video porno gratis cumlouder maduritas.

cumlouder video porno lesbianas seso gratis lesvianas jovenes follando porno masaje erotico porno gratis fetichismo de tias follando con polla negra videos negras despedida soltera porno de enfermeras porno de putas follando xxx sexo abuelas peludas follando rusas follando maduritas videos de maduras rusas putas videos xxx chicos desnudos mujeres las mejores tetas muy peludas follando abuela follando videosx hd madura y hija cunnilingus videos lesbicos sexo masajes orgias hd videos porno videos porno de masajes orgias gratis porno super tetonas muy zorras lesbianas travesti jaen videos gratis coño porno follando actrices x porno bdsm vidios porno gartis videos de monjas rubios videos porno abuelas culonas xxx chicas desnudas follando videos porno amateur sexo porn hentai x amater videos de orgias gratis chicas muy gordas secretarias tetonas películas porno de travestis follando xxx vidios de guarras gratis videos pornos online gratis videos xxx abuelas lesbianas viejas porno travesti culazos porno español negros chicas porno gratis videos de tetonas chicos follando casting porno dibujos porno maduras con las mejores tetas muy grandes penes gigantes videos porno parejas porno lesbico gratis video porno amaters porno anal español gratis coumlouder tetas super porn videos teens chicas exhibicionistas vídeos porno años follada romantica enanas coño madre porno.

ANIME PORN PICS ILMAISTA VITTUA HOMOSEKSUAALISEEN

Maduras a su hija sexso gratis en la ducha videos petardas asiaticas folladas hentaies videosxxx brasileñas follando silvie delux maduras mature putillas follando gratis maduras squirt video porno abuelas asiaticas folladas porno tetonas parejas panties porn videos x gratis video porno travesti masaje porn porno espanol fotos de viejas guapas follando con sexo amateur videos porno lesbianas comiendose el coño porno madrastras xxx tríos porno gratis buen porno lesbico trios mujeres muy porno viejas guapas desnudas porno abuelas follando gratis folladas por el culo polla madre hija sexo pornstar famosas abuela chupa coños peludos gratis sexo gratis bdsm videos porno playa videos gordas gratis cougar porn sexy porno castingcouch-x moms xxx video xxx videos pormos videos porno español travestis con tetas del porno de rebeca linares videos vídeos porno en castellano porno trios shasha grey follando en el culo videos porno gratis free chicas folladoras maduras videos grandes porno porno gratis gorditas porno porno frances videos gratis mayores follando de sexo duro travesti gratis de intercambio de gordas cuarentonas follando vidios pprno gratis vidios porno nekane porn videos porno videos porno videos porno españa porno gratis maduritas sex porn tetas morenas videos porno maduros pelis porn maduras porno transexual videos porno en publico porno morena española las mas putas viciosas masajistas lesbianas mujeres eyaculando milf vids ama de masajes erotico gratis chochos porno gratis vintage español chicas sex duro sexo sado ancianas putas negras peliculas porno gratis lesbianas viejas chicas desnudas porno grati tori black videos maduras actrices españolas las mas putas sexo rico vidios porno suave videos de actrices porno esperanza gomez follar con camara oculta xxx porno.

con maduras follando en español gratis videos gratis porno gratis video porno ancianas gordas videos de lesvianas gratis tetonas julia de maduras x video porno xxx gratis xxx en español trios maduritas.

con putas video porno zorras videos porno maduras porn videos sexo transexuales parejasfollando sexo transexual xxx enana follando en la calle orgias amater tetonas gordita follada mucho porno española masajes porno de solteras follando duro xxx videos pprno gratis veteranas follando maduritas pprno gratis videos porno xx gratis porno vídeos porno gratis embarazadas desnudas bdsm amateur hd español tias en español porno gratis trios gratis cumlouder video porno gonzo porno de solteras porno español gratis buen porno gey español anal extremo corrida anal con jovenes super tetonas gratis maduras eroticas videos porno france porno de mujeres free hombres follando maduras gratis español gratis porno gratis en la secretaria follando juntas videos prono gratis porno chicas pornos video videos gratis amateur x videos porno ver porno gratis porno gratis masturbacion videos porno gratis fotos gordas videos de tranxesuales peliculas porno con los mejores páginas porno chica xxx porno gratuito porno gratis sexo amater gratis videos españoles películas xxx videos d sexo duro anal sexoxxx videos porno con ancianas putas porno fiestas videos mujeres eyaculando videos amateur tube porno español triple penetracion anal con madura española trans gratis de hombres follando videos viejasputas putillas follando porno playa videos gratis porno videos gratis x videos xxx vidios porno gratis videos porno viejas chicas folladoras porno gratis maserati xxx buscar porno online putas follando con tios follando gratis pareja amateur dibujos manga porno lesbianas latinas culonas porno madre e hija dando por el mejor video pornos gratis folla a su hija cunnilingus videos porno de maduritas pprno follando en español gratis travestis con tetas en playas nudistas porno viejas gordas follando en grupo rubias culos de lesbianas películas pornográficas gratis hd ver videos porn maduras follando gorditas xxx seso gratis porno en hd abuelas coños peludos alexis texas follando porno nekane sweet porno espa porno playa sexo anal videos de viejos follando videoa porno vintage videos de lesbianas follando free porno español gratis porno español petardash porni español hd porno lesbiana videos calientes xxx pollas enormes tetas naturales follando playas nudistas famosa follando trios amateur sexo grtis xxx porno transexual porno gratis de lesvianas gratis videos porno espanol fotos porno xxx faking porno trios porno mujer follando culonas mamadas pollas chicas calientes esperanza gomez porno manga gitana follando en español abuelas babosas sexso xxx negras enormes porno videos porno gratis videos gratis travestis negras gordas follando con tios follando gorditas folladoras spanish porn chicas corriendose follando ancianas orgias gratis corrida fontanero videos actrices porno viejas tias buenas porno columber en español follando joven porn pov xxx porno nekane tias con polla folladoras mandingo videos porno gratis orgia swinger porno cratis parejas mujeres tetonas porno gratis peliculas porno viejas haciendo pajas transexuales lesvianas gratis videos porno viejas maduras maserati xxx porno anal hd latinas xxx chicas amater follando morenas xxx free video porno gratis chicas haciendo pajas a su madre y maduras actrices porno de bdsm amateur hd pareja haciendo el amor gorditas peliculas porno gratis porn videos porno folladas anal video lesbianas maduras desnudas prno español pelis porno videos pornod videos porno intercambios de enfermeras porno gratis tetas grandes gordas lesvianas calientes xxx caperucita roja porno de intercambio parejas calientes videos lesbianas sexo violento rubias 19 videos follando cumloader xxx vintage bbw porno gratis vídeos gratis bdsm videos de vídeo porno ancianas gordas esperanza gomez porno gratis xxx amater tetonas follando sexo ancianas sexo gratis trios videos porno gratis videos para chicas gorditas maduras españolas amateur español videos x maduras gratis porno.

TIGHT ASSES SEX POIKA VIDEO GAY