Homoseksuaaliset Kokoukset

Pattayan homo kartta hyvää kalua

Kävin luvun lopussa yhdessä Jääkiekko-ottelussa Helsingissä ja heti perään toisessa Tampereella luvun alussa. Lisäksi olen nähnyt Jääkiekkoa useita kertoja Urheiluruudussa sulkiessani televisiota. Lajissa kamppaillaan perimmiltään istumapaikoista. Pelissä on kaksi joukkuetta ja paljon numeroituja pelaajia. Heille ei kuitenkaan ole varattu numeroituja paikkoja. Paikkoja onvähemmän kuin pelaajia. Osa pelaajista joutuukin istuimen vapautumista odotellessaan säntäilemään aidatulla kentällä.

Aitauksessa olo on tehty mahdollisimman vaikeaksi: Lisäksi toisen joukkueen pelaajat tönivät koko ajan. Istumapaikkoja vartioi kunkin joukkueen Capo di tutti capi. Hän on se huonosti istuvaan ja räikeään pikkutakkiin sonnustautunut yrmymies, joka jauhaa koko ajan purukumia.

Hän häätää muutaman pelaajan kerrallaan aitaukseen tuupittavaksi. Penkeille jääneet eivät haluaisi päästää ketään lähtijöiden tilalle, vaan he hakkaavat aitauksesta tulijoita isoilla hanskoillaan ja käyräpäisillä kepeillä, eli mailoilla. Pelaajan on mahdollista saada istumapaikka yksityisaitiostakin, mutta siitä joutuu tappelemaan. Yksityisen istumapaikan myöntää yleensä näkövammainen, mustavalko-paitaan sonnustautunut mies, kutsumanimeltään Mulkku.

Jos Mulkku ei ole päässyt aitaukseen, häntä saattaa tuurata myös Dorka tai Pelle. Pelaaja saa istua privaattiaitiossa kuitenkin vain pari minuuttia kerrallaan. Sitten hänen on taas lähdettävä takaisin aitaukseen tönittäväksi ja kampitettavaksi. Pelissä on kaksi pelaajaa, joita ei päästetä ollenkaan istumaan.

He seisoskelevat aitauksen eri päissä verkosta rakennettujen laatikoiden eli maalien edessä. Aitauksessa vuorollaan olevat pelaajat koettavat osua näihin raukkoihin mustalla kumikiekolla, jota lyödään em. Jäähallissa soitetaan usein kivaa jumppamusiikkia. Katsojilla on kaksi tärkeää tehtävää. Ensinnäkin katsojien on tarkasti seurattava em. Jos aitauksessa oleva pelaaja ei osu kiekolla maalivahtiin, vaan kiekko livahtaa maaliin, on katsomon reagoitava salamannopeasti.

Mikäli katsoja kannattaa sitä joukkuetta, jonka maaliin kiekko osuu, hänen on huudettava mahdollisimman kuuluvasti "paitsio". Mikäli katsoja kannattaa toista joukkuetta, hän voi huutaa mitä tahansa, kunhan huutaa kovalla äänellä.

Esimerkiksi "Öööh-haa-möää-haa" on suositeltava huuto. Katsojien toinen tehtävä on tunnistaa pelissä mukana olevia vähemmistöjen edustajia. Lajin fanaattisimmat kannattajat ovat tosi päteviä tunnistamaan esimerkiksi joukkueisiin kuuluvia homoseksuaaleja. Pelin edetessä useaa pelaajaa tervehditäänkin katsomosta iloisilla ja reippailla "homoo-o-o" -huudoilla.

Nyt vain seuraamaan Jääkiekkoa! Se on todella mielenkiintoista, kun ymmärtää pelin juonen. Jos joudut korjaamaan autoasi etenkin julkisella paikalla , kannattaa ensin miettiä, miten on pukeutunut. Tämä juttu on luettu Sydney Morning Heraldista ja se kertoo pariskunnasta, joiden auto hajosi kauppareissulla. Pariskunta oli juuri saapunut K-Mart -marketin parkkialueelle, kun heidän autonsa hajosi. Mies lupasi jäädä korjaamaan kulkupeliä vaimon suorittaessa ostokset.

Kun vaimo palasi kauppakierrokseltaan, hän näki parkkialueella joukon ihmisiä heidän autonsa ympärillä. Tarkemmalla silmäyksellä hän näki auton alta pilkottavan jalkaparin ja löysälahkeiset shortsit. Vaimon häpeä oli suunnaton, kun hän näki sen, mikä ilmiselvästi oli muidenkin auton ympärille kerääntyneiden nähtävissä: Nolo vaimo astui eteenpäin, kumartui alas ja työnsi nopeasti kätensä miehen housuihin asettaen vehkeet paremmin shortsien sisään.

Kun hän nousi ylös, hän huomasi aviomiehensä seisovan väkijoukossa hänen takanaa, järkyttynyt ilme kasvoillaan. Autoa korjanneelle mekaanikolle jouduttiin laitattamaan päähän kolme tikkiä.

Australiassa radioasema maksaa palkkioita Dollaria soittajille heidän noloimmista kokemuksistaan. Tämä kokemus palkittiin dollarilla Aikaisin aamulla sain soiton tohtorin vastaanotolta ja minulle kerrottiin, että aikani voitaisiin siirtää siksi aamuksi kello 9: Olin tehnyt aamiaiset ja valmistanut lapset kouluun, kun kello oli jo 8: Matka vastaanotolle kestää n.

Kuten suurin osa naisista, minäkin kiinnitän erityistä huomiota hygieniaan ja siisteyteen ennen tällaista "käyntiä". Joten kiirehdin yläkertaan, riisuuduin, kastelin pesusienen, joka oli lähinnä ammetta ja pesin "ko. Heitin pesusienen pyykkikoriin, puin päälleni ja hurjastelin autollani vastaanotolle.

Olin odotushuoneessa vain muutaman minuutin kun minut jo kutsuttiin sisälle. Toimenpiteen tuntien, kuten uskon kaikkien naisten tuntevan, hyppäsin toimenpidepöydälle ja katselin huoneen toista seinää ja kuvittelin olevani Pariisissa tai aivan muualla miljoonien kilometrien päässä. Yllätyin hiukan kun tohtori sanoi "jahas, sitä on siistitty paikkoja oikein erityisellä huolella", mutta en vastannut mitään.

Kun aikani oli ohi, huokaisin helpotuksesta ja lähdin kotiin. Loppupäivä sujui normaalisti - shoppailua, siivousta, kokkailua etc. Koulun jälkeen kuusivuotias tyttäreni leikki itsekseen ja huusi minulle kylpyhuoneesta: Tarvitsen sen mikä oli ammeessani, siinä on kaikki minun glitterit ja kimalteet! Tyttö menee poikaystävänsä kanssa baariin. Kun tulee tytön vuoro tarjota kierros, hän kertoo pojalle, että on kuullut uudesta drinkistä, mitä tämän on ihan pakko testata.

Tyttö tuo itselleen normaalin oluen ja pojalle kaksi lasia: Sitten poika huikkaa lime-mehun Baileys'in kerma juoksettuu kokkeliksi. Pojan naaman väri vaihtuu limen vihertäväksi. Poika välttää yökkäämisen ja onnistuu nielemään moskan. Tyttö kuiskaa pojan korvaan: Sekä myötä että vastoinkäymisissä. Mies karkasi vankilasta, jossa oli lusinut viisitoista vuotta. Hän murtautui taloon ja etsi sieltä rahaa ja aseita, mutta löysi vain avioparin nukkumassa.

Hän kiskoi miehen vuoteesta ja sitoi hänet tuoliin. Sitten hän sitoi naisen sänkyyn, suuteli häntä kaulaan ja meni vessaan. Vankikarkurin ollessa vessassa mies sanoi vaimolleen. Hän ei varmaan ole nähnyt naista pitkään aikaan. Huomasin miten hän suuteli sinua kaulaan. Jos hän haluaa seksiä, älä vastustele. Älä edes ajattele asiaa, vaan anna hänen tehdä mitä hän haluaa. Mies on varmasti vaarallinen. Hän kertoi olevansa homo ja kysyi, onko meillä vaseliinia. Sanoin, että sitä on vessassa.

Suomalainen, ruotsalainen ja Claudia Schiffer istui samassa vaunussa junassa. Juna meni tunneliin, ja koska kyseessä oli vanhan tyylinen juna, vaunuissa ei ollut lainkaan valoja joten tuli aivan pimeää. Kuului suutelun ääni ja todella kova läpsäisy. Kun juna tuli ulos tunnelista, Claudia Schiffer ja suomalainen istuivat kuin mitään ei olisi tapahtunut, ruotsalainen piteli kädellään kipeää poskeaan. Seuraavan kerran kun juna menee tunneliin teen pusun äänen uudestaan ja lyön tota ruotsalaista vielä lujempaa.

Kaveri lähti hommiin Afrikkaan ja otti vihikoiransa mukaan. Siellä oli paljon haisteltavaa ja niinpä vihikoira eksyi viidakkoon. Kohta koira huomasi, että leopardi havitteli siitä lounasta ja niinpä olivat hyvät neuvot tarpeen. Koira nappasi luun maasta, käänsi selkänsä leopardille ja juuri kun leopardi oli hyökkäämässä, vihikoira sylkäisi luun suustaan ja sanoi: Leopardi kiitti onneaan, ettei ollut ehtinyt hypätä kimppuun ja lähti tiehensä.

Apina oli kuitenkin puussa ja näki kaiken. Apina ajatteli, että jos hän käräyttää vihikoiran, hän saa leopardista ystävän, eikä tämä enää yrittäisi syödä apinaa. Apina meni kertomaan leopardille kuinka tätä oli älyytetty. Leopardi suuttui silmittömästi ja huusi apinalle: Vihikoira näki leopardin juoksevan apina selässään häntä kohti. Vihikoira käänsi taas selkänsä ja sanoi suureen ääneen: Minähän lähetin sen hakemaan uutta leopardia jo puoli tuntia sitten. Taitava paskanpuhuja selviää tilanteesta kuin tilanteesta!

Joukko sukulaisia oli kokoontunut odotushuoneeseen sairaalassa, jossa heidän vakavasti sairastunut omaisensa oli hoidettavana. Viimein lääkäri saapui uupuneen näköisenä: Ainoa toivo sukulaisellenne on aivojen siirto.

Se on uusi kokeellinen toimenpide, melkoisen riskialtis ja lisäksi joudutte maksamaan aivosiirrännäisen itse. Joku ei voinut olla virnistämättä. Eräs miehistä ei kyennyt hillitsemään uteliaisuuttaan, vaan kysyi: Naisten aivojen hintaa on pakko laskea, koska ne ovat käytettyjä.

Kansainvälisessä naisasiakonferenssissa puhui ensin englantilainen nainen: Kokouksen jälkeen sanoin miehelleni, etten enää laita perheelle ruokaa. Ensimmäisenä päivänä en nähnyt mitään seurauksia. Toisena päivänä en nähnyt mitään, mutta kolmantena päivänä näin kun mieheni laittoi meille ihanan paistin. Kokouksen jälkeen sanoin miehelleni, etten enää tiskaa. Toisena päivänä en nähnyt mitään, mutta kolmantena päivänä näin, kun mieheni tiskasi kaikki astiat.

Ja taas konferenssiyleisö taputti seisomaan nousten. Viimein puhui suomalainen nainen: Kokouksen jälkeen sanoin miehelleni, etten enää tee perheen ostoksia. Ensimmäisenä päivänä en nähnyt mitään. Toisena päivänä en nähnyt mitään, mutta kolmantena päivänä näin jo toisella silmällä hiukan. Samin 3-vuotissynttäreille oli tehty muumimamma-täytekakku.

Kun pikkusiskon, joka on kananmuna-allergikko, synttärit lähestyivät, mietti äiti ääneen, että mitähän sitä Satulle keksisi? Olin juuri puhdistanut hiusharjastani melkoisen kasan hiuksia ja heitin ne vessan pönttöön.

Silloin noin kolmevuotias Heidi-tyttäreni tuli käymään vessassa, kurkisti pönttöön ja nähdessään hiustukon sanoi järkyttyneenä: Viimein poika kyllästyi torumisiin ja vastasi "Ole sinä vaan siellä hiljaa tai äiti pistää sut taas ensi yönä sohvalle nukkumaan". Äiti kuiskasi, että kuuntele nyt tarkkaan, että tiedät mitä vauva saa nimeksi.

Asta yritti kuunnella ja alkoi näyttää hämilliseltä Lopulta Asta kirkkaalla äänellä kysyi: Niin myös eräs pikku-neiti, joka oli isänsä kanssa matkalla. Tyttö kyseli koirastani kaikenlaista; nimeä, ikää jne. Sitten tyttö kysyi suureen ääneen mistä minä tiesin, etta koira on poika. Juna vaunu hiljeni ja kaikki ikään kuin odottivat vastaustani. Hieman punastellen kerroin, mistä asian huomasi.

Tyttö kurkkasi koiran mahan alle ja vähätellen totesi: Mun isillä on paljo isompi, näytä isi! Ovikello soi ja 2-vuotias Tapio meni avaamaan ulko-ovea. Ulkona oli jo pimeää, sillä oli talvi-ilta. Oven takana seisoi tummapintainen mieshenkilö, jolla päässään valkoinen pipo ja valkoinen takki.

Mies myi julisteita ja kysyi onko isä tai äiti kotona Tapio tuli aika järkyttyneen näköisenä sisälle ja meni äidin luo: Marketin kassoilla jonot etenivät tuskastuttavan hitaasti. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että "kansallispukuisen" naisen vaunuissa työntämä pikkuvauva parkui taukoamatta.

Lopulta vauvan isoveli, noin 3-vuotias tomera miehenalku saapasteli vaunujen luo, ja kysyi kuuluvalla, huolestuneella isonveljen äänellä: Ei tarvi kuin kruunu vain päähän ja ajatella, ei tarvi laittaa ollenkaan meikkejä kun sinulla on niin keltaiset hampaat". Olin kolmevuotiaan tyttäreni kanssa eräänä syksynä metsässä samoilemassa. Tyttäreni kysyi, miksi emme kerää koskaan sieniä. Vastasin, että äiti ei tunne kuin kärpässienen, joten ei voida kerätä niitä syötäväksi.

Tytär tokaisi siihen, että eihän se haittaa kun meillä ei muut syö sieniä kuin isä. Muutaman päivän päästä menimme neuvolaan ja neuvolatäti näytti kirjasta sienen kuvaa ja kysyi tyttäreltäni mikä se on. Siihen tyttö vastasi että kärpässieni ja äiti kerää niitä isille ruuaksi. Illallisvieraat viipyivät hyvin pitkään eli aamusarasteen aikaan pääsimme levolle.

Aamu päivällä heräsimme hiljaiseen lapsen ääneen Poikamme, joka ei vielä osannut puhua, ja tyttäremme istuivat olohuoneen sohvalla yöpuvuissaan, viltti polvillaan ja katselivat meitä avoimesta makuuhuoneen ovesta. Juttelivat niitä näitä kunnes pikkutyttö muisti äkkiä merkillisen tapauksen ja kailotti kirkkaalla äänellä: Onneksi en ollut vaimoni mukana, sillä kassajono ei kuulemma koskaan ole liikkunut niin piinallisen hitaasti.

Yllättäen tyttäreni nosti hameeni helmat ylös. Kun kysyin, miksi hän näin, vastasi hän: Poliisi pysäytti ja pyysi puhaltamaan. Puhallettuani poliisi totesi, että kaikki on OK.

Siellä käy paljon motoristeja. Motoristit on kivaa porukkaa. Siksi istunkin siellä tallilla aina kun äidin silmä välttää. Motoristit kertovat jänniä juttuja. Olenkin jo oppinut paljon jänniä juttuja moottoripyöristä ja motoristeista.

Moottoripyörässä pitää olla loivennettu keula. Topi-sedän Harrikassa on jo tosi loiva keula. Kerhon sedät kun aina sanoo, että Topin pitää joka aamu loiventaa, että se lähtee käyntiin.

Moottoripyörässä pitää olla ääni. Kerhon sedät jaksavat aina vertailla ja puhua äänistä. Meidän mummulan lähellä on varmaan kanssa moottoripyöräkerho, kun äiti sanoo, että se on huolissaan meidän mummusta kun se kuulee ääniä joka yö. Ei äidin pitäisi olla huolissaan. Motoristit on kivoja ihmisiä. Motoristit maalaavat itse pyöränsä. Ainakin luulen niin koska kaikilla kerholaisilla on eri väriset pyörät vaikka ne on kaikki tuotu maahan harmaana.

Kerhon parasta jätkää sanotaan kingiksi. Kingi uskaltaa ajaa sisälläkin. Kuulin, kun kerhon sedät juttelivat että viime kesän rotkorallissa ne oli kuunnelleet mökin ulkopuolella kun kingi antoi Minnalle kyytiä aamuun saakka.

Moottoripyörän renkaan rikkoutuminen on vaarallista. Sinä yönä kingiltä oli kumi puhjennut ja Minna joutui aamulla käymään lääkärissä. Kerhon sedät pitävät moottoripyöristään hyvää huolta.

He puhuvatkin koko ajan "hoidoistaan", kingin Arielissa on kai jäykkä perä. Joidenkin hoidoista en osaa sanoa, mutta kerhon sedät puhuvat jatkuvasti hyvistä peristä. Minnankin kohdalla ne sanoi niin, vaikkei Minnalla olekkaan moottoripyörää. Mutta niin ne sedät välillä puhuu puskureistakin eikä moottoripyörissä edes ole puskureita.

Motoristit pitävät luonnosta ja ympäristöstä hyvää huolta. Eilen Topi-setä sanoi, että nyt ei voi polttaa ruohoa kun on kulovaroitus. Kaikki sedät nauroivat ja joku sanoi Topi-sedälle, että kun on näin lämmin, sille ei voi edes antaa ryyppyä tai kone tukehtuu.

Sitten joku korjasi, ettei Topi-setä käytä ryyppyä, kun sillä on ruiskunsa. Äiti ei tykkää kun minä istun tallilla kerhon setien kanssa.

Näin pienelle ei kuulemma saisi puhua niin rivoista asioista. Minä en ymmärrä mitä äiti tarkoittaa. Eikä siellä ole mistään rivoista puhuttu paitsi kerran jostain jäähdytysrivoista mistä minä en käsittänyt mitään. Mutta sanoi äiti mitä hyvänsä, minusta tulee isona motoristi. Minun moottoripyörässä on ääni, loiva keula ja hyvä perä. Minä liityn isoon moottoripyöräkerhoon nimeltä kuusysi. Vaikka luulen että se on jotenkin uskonnollinen kerho. Aina kun kerhon sedät puhuu kuusysistä, ne puhuu myös lähetyssaarnaajasta.

Seitsemänvuotiaan Teron aine, jonka otsikkona on "Mikä minusta tulee isona" Lähde: Sen takia nykyisin on niin paljon insinöörejä ja koko ajan tulee vain lisää. Insinöörien ei tarvitse käydä paljon kouluja, heidän on vain opittava lukemaan tietokonekieltä, jotta he osaisivat jutella tietokoneiden kanssa. Arvaan, että heidän pitää osata lukea myös, niin että he tietäisivät, mistä on kyse, kun kaikki asiat on sekaisin.

Insinöörien on oltava rohkeita niin, etteivät he pelästy, jos asiat on niin sekaisin ettei voi ollakaan tai jos he joutuvat puhumaan vieraita kieliä ulkomaankielellä, jotta he tietäisivät, mitä pitää tehdä.

Insinööreillä on oltava hyvät silmät, niin että he näkevät hameen läpi eivätkä saa pelätä konttorin naistyöntekijöitä, koska he työskentelevät niiden kanssa. Minä pidän myös palkasta, jota insinöörit saavat. He saavat enemmän rahaa, kuin ehtivät kuluttaa. Se johtuu siitä, että useimmat ihmiset pitävät insinöörin työtä vaikeana, paitsi insinöörit, jotka tietävät, kuinka helppoa se on. Ei siinä ole paljon sellaista, mistä en pitäisi, paitsi se että tytöt pitävät insinööreistä ja kaikki haluavat mennä naimisiin miesinsinöörien kanssa niin, että heidän on aina ajettava pois ne naiset, jotta ne eivät ole häiriöksi.

Toivottavasti en tule allergiseksi konttoripölylle, koska meidän koirastakin tulen sairaaksi. Ja jos tulen allergiseksi konttoripölylle, ei minusta voi tulla insinööriä ja sitten minun pitäisi mennä työhön.

Matemaatiikan -pitkän- sanalliset tehtävät: Aleksilla on poikkisahattu pumppuhaulikko, jonka lippaassa on neljä patruunaa. Yhdessä patruunassa on keskimäärin 88 kpl 0,3 gramman painoisia lyijyhauleja. Jos aina yhden patruunan hauleista 44 menee ohi, mikä on patruunoiden osumisprosentti ja kuinka paljon haitallista lyijylippaallisesta menee luontoon?

Omarilla on 12 grammaa kokaiinia. Hän myy 3 grammaa Vodelle 1. Mikä on loppuerän katukaupan päivänarvo, jos Omar ei vedä sitä itse ja myy sitä kolmen gramman erissä samaan hintaan kuin sai Vodelta? Paljonko Omar saa yhteensä rahaa? Helsinkiläisravintolassa on kolme tallinnalaista huoraa. Jos yhden hoidon hinta on mk, josta ravintoloitsija saa mk, kuinka monta asiakasta täytyy huorien hoidella, että ravintoloitsija pääsee 6. Taisto ja Valde saavat virolaiselta keräilijältä BMW: Jos pojat hankkivat neljä Bemaria ja kuusi Toyotaa, kuinka monta Mazdaa heidän pitää vielä löytää, jotta he saavat 5.

Allanin isä istuu taposta saamaansa kahdeksan vuoden kakkua vankilassa. Hän sai tehtävän suoritettuaan Keskimäärin sijoituksen hoitaja häviää mk viikossa sijoittamistaan rahoista. Paljonko palkkiosta on jäljellä, kun Allanin isä pääsee ehdonalaiseen yhden vuoden istumisen jälkeen? Jos spraymaalipurkki peittää keskimäärin 3 neliömetriä ja yksi kirjain on keskimäärin 0,06 neliömetriä, kuinka monta nelikirjaimista tagia taggeri voi tehdä neljällä spraymaalipurkilla?

Jokeri Nahka-alan käsityöläinen Hassan iski yhdessä kuukaudessa 6 ylä-asteen samalla luokalla olevaa tyttöä Forumissa. Kuinka monta kuukautta Hassanin papereita on maahanmuuttovirastossa käsiteltävä, että hän ehtii hoitaa kaikki tämän ja rinnakkaisluokkien 56 tyttöä ulkomaan kansalaisena?

Erittäin hyvä tietää ennen Amerikan keikkaa. Tiesittekö, että Salt Lake Cityssä, Utahissa, on laitonta kävellä kadulla ja kantaa viulua paperipussissa? Tai, että Havaijilla puolestaan saa sakot jos ei omista venettä? Mutta jos Israelissa on pystynyt pitämään laitonta radioasemaa pystyssä viisi vuotta, siitä tulee laillinen.

Washingtonin osavaltion laki edellyttää rikollisissa aikeissa saapuvan pysähtymään kaupungin rajalle ja ilmoittamaan aikeistaan poliisille. Newportissa, Rhode Islandilla ei saa lain mukaan polttaa piippua auringonlaskun jälkeen. Ja jostain kumman syystä Providencessä, Rhode Islandilla ei saa myydä hammastahnaa ja hammasharjaa samalle asiakkaalle sunnuntaisin. Clinton County, Ohio sakottaa julkisiin rakennuksiin nojailevia ihmisiä. Blythessä, Kaliforniassa on kiellettyä pitää cowboy-bootseja, ellei omista vähintään kahta lehmää.

Ei ole helppoa rakkaus ja seksikään: Detroitissa mies ei saa katsoa vaimoaan tuimasti sunnuntaisin. Iowassa puolestaan ei saa suudelle viittä minuuttia pidenpään ja viiksekäs mies ei saa suudella naista julkisesti lainkaan. Oregonissa on kielletty puhumasta rivouksia rakastelun aikana. Floridassa on sallittu ainoastaan lähetyssaarnaaja asento eikä mies saa suudella vaimonsa rintoja. Myös suihkun ottamista alasti käsitellään rikkomuksena. Itsetyydytys on laitonta North Carolinassa ja suu- tai anaaliseksi on kielletty useissa Yhdysvaltojen osavaltioissa.

Arizonassa on kiellettyä pitää talossa kahta useampaa tekomulkkua. Alabamassa naiset eivät saa omistaa seksileluja ollenkaan. Osavaltion laki Idahossa sanoo että miehen on laitonta ostaa rakkaalleen alle 50 paunan painoista makeispakettia.

Tulipalot, nukkuminen, autolla ajo ym: Danville, Pennsylvania on kaikessa viisaudessaan määrännyt, että kaikki palopostit pitää tarkistaa tuntia ennen tulipaloa. Jos sattuu olemaan palomies, kannattaisi kuitenkin harjoittaa ammattiaan Racinessa, Wisconsinissa, sillä siellä nukkuvaa palomiestä ei saa herättää. Tennesseessä ei puolestaan saa ajaa autolla unissaan. North Dakotan osavaltiossa on laitonta nukahtaa kengät jalassa.

Minnesota on sikäli outo paikka, että siellä ei saa nukkua alasti, ja kylpyammeessa pitää lain mukaan olla jalat. Texasissa autoissa ei tarvitse olla tuulilasia, mutta tuulilasinpyyhkimet ovat pakolliset. Pensacola, Florida vaatii että kaikilla keskustaan tulevilla ihmisillä on vähintään 10 dollaria mukanaan. Jos sinulta loppuu bensa, toivo ettet ole Youngstownissa, Ohiossa, sillä se on siellä kiellettyä.

Australiassa on laitonta käyttää pinkkejä housuja sunnuntaisin puolenpäivän jälkeen. Eläimetkin ovat saaneet osansa lainsäätäjien viisaista päätöksistä: Jäniksestä ei saa ottaa valokuvaa kesäkuussa Wyomingissa.

Lintujen kannattaisi muuttaa Utahiin, sillä siellä niillä on etuajo-oikeus kaikilla teillä. Toinen hyvä paikka linnuille on Cresskill, New Jersey, sillä siellä kissoilla pitää olla kolme kulkusta kaulassaan lintuja varoittaakseen. Koirat ovat oikeutettuja puraisemaan ihmistä ensimmäisen kerran New Orleansissa, Lousianassa, mutta viinaan menevän koiran ei pidä mennä Chicagoon, sillä siellä viskin juottaminen koirille on kielletty lailla.

Palavaa tupakkaa ei saa antaa koirille, kissoille tai muillekkaan kotieläimille Zionissa, Illinoisissa. Oklahoman osavaltion laki vaatii että jos kolme tai useampi koiraa kokoontuu yksityisalueella, niillä pitää olla pormestarin allekirjoittama lupa. Normal, Illinois ei ehkä kuitenkaan ole kovin normaali, sillä siellä laki kieltää irvistelemästä koirille.

Paulding, Ohio on puolestaan antanut poliisille luvan purra koiraa, jos se haukkuu. Barber, North Carolina taas on kieltänyt kissoja ja koiria tappelemasta keskenään. Hartford, Connecticut ei salli koirien koulutusta. Denver, Colorado vaatii rankkurin varoittavan koiria mahdollisesta kiinniotosta kolmena perättäisenä päivänä puihin kiinnitetyillä huomautuksilla puistoon johtavalla tiellä ja puistossa. Kirklandin kylä Illinoisissa on kieltänyt lailla mehiläisten lentelyn kylän kaduilla. Myrtle Creekissä, Oregonissa ei saa nyrkkeillä kengurun kanssa.

Virginiassa, Culpeperin kaupungissa ei saa pestä muulia jälkakäytävällä. Ranskassa ei taas saa antaa sialle nimeä Napoleon. Minnesotassa, Virginian kaupungissa on kiellettyä pysäköidä norsu pääkadulle.

Memphisissä, Tennesseessä sammakoilta on kielletty kurnutus klo Älkää sitten sanoko ettei teitä varoitettu. Huhtikuun alussa voimaan astuvat uudet ohjeet ovat selkeät ja yksiselitteiset. Sairaus ei ole mikään syy. Lääkärintodistusta ei hyväksytä; jos pääsee lääkäriin niin pääsee myös töihin. Virkavapaa leikkauksen takia Virkavapaata ei enää anneta tähän tarkoitukseen. Jokainen leikkaukseen aikova on saatava luopumaan aikeestaan, sillä kaikelle, mitä työntekijällä on, löytyy käyttöä.

Palveluksessa on oltava sellaisena kuin on sinne tullutkin. Jos jotakin poistetaan, niin asianosaisen arvo laskee. Yksittäistapauksissa voidaan tehdä poikkeuksia edellyttäen, että vastaavasti palkka laskee.

Hammaslääkärissä käynnit Palvelukseen otetaan vain henkilöitä, joilla on tekohampaat, koska silloin voidaan hampaat lähettää postitse korjattaviksi jatkuvan hammaslääkärissä ravaamisen sijasta. Raskaustapaukset Raskaudet ovat ehdottomasti kiellettyjä. Työaikana on istuttava jalat ristissä. Esimiesten on varmistettava, että toimihenkilöillä on riittävästi ehkäisyvälineitä saatavilla. Gynekologilla käynnit Gynekologilla käynnin asemesta istahda kopiokoneen päälle, ota kuva ja faksaa lääkärille.

Sama koskee miesten urologikäyntejä. Älä laita kantta kiinni, ettei kuva muistuta majavan häntää. Muuta Vessassa menee liikaa aikaa; tästä lähtien vessassa käydään aakkosjärjestyksessä. Olipa kerran raskaana oleva nainen, joka odotti iloisena kolmea lasta.

Nainen joutui kuitenkin harmittavaan ampumisvälikohtaukseen ja naiseen osui kolme luotia. Hänet kiidätettiin nopeasti sairaalaan, missä tohtori kertoi, että "kaikkiin kolmeen lapseesi on osunut yksi luoti, mutta ei hätää. Vammoista ei tule seuraamaan mitään vakavaa, sillä luodit koteloituvat, ja lapsesi kasvavat aivan terveinä aikuisiksi". Nainen helpottuneena jatkoi elämäänsä, ja hän sitten synnytti kolme tervettä lasta, kaksi tyttöä ja yhden pojan.

Nainen päätti olla kertomatta ampumiskohtauksesta sen pelossa, että se saattaisi aiheuttaa lapsilleen traumoja. Kunnes kului vuosia viisi ja ensimmäinen tyttö-lapsi juoksee itkien äitinsä luokse "äiti, äiti, mä kävin pissalla ja sieltä tippui tällainen", samalla näyttäen luotia äidilleen.

Nainen mietti hetken hiljaa ja päätti kertoa tyttärelleen ampumisvälikohtauksesta. Lapsi ymmärsi hyvin saamatta mitään traumoja kertomuksesta. Kului jälleen vuosia viisi ja toinen tyttäristä juoksee itkien äitinsä luokse "äiti äiti, mä kävin pissalla ja sieltä tippui tällainen", näyttäen luotia äidilleen.

Nainen kertoi hänellekin menneisyyden tapahtumat ja lapsi ymmärsi asian hyvin ja eli iloisena elämänsä loppuun asti. Kului jälleen viisi vuotta, kunnes pesueen ainoa poika juoksee äitinsä luokse ja huutaa "äiti äiti, mä.. Nainen keskeyttää poikansa puheen ja sanoo "annas kun arvaan.

Kävit pissalla ja sieltä tippui luoti? Painovoima ei ole vakio. Pitkällisten kliinisten kokeiden jälkeen allekirjoittaneelle on kirkastunut yllättävä tosiseikka, jota konventionaalinen tiede ei ole vielä havainnut.

Tämän yllättävän ilmiön olemme omakohtaisesti kokeneet ja varmuuden saamiseksi yhä uudelleen ja uudelleen kokeen toistaneet. Tulos on ollut aina vääjäämättä sama. Juotaessa viinaa se nousee päähän ja aiheuttaa humalan. Humala puolestaan kaareuttaa meitä ympäröivää aika-avaruusjatkumoa niin, että maapallon painovoimakenttään syntyy paikallinen poikkeama. Jaloillaan pysyminen vaikeutuu voimakkaassa humalassa, ja kun tietty raja-arvo on ylitetty, käy kahdella jalalla seisominen mahdottomaksi.

Tällöin ihminen on pakotettu asettumaan nelinkontin jaksaakseen vastustaa kasvanutta gravitaatiota. On jopa havaittu tapauksia, joissa uhri on joutunut makaamaan rähmällään lattialla pystymättä lainkaan liikkumaan. Paikallinen painovoima voi tällöin saavuttaa jopa G: Samoin jos uhri vahingossa laittaa päänsä vatsalaukun painopisteen alapuolelle, niin lisääntynyt painovoima vetää vatsan sisällön lattialle. Onhan selvää etteivät ihmisen kurkkulihakset pysty vastustamaan tällaista vetovoimaa.

Tämä ilmiö selittää myös sen, miksi isot matkustajakoneet laskeutuessaan kentälle tulevat perä alempana maahan. Tämä johtuu siitä, että koneen takaosassa matkustajat ovat koko lennon ajan kitanneet verovapaata viinaa, kun taas koneen nokassa oleva miehistö on vesiselvä.

Näin aiheutuu painopisteen siirtymä ja koneen peräosan suhteellinen painonnousu. Huomattavaa on myös se, että humalaisen pilotin pudotessa koneineen kone nimenomaan syöksyy kohti maata nokka edellä. Viina ei sinällään tietenkään aiheuta painovoimanlisäystä, vaan pikemminkin päinvastoin. Jokainenhan lienee huomannut kuinka iloisen kevyesti viikonloppuviinat pystyy kantamaan ulos Alkosta Lada oli jättänyt papan moottoritien varteen ja savutti niin turkasesti.

Siitä ohi suhahtaa Rytsölä Lamborghinillaan ja aattelee, et pitäähän sitä köyhää auttaa ja palaa takaisin. Siinä hetken pappa ja Rytsölä keskustelevat ja laittavat vetohihnat kiinni. Rytsölä sanoo papalle, että jos jotain ongelmia tulee niin tööttää torvea. Pappa vastaa, ettei torvi ole toiminut moneen vuoteen ja Rytsölä siihen, "no öööh käytä sitten vaikka tota sun sivu-vilkkuas. No Rytsölä vetää herneet nenään ja sinkauttaa perään. No eikös siellä moottorintien varrella ole sitten poliisit tutkan kanssa spedeilemässä ja ilmottavat keskukseen: Ensin tulee Bemari lasissa, sitten tulee keltanen Lamborghini sen Bemarin peräs ja sitten tulee Lada mallia ruskea ja näyttää vilkkuu et se menee ihan just ohi!!!

Koko maassa kohtalaista tai navakkaa viinan hajua. Päivällä mölinä on vaihtelevaa, ja jossakin päin maata saattaa tulla joitakin järkevänkuuloisia lauseita. Käsivarren seudulla ja napapiirin molemmilla puolilla humala voi nousta kolmeen promilleen.

Loppuviikosta selviää tai melkein selviää. Älykkyysosamäärä on koko jakson ajan hieman nollan alapuolella. Haitarit soivat ja viulut vonkuuvat. Aikansa ku hääpari tanssi, päättivät morsian ja suluhanen siirtyä omalle puolellensa. Sulhasen äitee, anoppi, tuli vähä mietteliähäksi Mahtaakohan se meirän Juhani ny kumminkaa tietää mitä pitää teherä Anoppi oli vähän kainoonluontoonen, eikä ollu oikeen keherannu seliittää ku vähän ymmyrkääsesti jotaki kukista ja mehilääsistä.

Ja anoppi muisteli, jotta vaikka se Juhani kävi jo nelijääkymmentä, niin ei se ollu tainnu paremmin naisis käyrä - ei ainakaa mitää juttuja ollu koskaa ollu liikentehes. Niimpä anoppi päätti mennä kuuntelemahan oven taakse sitä, mitä kamaris tehtihin. Jos rupiaas vaikuttamahan siltä, jotta apua tarvittaas, niin sitte vois vähän huikata.

Juhani totta tosiaan hikooliki siä omalla puolellansa. Ja miettii jotta mitäs ny Naiset tykkää jos on puhuras, ja niinpä Juhani kehuu menövänsä hyysis käymähän. Taloo oli rempattu morsianta varte, ja nuoremparin päärys oli tietysti uus komia tupahyysi. Sinne Juhani sukelti, ja rupes pesemähän ittiänsä. Ja se pesi ja metras, ja metras ja pesi. Morsiammelle tuli sillä aikaa, ihan suorahan sanottuna, jumalatoon paskahätä.

Ja Juhania vain ei kuulunu hyysistä. Jotta kränää jo on tullu? Kamaris oli isoo fiikus, mitäs jos prysähyttääs sen juurelle? Pihalla oli näköjänsä joitaki ihimisiä, no ei onnistu sekää. Paskahätä se vaan koveni, oikeen mahahan otti jo. Silloon se morsian muisti, jotta silloli Keskisen ehejä muovipussi tavarooren joukos. Se päätti ottaa sen, ja paskata sinne pussihin. Ja niin se sitte tekiki. Ja pisti pussin lujaa slomuhun ja takaasi tavarooren joukkohon, ja kannen kii. Klasi vaan raollensa, jotta haju katuaa.

Pussin vois sitte aamulla vierä suoraa pannunpesähän! Juhaniki tuli jo täs vaihees lotraamasta, putipuhtahana, ja morsian lähti vuorostansa pesemähän hampahiansa. Juhanin hermostus oli vain lisääntyny hyysis olles. Se rupes miettimähän, jotta mitäs herrajumala ny sitte. Jos menis vaikka sänkyhyn peittojen alle valamihiksi. Jos mää purkaasin morsiammen tavarat kaappiihin valamiksi, niin sitte se varmahan ilostuus! Ja siitä päästääs halaamahan! Juhani rupes purkamahan sitä laukkua. Kuului vaatteeren kahinaa, puhkumista ja äheltämistä.

Herrajumala kun nöitön palijo! Aikansa pureettua Juhanille tuli sitte tietysti sellaanen Keskisen muovipussi vastahan, joka oli pehemiä, lämmin ja tiukasti solomus. Ja aukaasi sen ja kauhia haju levahti silimille ja Juhani huuti peliästynysenä: Kaksi vanhaa siittiötä lojui jossain pallien perukoilla ja toinen kiroili, että tästä on päässyt lähtemään paljon nuorempiakin, joten eiköhän kamu pidetä huoli, että seuraavassa lähdössä ollaan kärkiporukoissa.

Niinhän se aika sitten tuli, että alkoi olla sellaista tutinaa, että lähtö olisi lähellä. Nämä kaksi kaverusta etenivät jonon kärkeen kyynerpäätaktiikalla ja juttelivat mennessään kuulleensa, että munasolu on kuulemma aivan ihana ilmestys ja tuskin malttoivat odottaa lähtöä. No kaverit pääsivät kuin pääsivätkin jonon kärkeen ja viimein alkoi se lopullinen puristus ja siittiöystävykset singahtivat mustaan putkeen käsi kädessä ja lopulta tupsahtivat johonkin märkään ja pimeään paikkaan.

Vaka vanha Väinämöinen, uros kaunis karvarinta, tunsihe tulisen lemmen, sytkyttävän suonissansa, kutkuttavan kullin päässä. Tuo ei tuostansa tokene, jollei naida napsahuta, naista suttihin sukaise. Vaka vanha Väinämöinen, kantaja kalun kamalan, halajas hameen haentahan, emon ehtan etsintähän. Suuntasi suksensa salolle, vartavasten vieraisille. Lylyllänsä lykkelehti, kalhullansa kiitäeli, kunnes kohteeseensa kerkisi, Pohjan piukoille perille. Pohjan piika pikkarainen, kovin kiimainen kakara, tarjosi toki tavaratansa, pilluansa pantavaksi.

Vaka vanha Väinämöinen, sanan virkkoi noin nimesi: Vaan se on pukkia poikasien, alamittaisten asettaa. Muorin laverille levitti, housut nilkoille nitisti. Vaka vanha Väinämöinen, oikaisi aisansa esille, sukunuijansa suoristi, varren vallan vapisevan. Syöksi kullinsa kamalan, uumenihin uikuttavan, nartun naitavan napahan.

Tahdin tuimaksi tihensi, vauhdin vallan vihmovaksi. Paadet vaskiset vapisi, pöly pirtissä pöllysi, pierut perseistä pärisi. Vaka vanha Väinämöinen, tunsi tuhonsa tulevan, onnen oivan orgasmissa, siemenen syvälle syöstessänsä, mehunsa muorihin mojautti, koinat kohtuun kehittymään. Nuorella miehellä oli ongelma. Hän seurusteli kolmen ihanan naisen kanssa ja hänen pitäisi päättää kenen kanssa mennä naimisiin.

Hän päätti tehdä testin ja antoi heille kaikille 10 markkaa rahaa. Ensimmäinen nainen meni kauneushoitolaan ja kampaajalle sekä osti täyden sarjan uusia vaatteita ja kenkiä. Huolellisen analyysin ja vaihtoehtojen objektiivisen punninnan ja harkinnan jälkeen hän teki valinnan: Hän valitsi sen, jolla oli suurimmat tissit.

Nainen ja mies joutuvat auto-onnettomuuteen keskenään; se on tosi paha onnettomuus, molempien autot romuttuvat totaalisesti, mutta kuin ihmeen kaupalla, kumpikaan heistä ei ole loukkaantunut.

He ryömivät ulos autoistaan, nainen sanoo miehelle: Ja minä olen nainen, mikä sattuma. Ja vau, katso meidän autojamme! Niistä ei ole mitään jäljellä, mutta me emme loukkaantuneet. Tämän täytyy olla merkki Jumalalta, että meidän kuului tavata näin ja tutustua ja viettää yhdessä koko loppu ikäämme!

Autoni on täysin romuttunut, mutta tämä viinipullo ei mennyt rikki! Olen varma, että Jumala haluaa meidän juovan tämän viinin ja juhlivan sillä hyvää onneamme! Nainen ottaa sen, ja laittaa korkin saman tien kiinni ja ojentaa pullon takaisin miehelle. Olipa kerran poromies Jouni, hän asui yksin kaukana Kittilän kairassa.

Talvi kului hitaasti ja kevään odotusta lyhentääkseen päätti Jouni tilata postimyynnistä itselleen seuraksi pumpattavan Barbaran. No saapuipa postipaketti eräänä päivänä Kittilän postiin, lahti postimies Aslak sitä kelkalla Jounille viemään. Matka oli pitkä ja Aslak pysäytti moottorikelkan erään suon reunaan lämpimään alkukevään auringonpaisteeseen vetääkseen pers'tupakit.

Siinä tupakoidessaan hän tuijotti Jounille menevää postipakettia, paketin yksi nurkka oli hieman hierautunut rikki ja sieltä kurkisti houkuttelevasti vaaleanpunaista muovia. Postimiehen uteliaisuus kasvoi kasvamistaan, kunnes päätti hän avata repeämää sen verran, että saisi selville paketin sisällön.

Paketista pullahti esille muovikasa, jonka postimies oitis tunnisti pumpattavaksi Barbaraksi. Ei ollut moista postimies aikaisemmin nähnyt, päätti puhaltaa saman tien Barbaran täyteen. Ilmaa pullallaan Barbara oli jo paljon houkuttelevamman näköinen, päättipä postimies saman tien kokeilla, miltä Barbaran kanssa peuhaaminen maistuu.

Koeajon jälkeen ravisteli enimmät käytön jäljet pois, pakkasi Barbaran pakettiinsa ja lahti kaasuttelemaan Lynxillä kohden Jounin asumusta. Jouni oli pakettiaan jo pihalla vastassa, postimies valitteli paketin huonoa kuntoa mutta Jouni ei asiaa sen kummemmin kummastellut. Menipä pari viikkoa ja Jouni käveli postimiestä Kittilän kirkolla vastaan.

Postimies kysäisi muina miehinä, että mitäpä Jouni olipostimyynnistä tilannut. Jouni suoraan pohjoisen tapaan kertoi, että pumpattavan-Barbaranhan hän oli tilannut.

Postimies kiinnostuneena kysäisi, miltäs moisen seuralaisen kanssa lemmiskely tuntuu. Perheeseen kuului isä Heikki ja äiti Rauni sekä ainut lapsi Tiina. Tiina oli jo varttunut kolmekymppinen roteva nainen. Tiina asusteli vielä vanhempiensa luona ja oli yhä vapaa "poikamiesnainen".

Eräänä päivänä, kun Rauni saapui töistä kotiin, makasi Tiina olohuoneen sohvalla ja masturboi itseään hieromasauvalla. Rauni kyseli järkyttyneenä syytä moiseen touhuun. Tiina vastasi tyynesti, että "ettei tälläinen tukeva vanhapiika muuten seuraa saa". Seuraavana päivänä Heikin palatessa kotiin odotti häntä sama näky. Heikki kyseli syytä moiseen touhuun ja sai saman vastauksen, kuin äiti päivää aiemmin.

Seuraavana päivänä kun Rauni ja Tiina palasivat kaupasta odotti heitä yllättävä näky. Heikki istui olohuoneessa pidellen toisessa kädessä kaljapulloa ja toisessa kädessä hieromasauvaa. Kun Rauni tiedusteli kiihtyneenä Heikin touhuja, sai hän vastaukseksi vain tylyn murahtelun "otetaan vävypojan kans vähän kaljaa ja katotaan lätkää".

Hänestä tehtiinkin vähän ajan kuluttua myyjä ja hän on jo myynyt niin paljon, että hän osti koko liikkeen. Itse asiassa hänellä menee niin hyvin, että hän antoi juuri parhaalle ystävälleen uuden Mersun syntymäpäivälahjaksi. Itse asiassa hän antoi juuri parhaalle ystävälleen 10 mmk: Mutta kun katsoo asian valoisaa puolta: Keski-ikäinen pariskunta Pohjois-Amerikassa kaipasi etelän lämpöön. Niinpä he päättivät matkustaa Floridaan vieläpä samaan hotelliin jossa olivat viettäneet hääyönsä 20 vuotta sitten.

Miehellä oli vapaata, joten hän matkusti päivää aikaisemmin. Saavuttuaan perille hän huomasi, että hotellihuoneessa oli tietokoneet ja hän päätti lähettää vaimolleen sähköpostiviestin. Yksi kirjain sähköpostiosoitteessa meni kuitenkin väärin ja posti päätyi papin leskelle, joka juuri oli tullut miehensä hautajaisista kotiin ja halusi läpikäydä saapuneen postin sisältävät surunvalittelut sukulaisilta ja ystäviltä.

Lesken poika löysi hänet pyörtyneenä tietokoneen ääreltä ja luki näytöltä: Olen juuri saapunut perille. Tiedän, että yllätyt kuullessasi minusta. Niillä on tietokoneet täällä nykyään ja sähköpostia saa lähettää läheisillle ja tutuille. Kaikki on valmista sinun huomista saapumistasi varten. Toivottavasti pääset tänne yhtä vaivattomasti kuin minä. Täällä on todella kuuma. Hurrikaani iski täysin odottamatta. Risteilyalus upposi ja insinöörimies havahtui ajautuneena pienen saaren rantaan eikä hän nähnyt muita ihmisiä tai tarvikkeita.

Hänellä oli vain banaaneja ja kookospähkinöitä. Tottuneena viiden tähden hotelleihin hänellä ei ollut aavistustakaan mitä tehdä, joten seuraavan neljän kuukauden aikana hän söi banaaneja, joi kookospähkinämehua, kaipasi vanhaa vaimoaan ja tarkkaili merta toivoen huomaavansa pelastusaluksen.

Eräänä päivänä insinöörin makaillessa puoliunessa rannalla, hän havahtui silmäkulmastaan huomaamaansa liikkeeseen. Kyseessä oli soutuvene, jossa oli kauneimman näköinen nainen, jonka hän oli koskaan nähnyt. Nainen souti insinöörin luokse. Epäuskossa insinööri kysyi naiselta. Kuinka monta teitä on? Olitpa onnekas, kun soutuvene ajautui luoksesi, minulla kun ei ole mitään tarvikkeita".

Ei minullakaan ollut mitään tarvikkeita. Airot ovat kumipuun oksia ja koversin pohjan palmupuun rungosta ja sivut sekä keulan tein eucalyptys puusta. Käytin sitä tehdäkseni joitain työkaluja ja niillä sitten sain tehtyä kaiken tarvittavan. Parin minuutin soutamisen jälkeen vene rantautui pieneen merenlahteen. Kun insinööri katsoi rannalle, hän melkein tippui veneestä. Rannalta lähti kivetty polku johtaen upeaan bungalowiin, joka oli maalattu siniseksi ja valkoiseksi.

Kun nainen kiinnitti venettä ammattitaitoisesti punotulla hamppuköydellä, insinööri pystyi vain tuijottamaan tyhmänä. Kun he saapuivat taloon, nainen sanoi rennosti: Istu alas, ole hyvä. Kun he olivat kertoneet tarinansa, nainen ilmoitti, "Vaihdan nyt jotain mukavampaa päälleni. Haluaisitko käydä suihkussa ja ajaa partasi?

Partahöylä on yläkerrassa kylpyhuoneen kaapissa. Kaapissa oli luusta tehty partahöylä. Kaksi terävää simpukankuorta oli kiinnitetty sivuistaan kasvoja myötäilevään mekanismiin. Nainen pyysi insinööriä istumaan viereensä. Uskoisinpa, että sinäkin haluaisit tehdä juuri nyt jotain, mitä olet kaivannut kaikkina näinä kuukausina, ymmärräthän Insinööri ei voinut uskoa korviaan.

Kuinka annetaan kissalle pilleri Nosta kissa syliin ja pitele sitä vasemmalla käsivarrellasi kuin pitelisit lasta. Aseta oikea etusormi ja peukalo kissan suun molemmin puolin ja paina hellästi poskia samalla kuin pidät pilleriä oikeassa kädessä. Kun kissa avaa suunsa, pudota pilleri suuhun. Anna kissan sulkea suunsa ja nielaista.

Nosta pilleri lattialta ja kissa sohvan takaa. Pitele kissaa vasemmalla käsivarrellasi ja toista prosessi. Hae kissa makuuhuoneesta ja heitä pehmennyt pilleri pois. Ota uusi pilleri pakkauksesta ja pitele kissaa vasemmalla käsivarrellasi ja pidä kiinni takajaloista lujasti vasemmalla kädelläsi. Pakota kissan leuat auki ja työnnä pilleri suun takaosaan oikealla etusormellasi.

Pidä kissan suuta kiinni laskien samalla kymmeneen. Poimi pilleri akvaariosta ja kissa vaatekaapin päältä. Huuda puoliso sisään pihalta. Polvistu lattialle pitäen kissaa kiilattuna lujasti polviesi väliin pitäen kiinni etu- ja takakäpälistä.

Älä välitä kissan matalasta mouruamisesta. Käske puolison pitää kiinni kissan päästä lujasti yhdellä kädellä, samalla kun tunget puista viivotinta kissan suuhun. Liu'uta pilleri suuhun viivotinta pitkin ja hiero kissan kurkkua voimakkaasti. Hae kissa verhotangolta ja ota uusi pilleri pakkauksesta.

Pistä muistiin uuden viivottimen osto ja verhojen korjaus. Lakaise rikkoutuneet koriste-esineet takasta ja laita ne syrjään myöhempää liimausta varten.

Kääri kissa isoon pyyhkeeseen ja pyydä puolisoasi makaamaan kissan päällä niin, että sen pää juuri ja juuri näkyy puolison kainalon alta. Pistä pilleri mehupillin päähän, pakota kissan suu auki lyijykynällä ja puhalla mehupilliin. Varmista lääkepaketista, ettei pilleri ole vaarallinen ihmiselle. Juo lasi vettä, että saat maun pois suustasi.

Laita laastari puolison käsivarteen ja pese veri pois matosta kylmällä vedellä ja saippualla. Hae kissa naapurin halkolaarista. Laita kissa kaappiin ja sulje ovet kaulan kohdalta niin että pää jää näkyviin.

Pakota suu auki jälkiruokalusikalla. Ammu pilleri kissan kurkkuun kumirenksulla. Hae ruuvimeisseli työkalupakista ja kiinnitä ovi takaisin saranoilleen. Laita kylmäkompressi poskellesi ja tarkista rokotuskortistasi viimeisen jäykkäkouristusrokotuksen päivämäärä. Jos thaimaalaisia naisia tulisi sankoin joukoin Suomeen, kuinka kauan kuvittelisit menevän, ennen kuin heidän vaatimuksensa nousisivat ja palveluhalukkuus laskisi elintason myötä suomalaisten naisten tasolle?

Toisessa polvessa tämä tapahtuisi viimeistään. Pysyvä muutos edellyttäisi siis pysyvää siirtolaistulvaa.

Lisäksi kulttuurisista ja kielellisistä syistä valtaosa suomalaisista miehistä preferoi suomalaisia naisia. Todellisuudessahan valtaosa suomalaisista naisistakin preferoi voimakkaasti suomalaisia miehiä, vaikka muuta välillä väitetään. Sama kulttuuri ja mkieli antavat kilpailussa vahvan etulyöntiaseman, vaikka joissain tapauksissa eksoottisuudestakin voi olla hyötyä.

Ja huom, kohtuullinen osa suomalaisista miehistä kuitenkin ylittää sen tason, jonka yläpuolella olevilla miehillä on mahdollisuus saada suomalainenkin kokkaava, siivoava ja sekstaava nainen.

Itse asiassa suhteellisen monet naiset tekevät noita asioita ihan mielellään, jos yhtään pitävät kumppanistaan;. Jos naisia olisi enemmän kuin miehiä, naiset joutuisivat kyllä satsaamaan miehiin enemmän.

Voihan sekin olla, että naiset alkaisivat joukolla lesboiksi, nunnien määrä lisääntyisi yms. Henry pääpiirteittäin on kuitenkin oikeassa siinä, ettei naisten ylitarjonta miellyttäisi suomalaisten nykynaisten elämää, koska puutteessa olevien miesten laskenut määrä tylpistää naisten seksuaalisen vallan terää.

Naiset joutuisivat terävöittämään itseään ollakseen miesten kanssa ja tyydyttääkseen heidän seksinnälkäänsä. Naisen palveluhalukkuus miestä kohtaan on minun nähdäkseni kuitenkin osa naisen luontoa, joka on feminismin ja kylmän länsimaisuuden myötä vain kyseenalaistettu naista esineellistävänä, ellei mies sitten anna moninkertaisia vastasuorituksia. Olen nyt lueskellut sinun juttujasi enemmänkin ja huomasin että sulle on käynyt samoin kuin monelle muullekkin myös tässä ketjussa on sellaisia miehiä Olet unohtanut sen tosiasian ettei kukaan kelpaa kaikille eikä kaikki saa kaikilta.

Realismi pitää säilyttää ettei homma mene tuohon sun suuntaan. Tuo on huono suunta ajattelussa. Ei tyydytä siihen että saa jonkun, vaan omasta mielestä pitäisi saada vähän jokaisen jos sormia vaan napsauttaa.

Jos se ei onnistu, aletaan katkeraksi valittajaksi "yhyy.. Minä tajusin, ymmärsin ja hyväksyin jo teininä sen ettei kaikki tykkää minusta enkä saa kaikkea mitä haluan.

Olen ollut syvästi ihastunutkin mieheen joka ei valitettavasti ollut ihastunut minuun: Aina ei mene kohdilleen, mutta onneksi menee sentään joskus. Pitää toimia sillä alueella mikä on minulle mahdollista kuin myös olla tyytyväinen siihen mitä saa eikä aina vaan kurkotella aidan toiselle puolelle. Negatiivinen ja valittava asenne vain kääntyy itseään vastaan eikä toiset viihdy enää seurassa sitäkään vähää. Jokainen kyllä kelpaa jollekkin.

Kannatan täysin sitä, että suomalaisten mummojen seksinsaantiongelmat hoidettaisiin nuorilla vetreillä thaikkupojilla. Rahaa vastaan palvelusta, hierontaa, vaipan vaihtoa, kotisiivousta ja tietenkin orgasmitakuu kuuluu hintaan. Mulla on mummo, leski-ihminen, kyllähän joku Henry voisi laittaa liilat tangat päälle ja viekoitella sillä kikkelillään mummon villiksi - siis vaikka on se ylipainoinen tyypillinen sovinistipossu joka urputtaa naisten painosta, panohaluista, tutkimuksesta, moraalista jne.

VAAN kannatat sitä että toiset ovat vain toisa varten. HYi helevetti mikä porvarillinen ajatusmaailma. Mut nyt loppu minun lukemiset tämän hevonpaskan osalta. Se on sitten ihan eriasia miten joku ääliö mies perustelee itselleen sen että käy käyttämässä hyväksi itseään huonommassa asemassa olevia ihmisiä ja se on myös ihan itsepetodta että voi kuvitellakkaan että joku hemaiseva thaityttö oikeasti HALUAISI jotain paskaista ihramahaa tai laihan luikkua nörttiä.

Kirjoitat siis nimimerkeillä " Viera-AS " ja " taippe ". Sosiaalityöntekijä kuvaa miestä turhautuneeksi ja vihaiseksi neitsyeksi, jolla on suuri seksin tarve. Kyllä asia on enemmän toisin päin. Miehet ei kelpaa, koska eivät lahnana rötköttäviä tavisnaisia kykene hoitelemaan sankarin tavoin.

Suuri osa ihmisten välisestä seksistä on huonoa ja asiantuntematonta sähellystä. Tärkeämpää on määrä ja saavuttaminen, kuin laatu. Ongelma ei ole Suomalaisesta miehestä johtuva. Suomalainen mies on vielä mies.

Mutta Suomalainen nainen muistuttaa yhä enemmän miestä. Suomalaisen miehen parisuhde onnistuu paremmin ulkomaalaisen naisen kanssa. Mitä paremmin ja suuremmin laumoin Laasanen teitä suomalaismiehiä kouluttaa oman idioottiuskontonsa mukaiseen muottiin, sitä vähemmän mahiksia teillä on suomalaisten naisten kanssa. Eli kyllä thaikkuhuorat jäävätkin teille ainoaksi mahdollisuudeksi. Tosin suomalaisnainenkin joutuu lähtemään ulkomaille miehen hakuun, mutta eipä tarvitse maksaa ja valinnanvaraa ja tasoa löytyy!

Ja nainen kelpaa ihan omana itsenään: Pedofiilit menee Keniaan ja Afrikkaan, Thaimaassa tulee pallo jalkaan todella herkästi alaikäisiin sekaantumisesta. Mies on röyhkeä sika, sen sijaan, että haluaisi auttaa esim. Mitä nuorempi sen parempi ja oikeasti tytöt tyrkyttää tavaraansa vain siksi, että ovat ihastuneet komeaan Suomi-poikaan.

Naisethan vaan tykkää siitä, että suukottelee ja jumppaa vuotiaan papan kanssa ja saavat pikkukorvauksen siitä. Kyllä se on enemmänkin miesten välistä status matchia, joka kuvaa naisten nykyistä parinvalintaa. How to Get There: Reeperbahn; it is however within walking distance from Hamburg City Center, if you are in the mood. Another district exists on the other side of the City Center, namely St.

Georg, centered on the Hansa Platz. This is a more 'traditional' district with women available most times of the day, but with the range of quality being more widespread. Oi Henry kultu, nyt sait minut tajuamaan markkina-arvoni ja koko systeemin. Samalla tajusin, että mieheni on surkea, aivopesty profeministi vässykkä.

Ihan tasa-arvon vuoksi annan sen ainoan pikku räkänokkani hänelle ja lähden kiertämään maailmaa isomman kalun ja paksumman kukkaron toivosta.

Pitäisikö mun laihduttaa kuitenkin? Olen cm pitkä ja painan 54kg Viis mielkkäästä työstä, hyvästä palkasta ja perhe-elämästä. Olen nainen, ja haluan vain rahaa ja statusta, siis joku Donald Trump on NIIN vetävä, kivanoloinen ja rikas että huoraisin ihan ilmaiseksi niiiiin tyylikkään miehen kanssa. Pimppaa kaikille halukkaille, tulkaa kaikki vetämään olan takaa, loora auki ja näin on parempi.

Sitten kampaan jokaisen atm: Tätähän se tasa-arvo tarkoittaa Eikun mä haluan nähdä miten laasaslainen maailma toimii Tulee nyt kerrankin vetämään sitten mua oikein kunnolla Haluan ehdottomasti sitä melaa sinne riemurasiaan. Heitä mulle kolikko niin saat vetää vaikka sieraimeen.

Mähän tätä haluan ja pyydän. Pistän lapsen taputtamaan rytmiä kun äiti ottaa suihin sankareilta. Viis muusta mahdollisesta työstä, olenhan vain se kiintiöakka ja estän eteviä miehiä tarjoamasta parempaa maailmaa.

Joten nyt joka iikka vetämään mua pyllyyn, pilluun, korvaan, nenään, kainaloon ja tissien väliin. Ja kun sanon, että haluan juuri tätä, niin et perkele usko. Onko ne feministit aivopessyt sut??? Ei kannata matkustella, sillä voi käydä niin, että lentokone putoaa, ja haaksirikkoudut autiolle Etelämeren saarelle ainoana naisena kymmenen miehen kanssa. Siinä sitten joutuisit sen kysymyksen eteen, että joudutko antamaan kaikille kymmenelle miehelle, vai..?

Tuota, mistäs näitä palveluja löytys halvimmalla naiselle, kun haluaisin isoa sykkivää, mutta Suomessa on hankala saada, miehet kun on niin pihejä ja olettavat tietty, että naiselle kelpaa vaan yhdet pikaiset per viikko.

Suomalaisten miesten sänkyosaaminen on vaan jotain niin surkeaa. Parille nuorelle miehelle ihan vuotiaita ovat olleet olen päässyt antamaan oppitunteja, he olivat hyviä ja ovatkin jääneet kaipaamaan opettajaansa. Vaikuttavan ja hyvännäköiseksi on kehuttu en tarkempaa kuvausta tähän pistä , mutta eipä jonoa vaan piisaa - niin kuin miehet täällä tilittävät. Miehet mulkoilevat kulmainsa alta ja jos joku erehtyy juttelemaan, niin on kohta niin hermona ja solmussa kielensä kanssa, eikä tilanne edisty.

Olen luullut jopa muutamaa miestä jonkin sortin ei-heteroksi, kun eivät kyenneet lähtemään jatkoille tai saaneet keulimaan. Joku raja kuitenkin tuohon ikäasiaan. Olen jo vuotias nainen ja tykkäisin nuoremmista miehistä, koska suorituskyky on todellakin parempi. Missä voi matkustella samaan tapaan miesten perässä, kuin näissä kertomuksissa.

Naisista ei mitään iloa minulle olisi. Suomessa feminismi on onnistunut vähentämään naisten taloudellista riippuvuutta miehistä. Sen seurauksena suomalaisilla naisilla ei ole juuri intressiä pyrkiä miellyttämään miehiä, ellei kyse ole selkeästä YTM: Toisin sanoen he tulevat vielä köyhemmistä maista kuin Thaimaa. Mihin perustat sen, että aasialaiset naiset käyttäytyisivät sosiaaliturva-Suomessa samoin kuin Thaimaassa? Mihin perustat sen, että aasialaisten naisten saapuessa Suomeen, aateeämmille silti jäisi mitään?

Aasialainen nainen kun on kaunis ja kauneus nostaa naisten markkina-arvoa. Yyteeämmä on yyteeämmä, aateeämmä on vinkujaämmä, namusia alfoja katsastan, yyteeämmällä ratsastan.

Tämän blogin lukijoilla miehillä on erikoinen outo käsitys siitä mikä on ytm. Prostituutio on pieni siivu koko paketissa. Ja ulkomaalaiset turistit ovat vielä pienempi siivu koko prostituution paketissa. Kannattaa lukea miehen asiantuntevat kirjoitukset vielä uudestaan. Maksullista rakkautta tarjotaan kaikkialla, missä on runsaasti lomanviettäjiä tai yksinäisiä ihmisiä. Esimerkiksi rauhanturvaajat, missä tahansa maailmassa he ovatkin, saavat maksullista seksiä aina kun vain haluavat.

Käväiskää vaikkapa Kosovossa niin näette. Maksullista seksiä on maailmalla tarjolla niin miehille kuin naisillekin. Jostain syystä kuitenkin vain miehille tarkoitettu seksi on Suomalaisille femakoille iso ongelma. Taitaa siinä Henryn MA-teoriassa olla jotain perää Juuri sinä olet sitä porukkaa joka sekoittaa seksin rakkauteen ja levittää vääristeltyä juttua eteenpäin ja sitten suomiuroot tekee itsemurhia thaikuissa kun ne pettyneenä huomaavat etteivät onnistu ostaakkaan rakkautta niiltä prostuilta: Mieluusti rakastelen oman ukkoni kanssa.

Ja pari vaihtuvaa ATM: Paitsi että rakastan niitäkin. Mutta sitäpä ei moni tiedä. Sitä ei kirkossa kuuluteta. Eikun taidan mennä Hefrerille asumaan. Ja sen rahoilla hommaan omat komeat lihaksikkaat adonikset. Teen niistä oman pikku haaremin. Lukekaa Lonely Planet thaimaan prostituutio osuus ennen kommentointia - ette muuten tiedä mitään! Ajattelin mennä perustamaan thainaisdten ay-liikkeen. Hinnat on saatava kohtuulliselle tasolle! Ei ole niin yhtään pienintäkään syytä antaa noin halvalla.

Onhan se toki tosi mieltä lämmittävää, että ihmistä kohdellaan vain jonain säkkinä, jota voi paneskella. Sitte ku kyllästyttää ni ottaa toisen säkin mitä panee. Mikä vittu teitä vaivaa? Järki ja tunteet juoksee vissiin vähän eri reittejä. Oletteko koskaan ajatelleet tutustua noihin säkkeihin jota nussitte?

Vedä sohvatyynyjen väliin tai tee kortsuista pringles-purkista pimppa. Niin et satuta ketään, ei riskiä raskaudesta, taudeista tai ihmissuhde sotkuista.

Ihmis-suhteiden ja seksin sekoittaminen, sitä kutsutaan rakasteluksi. Jäät sitten ilman sitä, se on vähän kuin seitsemän ruokalajin illallisen hienostoravintolassa korvaisi 3: Liikuttavaa miten Henry on ihan kuvan kanssa varmistanut, ettei saa pesää ikinä, suomalaiselta naiselta siis.

Normaalilla järjellä varustettu mies laskisi vaatimuksiaan, jos ei ole saanut pesää YTN: Mutta tyhmä mies antaa itsensä katkeroitua ja, senkin uhalla että pilaa akateemisen uskottavuutensa, perustaa blogin jonka idea on katkerana haukkua naisia. Miehen logiikka on loistava. Joku tuolla edellä kehui tajunneensa, ettei ilman jääminen johdu siitä, että itsessä olisi jotain vikaa. Se johtuu siitä, että yhteiskunnassa on vikaa. Sairas sellainen yhteiskunta, jossa naiset eivät joudu myymään itseään kaljamahaisille äijille vaan voivat ansaita itse elantonsa!

Miehen logiikan ilmentymiä ovat laajennetut itsemurhat, kouluampumiset ja muut joukkomurhat. Oma pettymys kääntyy vihaksi ulkopuolisia kohtaan. Kun kaikki tosiaan on yhteiskunnan ja varsinkin naisten vika! Ette ilmeisesti pysty loogiseen ajatteluun. Henry haluaa keskustella naisten seksuaalisen vallan merkityksestä pariutumisessa, aihe jota ei ole yhteiskuntatieteissä tähän asti käsitelty koska se on tabu.

Henry ei väitä että seksuaalinen valta on ainoa tekijä pariutumisen kannalta, hän on vain keskittynyt tähän puoleen koska sitä ei ole jostain syystä ollenkaan tutkittu yhteiskuntatieteissä. Tällaiset "pitäisikö tutustua mitä säkin sisällä on" siis aivan naurettavaa sillä Henry ei ole em. Eiköhän sekä suomalainen mies että nainen saa katsoa peiliin jos meidän viehättävyyttämme ajatellaan; miehet eivät ole kovin miehekkäitä ja naiset eivät kovin naisellisia, tästä mielestäni johtuu tietty kipinän puute meissä suomalaisissa, olemme haljuja huulettomia paksuperseisiä tanttoja Yhteiskunnassa on se vika, että ihmiset jaotellaan rumiin ja kauniisiin, rikkaisiin ja köyhiin sekä vielä uutena villityksenä atm ja ytm.

Mitä enemmän lokeroita, sitä enemmän otsassa leimoja. Oikeasti se, että osa ei saa rakkautta ja siihen kuuluvia asioita kuten rakastelu -johtuu tästä pinnallisesta maniasta.

Purappa Henry atm ja ytm, sekä ihmisten luokittelu rahan mukaan, ni alkaa useammat miehet saamaan lovea. Siis sitä oikeaa lovea. Pärstäkerroin on oiva lyömäase, kuten tässäkin ketjussa olemme huomanneet. Jos jättäisitte pilkkaamatta ihmisiä naaman perustella kuin mitkäkin koulukiusaajat -kutsuisin sitä jo henkiseksi kasvuksi.

Korvien väli ratkaisee, yritäppä se näille sanoa, joiden ihmiskuva ja ihmiskäsitys on kuin uhmaikäisellä koulukiusaajalla. Tämä on länsimaisen yhteiskunnan silmiinpistävä ero muihin maihin.

Lisäksi ehkäisymenetelmät ovat tulleet vasta nyt markkinoille, tässä on evoluutio kerennyt rakentamaan ihmiseen sisäsyntyiseksi sen, että ympäriinsä ei nussita, vaan siitä tulee vauvoja.

Aivan kuin ihmiskunta olisi saanut heroiinipiikin seksin käteensä ekaa kertaa, nyt ilman sivuvaikutuksia vauvoja. Sellainen haloo siitä on tullut.

Tämä lause sisältää intuitiivisen ajatuksen siitä, että kaikkien naisten pitäisi kollektiivisesti rangaista miestä, joka esittää naisten yhteisen edun vastaisia mielipiteitä. Eli tällaisen kollektiivisen intuitiivisen ajatuksen mukaan miehet pakotetaan muuttamaan mielipiteensä, jotta he kelpaisivat naisille. Jos miehet eivät muuta mielipiteitään, niin he saavat rangaistukseksi jäädä ilman seksiä. Suoraansanottuna Henry säälii noiden mies-säkkien sisällä olevia Suomalais-miehiä, mutta naisten sääliminen unohtuu.

Kukaan ei halua olla kertakäyttö-tiskirätti. Your submission has triggered the spam filter and will not be accepted. En ole ikinä käynyt thaimaassa. Voisihan se olla hyvä kokemus verrattuna kotisuomeen, missä kokemukset naisten kanssa ovat järjestään epämiellyttäviä.

Arvostan älykästä ja teoreettista keskustelua myös, mutta nyt alkaa järki menemään liikaa tunteiden edelle. Mun ihannemies ketä tunnen kaikista, on n. Ja sen sisun edessä meinasin kusta housuuni kun hänet kohtasin. Kävimme siinä pienen väittelyn. Se seisoi hajareisin edessäni ja tuijotti silmiin joku 5 minuuttia putkeen. Eipä ollut kerskujien tarinoissa sitä todennäköistä: Laasasen otokseen mahtui näitäkin ruskean reiän ritareita; eivät vain kertoneet.

Panomiehenä ei kulkuset haittaa kunhan on muuten naisen näköinen. On tultu katsottua shemalepornoa ja voin sanoa että kyllä panisin. Ja shemale on monta kertaa enemmän nainen kun Suomalainen nainen. Suomalaisella naisella on oikea vehje jalkojen välissä mutta kaikki muu sitten meneekin väärin.

Puhut ihmisistä kuin nukeista. Ei oo heleppoo sunkaan elämäs. Ei taida olla paljoa peilisoluja sun aivoissas. Googleta, tuskin tiedät mitä ne on. Eipäs puhuta noin hyväksyvään sävyyn shemaleista, sillä tämä blogi on suomalaisten lesbofeministien mukaan biologis-uuskonservatiivisen naisvihamielisyyden lippulaiva ja näin ollen suurempi uhka seksuaalivähemmistöille, kuin Päivi Räsänen kumppaneineen.

Henkka pistä jotain gangstarappia, niin miehet tajuavat millaista elämän pitäisi olla. Se malli hetkuttaa peffaa pikkuhousuissaan ja hivelee miesten etumuksia, isot kaarat, aseet, kultaketjut ja femakot hirteen -rap soimaan.

Aina välillä joku huora urputtaa, mutta jokainen mies tahtoisi olla kunnon gangsta. Aurinkolasit silmille, pyllylle läpsintää, oikeaa mieskulttuuria. Olen sika ja ylpeä siitä. En ole terve, koska ei ole lahjakkuutta nauttia näytelmästä prostituoidun kanssa. Ehkä, jos kyseessä on lesbo, joka rakastaa turn tricks tehdä temppuja. En antaisi ikinä yhdellekkään ganstaräppärille. Finlandille perhettä niiden kanssa.

Ja länsimainen kulttuuri on tässä suhteessa Tämä tarjoilee taas tätä: Pitää ilmeisesti lopettaa kommentointi. Tuosta termistä on aiemminkin keskusteltu ja todettu että että sitä ei käytetä "elävässä elämässä".

Vaikka kommunikointi tapahtuukin netitse. Herätys, maapallo kutsuu, olemme Suomessa. Minä olen Helsingissä, missäs sinä? Siksi laitoinkin sen lainausmerkkeihin. Ilmaus oli linkiteystä kommentista: Termi ATM tulee vastaan vain netissä, elävässä elämässä en ole kuullut kenenkään käyttävän näitä luokituksia.

Laasanen opettaa tasa-arvoa, joten hyvin on pullat uunissa. Itselläkin suhde VAIN kahteen hyvännäköiseen suomalaisnaiseen. Toisen heistä vein juuri Seutulaan. Saattaa vieläkin istuskella business loungessa, koska on työmatkalla. Mikä sun motiivi on? Nuorempana ummikkona on tullut naurettua ATM: Tätä monitoria katsellessa muistuu mieleen eräskin tapaus, kun olin yhden sukulaiseni vuotispäivillä, ja paikalla oli eräs tuttu pisama-ATM, joka on hyvää keskusteluseuraa ja jolle puhua papatin tuntikausia kymmenestä eri aiheesta.

Lopulta paljastin, että hänen entinen luokkakaverinsa, joka oli kyseisen oppilaitoksen kavahdetuin muija, oli tuolloin henkilökohtainen luottoseksinantajani. Mutta eräänä päivänä, kun Panu Höglund julkaisi sfnetissä ensimmäiset "trollinsa" aloin suhtautua tasa-arvoasioihin sivistyneemmin ja ymmärtää Henryn myötä enemmänkin, että yleinen mieskuva on aivan vääristynyt. Mieheksi kun synnyt sinulla ei ole useinkaan paljon vaihtoehtoja ja naiset ovat sinua vastaan liki järjestäen. Itse olen löytänyt fiksumpia naisia, joiden kanssa synkkaa todella hyvin ja toki mieluusti vähän röyhistelen heillä, en loukatakseni ATM: Bmad, olet hoidon tarpeessa.

Onko sillä sun Annalla nahkapipo päässä ja kettinki kaulassa? Siis ihan uteliaisuutani kysyn, kumpi antaa keppiä kummalle? Musta kumipuku päällä tulee helposti hiki Jos oikeasti tietäisit millaisten naisten kanssa olen päässyt kosketusetäisyydellä saisit välittömästi sähköiskun. Toivottavasti hoitoon kuuluu sänky ja puhtaat petivaatteet, joiden alle on illan tullen mukava sujahtaa. Ei meillä käytetä kumihuppuja- eikä kumipukuja, koska ne ovat mielestämme tukkivia ja epäeroottisia.

Kaulassani ei ole myöskään mitään kettinkiä tai kaulapantaa. Meillä on kiinnipidossa käytössä yleensä vain käsi- ja jalkaraudat tai kiristysketjua niiden välissä. Itse olen alistuva ja molemmat naiseni hyvin taisteluhenkisiä ja dominoivia, joten emme väkisin yritä kääntää kuviota toisinpäin. Siinä teille käsitettä kerrakseen. Ei tartte uskoa kaikkea paskaa, mikä nojautuu länsimaiseen "glamouriin". Voi Saatana mitä idiootteja Sekä naiset että miehet.

Kuulostaa ihan pikkutyttöjen ja Johanna Tukiaisen miesihanteelta. Voi vittu, jos miehellä on hyppyritukka ja tilillä vitun monta nollaa, niin sillä ei kyllä taida saada automaattisesti sisukasta ja lapsia hoivaavaa miestä. Olen Laasanen sitä mieltä että tää ihmisten luokittelu loppui NYT. En muista, kuka käsitteet lanseeraasi, mutta hämärän muistikuvani mukaan olin eräs ensimmäisistä, joka käytti käsitteitä aktiivisesti teksteissään.

Joka muulla kuin edellä sanotulla tavalla loukkaa toista häväisevällä lauseella, uhkauksella, taikka muulla halventavalla teolla, rangaistakoon solvauksesta [enintään kahdensadan markan] sakolla tahi vankeudella korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi.

Jos solvaus tehdään julkisesti, taikka painotuotteen, kirjoituksen tahi kuvallisen esityksen kautta, jota syyllinen levittää tahi levityttää; olkoon rangaistus sakkoa [enintään viisisataa markkaa] taikka vankeutta korkeintaan neljä kuukautta.

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen. Hävettää kysyä, mutta jatkoa ajatellen helpottaisi, mikäli selventäisitte nuo lyhenteet. Ylitasoinen mies, keskitasoinen mies ja alitasoinen mies? Ainakaan yhteiskuntatieteiden maistereista ei liene kyse.

Mielenkiintoista että tuossa edellä linkittämässäni tekstissä ei itse asiassa sanota mistä sanoista noi lyhenteet tulevat. Joten esittämäsi arvaus on yhtä hyvä kuin mikä muu tahansa. Suomalainen tasoluokitteluteoria kertoo miehen naissuhteiden määrän tai potentiaalin niiden hankkimiseksi. Suuri osa miehistä on helppo asettaa luokkiin.

Haaremeita hallitsevat miehet ovat YTM: On kuitenkin olemassa paljon sinkkumiehiä, joita ei voi itsestään selvästi laittaa mihinkään luokkaan. Tasoluokkien väli onkin veteen piirretty viiva. Ihmisten haukkuminen peräkammarin pojaksi tai nörtiksi on myös törkeää. Leiman lyömistä otsaan, edelleen. Koittakaapa hillitä noita kielenkantimia. Pääsääntöisesti kyse on "hivenen poikkeuksellisesta" mutta molempia osapuolia ihmisiä hyödyttävästä valinnasta.

Tärkeämpää olisi mielestäni huomata seksityötä tekevän naisen kohtelu japanilaisessa elektroniikka-alan yrityksen tehtaassa jossa epäinhimillisten olosuhteiden painostama nainen valitsi mielummin seksi- kuin liukuhihnatyön.

Niin ja miksi moni suomalaisnainen haluaa mielummin tummia ulkomaalaisia rakastajia ja jotka he hylkäävät lopulta kuin kesäkissat valtion hoteille. Kyse on vääristyneen minä- ja maailmankuvan seurauksesta.

Vihavasemmisto esim Päivi Lipponen pitää suomalaisia miehiä luonnostaan vastenmielisinä joten on selvää että parisuhdemarkkinoilla vastaavalla älykkyysosamäärällä varustettu nainen välttää suomalaista kumppania kuin ruttoa. Mutta kuten esimerkistä voidaan havaita, varallisuus ja poliittinen valta tekevät jopa luonnostaan suomalaista vihaavalle naiselle tepposet Suomi on täynnä eronneita ulkomaalaisia suomalaisnaisten tuomia seksituristeja. Onko se sitten kivaa.

Kyse on ihmisten haluttomuudesta ja kyvyttömyydestä huomioda ihminen kokonaisuutena oman nautinnonhalunsa johdosta. For in Asia, not only does the sexual market value of women but not of men relate strongly to their age and the degree of sexual inexperience; the sexual market value of men also is often determined simply by his economic status.

For this reason alone, older European men will always find their sexual market value increased if they move to Asia, while older Asian women always experience an increase in sexual market value when they move to a Western country. Ei Laasanen ole oikeasti kiinnostunut siitä että miehet saa lovea tai ihmisten välillä olisi todella tasa-arvoa..

Laasanen on "rajannut" muka muka tutkimustansa siksi että johtopäätökset on jo valmiina keksittyinä ja siksi ns. Etkö nyt she- no eiku maleshe Fantasia voisi rikkoutua jos todellisuus "paljastuisi". Siksi nämä kaikenmaailman kuviot näitä lässytyksiä ja p: Tämähän on miesten ja erityisesti nörttimiesten voimauttamisblogi ja vihanpurun blogi.

Mutta voi täällä käydä halutessaan nostattamassa verenpainetta tai sitten voi ihan vain naureskella hyville groteskeille vitseille. Nörtit on ihan jees, ja verenpaineen nostattaminen on jees. Jonkinlainen reality-tsekkaus voisi olla paikallaan, että ei voi laukoa suustaan mitä sattuu ja sitten leikkiä että "tää on on vaan tätä teoriaa ja tää on nyt vaan täällä nettimaailmassa".

Tää on nyt täällä ihan oikeassa maailmassa. Ja täällä oikeassa maailmassa ei vittu ketään työnnetä lokerikkoon ATM. Diagnooseja ja luokitteluja on ihan riittävästi. Emme tarvitse enää mitään status-rasisteja enempää.

Mitä nopeammin noi katoaa thaikkulaan sen parempi. Hei hei, kiva kun menette ja älkää, pliiiis tulko takaisin. Teidän elämä on siellä paljon parempaa joten pysykää siellä. Sillä tavoin myös meidän elämä on parempaa täällä. Tää on semmoinen win-win tilanne. Minä esimerkiksi saan suomalaisnaisen makuukamariin osoittamalla sormella tai muuten ilmaisemalla että tarvitsen jelppiä esim. Ei ole ollut ongelmia, eikä ole edelleenkään. Minäkin heitin juuri naisystäväni lentokentälle.

Kävin vielä hakemassa tälle Tuusulan mäkkäristä purilaisen kun autokaistalla oli ruuhkaa. Olen suomalainen ja taistelen suomalaisia pihtariämmiä vastaan, vaikka suhteessa jo olenkin. Laasanen on esittänyt, että naiset parisuhteita solmiessaan ottavat huomioon miesten varallisuuden ja suosivat suurituloisempia miehiä pienituloisten miesten kustannuksella.

Naiset avioituivat siis ylöspäin, varakkaampien kanssa. Tämä on kansainvälisissä tutkimuksissa selvästi todettu ilmiö. Toinen tähän liittyvä ilmiö on se, että naiset eivät suostu mielellään irtoseksiin, vaan asettavat etusijalle seksin avioliiton omaisissa suhteissa. Myös tämä on eri tutkimuksin todettu tosiasia, vaikka jokainen sen tietää muutenkin. Naisten kannalta tämä on luonnollista, sillä naiset haluavat elämässään lapsia, ja siksi naisten kannalta on hyvä, että miehet saavat seksiä vain, jos sitoutuvat huolehtimaan yhteisistä lapsista yhdessä lasten äidin kanssa.

Näistä ilmiöistä on kuitenkin kaksi haittapuolta. Toinen on se, että osa köyhistä miehistä, ATM, jää ilman puolisoa ja ilman seksiä elämässään. Siksi nämä ATM-miehet eivät pidä tästä järjestelmästä, ja haluaisivat siihen muutoksen. Toinen haittapuoli on se, että toimiakseen tämä systeemi vaatii sen, että naiset tukahduttavat omaa seksuaalisuuttaan. Koko järjestelmä perustuu siihen, että miehillä on pulaa seksistä, ja näin seksistä ylipäänsä voi tulla vaihdon väline, jossa naiset saavat miehiltä taloudellisia resursseja seksiä vastaan.

Kun naiset tukahduttavat omaa, eli omaa ja toisten naisten seksuaalisuutta seksin kokonaismäärä yhteiskunnassa laskee, ja tavallaan elämässä hukataan huomattava määrä seksiä. Naiset eivät samalla tavoin koe, että suuri määrä seksiä hukataan elämässä turhaan, sillä naiset ovat seksuaalisuuden tukahduttamisen kohde ja tukahduttajia saman aikaisesti, ja seksuaalisuuden tukahduttaminen on kokonaisvaltaista ja sisäistynyttä, joten naiset kokevat oman tukahdutetun seksuaalisuutensa luonnollisena olotilana.

Kun miesten seksuaalisuutta ei yhteiskunnassa tukahduteta, niin he puolestaan kokevat naisten seksuaalisuuden tukahduttamisen, eli naisten seksuaalisuuden rajoitukset väärinä ja turhauttavina. Oikeastaan tässä pitäisi kysyä: Onko oikein, että naisten seksuaalisuutta tukahdutetaan yhteiskunnassa, ja ihmisten mahdollisuuksia nauttia seksuaalisuudesta heitetään hukkaan elämässä?

Ei suomalaiset naiset voi olla noin kyvyttömiä puhtaalta pöydältä lähtevään tasa-arvokeskusteluun. Pakkohan niiden pystyä muuhunkin kuin pelkkään arvottomaan henkilöominaisuuksien arvosteluun ja arvailuun.

Rahasta lähimmäistäsi -kirjan odotettu jatko-osa. Kirjailija Neil Hutchison jatkaa tutkimuksiaan Pattayan yössä. Osa kokoelman tarinoista on aiemmin julkaistu Pattayalla ilmestyvissä englanninkielisissä lehdissä, mutta osaa suomenkielisen painoksen tarinoista ei aiemmin ole julkaistu missään edes englanniksi.

Australialainen kirjailija ja suomalainen kirjailija ovat jatkaneet sitä samaa yhteistyötä, joka vuonna poiki Money Number One -nimisen kirjan hersyvän suomennoksen. Jokainen Rahasta lähimmäistäsi -kirjasta nauttinut uudistaa mielellään tuttavuutensa aiemmasta kirjasta tuttujen epäloogisten päätelmien ja hämäräperäisten todisteiden maailmaan.

Sir Winston Churchill oivalsi aikoinaan, että menestys saavutetaan ainoastaan epäonnistumalla kerta toisensa jälkeen menettämättä uskoa itse asiaan. Mikäli tämä on totta, on Neil Hutchison matkalla kohti huippumenestystä, sillä niin monta kertaa mies on mokannut Pattayan -vuosinaan ilman, että hänen aito rakkautensa paikkakuntaa tai sen asukkaita kohtaan olisi mitenkään haalistunut.

Ylämäet, alamäet, vuorenhuiput ja aallonpohjat, itkut ja naurut tuovat esiin ihmismielen monimuotoisuuden meidän monikasvoisessa kotikaupungissamme. Tai kuten Neil itse sanoo: Kokoelman viimeisessä kappaleessa, "Jalanjälkesi rantahiekassa", kirjailija kuvaa onnistuneesti, kuinka Pattaya voi vaikuttaa niin turisteihin kuin kaupungin varsinaisiin asukkaisiinkin.

Jopa niihin, joiden luulisi tietävän paremmin. Tästä sydänverellä kirjoitetusta tarinasta käy ilmi ettei ole mitään väliä kuinka vanhoja tai kokeneita me luulemme olevamme. Joitain asioita ei vaan ikinä opi. Tarina on pakollista luettavaa etenkin niille ulkomaalaisille miehille, jotka elävät pidempiaikaisessa suhteessa thaimaalaisen naisen kanssa. Lisäksi tunnen olevani kaikkein tyhmimmilläni aina silloin, kun on kysymys ihmissuhteista, joten nyt sinua on varoitettu.

Vannon, että vaikka eläisin tuhatvuotiaaksi en ikinä tule ymmärtämään naisia. Kuusi kertaa Pattayalla käyneenä luulin tietäväni 'kaiken', mutta tämä kirja antoi paljon uutta tärkeää tietoa minulle. Ei nörteissä olekkaan vikkaa kuten ei ole lihavissa ja rumissa naisissakaan.

Mut minusta tässä koko Laasas touhussa on se ongelma että se tässä yleisesti viihteellistyneessä maailmassa saa huomiota ihan liikaa. Laasanen on tavallaan jopa tietynlainen ikoni huonolla tavalla johon voi "purkaa" kaikki paineensa ja samalla tähän ikoniin voi myös ripustautua. Eletään sellasessa maailmassa jossa ollaan tietynlaisessa murroksessa vähän kaiken suhteen ja Laasanen on ikäänkuin tilausta siihen paineeseen ja siksi tätä Laasas-hömppään kiinnitetään huomiota niinkin paljon kuin siihen kiinnitetään huomiota.

Laasanen on helppo ja helppotajuinen populäärinen "tutkija" ja "tutkija". Ei todellakaan tarvita enää yhtään enempää ihmisiä jotka palvovat status- nimikkeellä kutsumaasi puhdasta kapitalistista ajattelua. Mutta onneksi maailmassa tuppaa käymään niin että kun jokin yhteiskunnallinen voima on saanut liikaa sijaa tässä tapauksessa bisnes-ajattelu sille tulee vastavoimaksi joku toinen ja se tasoittaa ns.

Sanoisimpa että alkeelliset käytöstavat erityisesti netissä auttaa purkamaan tätä muuria, joka on miesten ja naisten välillä. Siinäpä suurin kompastuskivi, johon lähes kaikki vetää turvat. Ennakkoluulot kasvatetaan täällä netissä, missä kaikki haukkuvat kilvan toisiaan. Jos nainen on vittumainen, miehet siirtyvät muille maille. Olen samaa mieltä siinä, että länsimaiset naiset ovat liian dominoivia, töykeitä ja antavat rumasti pakkeja. Valitettavasti harjoitus tekee mestarin sosiaalisissa suhteissa.

Olen sitä mieltä että naiset rakastavat ensin sydämellä, sen jälkeen vasta sillä lovella. Kun miehillä se menee päinvastoin. Meillä ainakin, tiistai,keskiviikko, torstai, perjantai, lauantai ja sunnuntai. Maanantaisin täytyy kurittaa lihaa ja jättää väliin. Ihmisiä on erilaisia, itse jätin ihan kivan poikaystäväni, kun tämä alkoi puhua jostain "kerran viikossa -touhusta", 3vko: Kuulemma rupesi pelkäämään kun huomasi saavansa erektion pelkästä mun äänestä.

Liika mikä tahansa on liikaa, mutta pieni sekstaus kerran päivässä ei ole, se ei vie aikaa, rahaa tms. Ämmät on oikeasti vittumaisia, ja kohtelevat miehiä huonosti. Juuri tuon aatehuipentuman takia alamäki on tulossa: Sillä ei ole olemassa vain ikuista huippua sen tietää ihan jokainen kaduntallaaja.

Ei näitä Laasas-juttuja kannata ottaa kovin vakavsti.. Jotkut vanhanaikaisimmat ihmiset kannattavat niitä koska ymmärtävät ne jutut helposti. Kaikki se mitä Laasanen kirjoittaa on ihan kenelle tahansa arvattavaa jorinaa.

Tässä on ihan sama kuvio kuin on rasimin nousussakin eli kun on tarpeeksi paha olo niin viha kohdistetaan siihen mihin se voidaan helpoiten kohdistaa eli niihin jotka ovat jo muutenkin heikommassa asemassa. Eihän Laasanenkaan uskalla puhua esim. Laasanen lohkaisee sen kohdan pois koska ei itsekkään tunne olevansa se anonyymi-mies joka on vallanhuipulla, vaikka onkin valkoinen hetero mies.

Nimittäin sillä valkoisella heteromiehelläkin on se toinen mies se joka pompottaa. Itse en toivoisi että nämä hyypiöt muuttaisivat thaimaaseen sillä sitten ne tahi-ihmiset joutuisivat kärsimään.. Tärkeetä tässä on kuitenkin huomata se että Henkka tuottaa viihdettä ja sikäli on yllä ihan ajanhermolla.

Olen ihan päinvastaista mieltä tuosta huonosti kohtelusta.. Ne jotka kohtelee huonosti pitää jättää taakseen sinne enää koskaan katsomatta.. Ei elämä ole paskaläjä jonne pitää paskantaa aina vain enemmän. Voisiko kuvitella mitään upeampaa ja hienompaa kuin painaa thaikkunaista, jota painaa joka päivä moni muukin mies.

Voisiko olla mitään hienompaa kuin saada painaa thaikkunaista, jota painaa moni muukin mies joka ikinen päivä. Varmaan se on monestakin miehestä kiihottavaa.. JA MUUTEN liiasta panemisesta tulee todellakin paikat kipeiksi ja kyllä ne tavallaan kuluukin siinä siksi, joten omalla nimellään esiintyvä Jari-Perti Heino ei nyt osaa oikein samaistua asiaan tai no voi olla ettei sitten ole koskaan pannut niin että paikakin kipeytyy.

Ei Laasanen ole asiaa peitellyt, mutta pitää muistaa, että heteroparisuhdemarkkinat on tämän blogin perusteema. Toisekseen kyllähän jotkut seonneemmat naiset harrastavat vakavaa väkivaltaa miehiä vastaan, esimerkiksi puukottavat ja heittävät esineillä. Naisten häiriintymistä voidaan pitää yhteiskunnallisena trendinä, jota on vaikea pysäyttää. Naiset eivät ole luotettavia ja parisuhteista voi herkästi tulla vaikeita kokemuksia.

Nykynaiset ovat olevinaan itsenäisiä ja saattavat pillastua mistä tahansa tai kokea miehen vahingoittamisen oikeutetuksi. Ja se tapahtuu hyökkäämällä muiden miesten kimppuun. Ei kulu paikat, ei. Vaan en kokisi olevani jumalattoman haluttu ja ihana, mihin Thaimaankävijät seksireissullaan viittasivat, kun edelläni ja perässäni olisi loputon liuta muita.

Mies, joka lähtee Thaimaahan naisiin, on luultavasti yleensä sen kaliiberin mies että kotosuomalaista hän ei edes saisi. Kun Thaimaassa on naisia ulkomaille lähtijöiksi, kyllä sieltä löytyy myös henkilökohtaisempaa kiinnostusta. Mutta on kyllä kieltämättä aika hölmöä kuvitella, että maapallolla olisi joku maa, jossa on hirveä liuta halukkaita naisia.

Perusidea on nyt siinä, että kaukomailla länsimaan miesasukkaiden on mahdollista saada jopa ilmaista seksiä ainakin tällaista "löhnöttelyseksiä" käsittämättömän vaivattomasti. Ei ole kovin sivistynyttä pitää ihmisiä reppanoina ja riistää heidän ihmisarvonsa sillä. Tietysti säälittäviä piirteitä löytyy myös YTM: Kulttuurin arvostukset ovat asia, jonka kautta ei ihmisiä kannattaisi kovin kärkkäästi tuomita. Tämä joko pitää paikkansa - tai sitten ei. Mutta Thaimaasta seksiä saa melkolailla kätevästi, Suomesta ei.

Voi sen nähdä niinkin. Ja sen, että preferoit väkivaltaisia suomalaismiehiä jätit tietenkin mainitsematta. Hyvä, en ajatellutkaan aiheesta kanssasi keskustella. Empiiriset havainnot ja miesten kanssa tehdyt haastattelut osoittavat, että Thaimaassa naisia tapailevat suomalaismiehet ovat kaikkea muuta kuin reppanoita, jotka varmasti saisivat myös "kotosuomalaista". Mutta eivät ehkä vaivaudu.

Kahden suomalaisnaisen äiti ja tytär kirjoittama kirja avaa silmät,jos henkinen kantti riittää silmien avautumiseen. Tuo hyypiöiksi nimittely on erittäin, erittäin sivistynyttä käytöstä sinulta. Olet takuulla ihana ihminen. Monet thaikkunaiset ovat kyllä oikeita muurahaispesiä, mutta onhan suomalainen muurahaispesäkin aika huono naisenkorvike.

Oletko itse muurahaispesä vai pesuainepallo? Asenteestasi ei voi päätellä, että seksi kanssasi olisi kovin antoisaa. Taidat kuulua niihin suomalaisnaisiin, jotka ryvettävät seksuaalikulttuurin tarjoamalla kovaa hintaa vastaan huonoa seksiä! Menkää päiväkotiin takas, lapset.

Kuule Pasunisti Pete olen lukenut sen tekstin ja juuri siksi sanonkin niinkuin sanon. Olen takuuvarmasti ihana ihminen niille ketkä sen ovat ansainneet ja niille en jotka eivät sitä ole takuu varmasti ansainneet. Heitän huilut tolle skeidalle mitä yrität tuolla lauseellasi. J-P, jokainen joka lähtee baarista jonkun kanssa tietää että mitä suurimmalla todennäköisyydellä se ei ole kummallekaan ensimmäinen kerta.

Kainot ensikertalaiset eivät lähde baarista kenenkään matkaan. Se ei tee hänestä sen huonompaa ihmistä kuin kenestä tahansa muustakaan mutta sitä tosiasiaa ei pidä sivuuttaa, että prostituutti ei halua miestä vaan tämän rahapussia. Prostituutin kanssa paneminen - siis päivän neljäntenä asiakkaana - ei edelleenkään vastaa käsitystäni hienosta elämästä. Juu, koskeeko samanlainen arvostus myös esim. Prostituoitukin voi olla hyvä tai sitten ei.

Fiksu mies ei mene huonolle tai työtään inhoavalle prostulle kahdesti. Valitettvasti fiksuja miehiä on vähän ja huonot prostutkin menestyvät.

Ehkä kannattaisi myöntää, että maailmassa on erilaisia käsityksiä. Minttu saa olla sitä mieltä kuin haluaa, mutta se ei oikeuta mitätöimään muiden kokemuksia ja käsityksiä maailmasta - ei edes asettamaan käsityksiä paremmuusjärjestykseen, saatikka että ryhtyy hallitsemaan muita omilla "oikeilla" käsityksillään.

Jokaisella baaripanijallakin on ollut eka kertansa. Bmad, jos minttu on natsi niin mikä sinä olet? Aina puolustelet sitä, että tuntuu hyvältä vetää tussua joka on muiden roiskeista valmiiksi märkä.

Seksi on aika sottaista puuhaa naiselle, lakanat likaantuu, haisee ja nainen näyttää kunnon session jälkeen aikalailla otetulta. Myös sukupuolitaudit pitäisi huomioida, siis kun useimmat miehet haluaa vetää sillä paljaalla Monia tauteja voi kantaa tietämättään vaikka kuka. Kysynkin kuinka monta kertaa se lääkäri on sitä tikkua sun pippeliin tunkenut? Yleensä se on nainen, joka hoitaa ehkäisyn e-pillerit ja joka tutkituttaa itsensä mahdollisten tautien varalta.

Ja ainahan se on sen kurahaaran vika, jos viaton mies saa klamydian naisen likaisesta vitusta. Kaikki miehet, kannattaa sanoa, että on vedetty perseeseen, korvaan, suuhun jne miesten ja naisten kanssa ja vielä ulkomaalaisten kanssa, että kaikki mahdolliset ihanuudet tutkitaan. Tahallinen sukupuolitaudin toiselle tartuttaminen on rikos ja on vastuutonta sysätä kaikki vastuu tästäkin asiasta naiselle ja samalla syyttää siitä lääkärissä juoksemisesta ja pilipalitutkimuksista miesten terveyden kustannuksella.

Tuo on kieltämättä huono homma. En ole itse prostulla käynyt, mutta kaipa tuollainen toive on valitettavan yleinen.

Olen käynyt kerran elämässäni urologilla. Kyse oli esinahan alaisesta tulehduksesta. Tällä vuosituhannella olen pannut naista n. Juu, eräskin ruma viiskymppinen äijä karjui lähijunassa "että saatanan pattayalaishuora myrkytti mun vehkeeni!

Haa elä sinä vain omissa fantasioissasi. Tule poika tänne niin annetaan ruoskan vinkua. Kiitos, mutta fantasiani toteutuvat jo. Eikä sinulla ole vaadittavia ominaisuuksia, mokomakin pikkupillu. Todella ala-arvoista keskustelua ja ala-arvoinen aihe. Eipä ole häävit nuo miesten ajatukset. Mitä omiin kokemuksiini miehistä tulee, niin aina heitä on riittänyt häärimään ympärilläni, vaikka suomalainen nainen olenkin.

Onneksi on todellisiakin miehiä vielä olemassa muutamia yksilöitä, joita tunnen mutta he ovat kaukana tämän keskustelun typeristä, aivottomista pölhö-kustaista! Naisten hyväksikäyttöä on, vaikka maksaisikin palveluista. Käytätte hyväksi köyhiä ihmisiä, jotka yrittävät ansaita toimeentulonsa edes jollakin tavalla.

Antakaa raha ilmaiseksi, niin olette todellisia herrasmiehiä. Tuollainen hyväksikäyttö ei ansaitse kuin halveksuntaa. Hyi olkoon, muka miehiä tuollaiset. En tuollaisia huolisi itselleni mistään hinnasta. Onneksi on ollut varaa valita pilvin pimein, ei ole tarvinnut paskaa sietää! Me emme olekaan todellisia miehiä. Me vastustamme turhia stereotypioita ja mieheen kohdistuvia moninkertaisia vaatimuksia. Voit puhua tästä asiasta ihan oman työnantajasi kanssa, vai saatko palkkasi ihan oman henkivartijasi pussista?

Pirun pitkä matkahan tuo on Pattayalle. Zäärepori näytti pyytelevän kahtapuoltatonnia viikko. Siitä kaksi päivää lentokoneessa istumista niin tulee sitä panolle kuitenkin jonniinverran hintaa. Eikös Tallinna ole enää kilpailukykyinen? Tämä "nuori ja komea urheilumiljonääri" -kohtelu parinkympin huoralta vaikuttaa kyllä varsin erikoiselta idealta. Entäpä jos olisi tyytyväinen "Keski-ikäinen läski" -kohteluun?

Myötä- ja vastoinkäymisiä, yhdessäoloa, onnen ja murheen päiviä. Olen useasti todennut, että ATM: Jopa itse kävin hakemassa kodinkoneita naisystäväni kanssa Finnlinesilla Gdyniasta. Jos ATM elää Suomessa ja kuluttaa Suomessa omaisuutensa arvolisäverotuksen kautta hän siirtää varallisuutta esim. Säästäessään rahat ja työntäessään ne thaimaalisten huorien persvakoihin ATM hyödyttää samalla myöskin itseään. Ja suosittelen myös bisnesluokan lippuja lentokoneisiin mukavuuden vuoksi. Sinä et muuten minun ominaisuuksistani tiedä yhtään mitään..

Mulla ei edes olisi nykyistä fantasiamaailmaa jos en olisi vuosikymmenet sitä hionut ihkaelävien naisten kanssa. Etkö ole muka huomannut että olen käyttänyt sitä jo hyvin pitkään kun puhun sulle? Sulla on just siksi sun fantasiamaailma että ET ole nimenomaan hionut kenenkään kans ja yhtään mitään.

Jos olisit hionut niin sun mielipitees ois ihan toista luokkaa. Sinä et tiedä asioista mitään. Minä olen hioutunut tällaiseksi nimenomaan aidon kokemuksen kautta. Ja sitten toisekseen sinulla on velvollisuus lopettaa väärien tietojen levittäminen minusta. Ei ole kivaa kun joku on koko ajan väittämässä, ettei joitakin minulle tärkeitä ihmisiä ole olemassa. Kokoan kaikki viestisi samaan pakettiin ja toimitan ne naisystäväni kanssa rikospoliisille.

Katsotaan mitä voidaan tehdä. No tehdään sitten ihan sama homma kumpikin niin johan lähtee juttu.. Tämmöstä tää nettielämä on. Mut sittenhän voidaan käydä myös läpi kaikki sun haukut samalla niin nahdään miten menee koko prosessi.. Alkoko sua itkettään kun toinen kehtas epäillä etä sun jutut onkin pelkkää fantasiaa..

OIkeestaan voisit haastaa mut oikeuteen siitä että sanon joitain miehiä luusereiksi ja nörteiksi netissä yleisellä tasolla.. Joten ihan turha itkee baby. Minua harmittaa varmuus, jolla esitetään vääriä tietoja muiden elämästä.

Ja tietysti yksi kysymys kuuluu, että onko nettikeskustelu ylipäätään järkevää? Minä pidän mielellään nettikuviot erikseen siinä mielessä, että minulla on jo tiivis hyvin toimiva läheispiiri. Jos molemmat naisystäväni ovat kieltäneet sen, että tuon heidän yksityiselämänsä tänne näytille niin se tarkoittaa, että ne pysyvät kerronnallisina hahmoina ja sillä sipuli. Kun joku sitten ilmoittaa, ettei heitä ole olemassa ja tekee sen toistuvasti viikon välein syntyy täällä päässä tietenkin pieni paniikki.

Juu, en ihmettele, kun ottaa huomioon miten itse katselet maailmaa. Kyse on maailmanhistoriallisesti hyvin erityislaatuisista naisista ja suhteista. Juu, no juridinen ukaasini kaatuu tietenkin siihen että nettinimimerkkien välille ei voi rakentaa kunnianloukkaus- tai solvaussyytettä. Enpä ole koskaan thaimaassa käynyt, enkä huorissakaan. Kerran olen strippipaariin eksynyt seurueen mukana, tietämättä mihin menin Niin sillä vaan sanoin, että ei ainakaan kaikki Laasas"fanit" ole naisten "hyväksikäyttäjiä".

Väittäisin, että suurin osa on naisten hyväksikäyttämiä. Minua kyllä viehättää ajatus "pelastaa" eksoottinen nainen köyhistä oloista yltäkylläiseen rakkauteen, pelkästä rakkaudesta Itse haluaisin uskoa rakkauteen, ja haluaisin seksiä vain rakkaudesta, mutta ikuinen rakkaus ei ole realismia, hetkellistä voi saada, mutta se ehkä ottaa enemmän, kuin antaa. No onhan näissä pitkissäkin suhteissa jonkinlaista rakkautta ja luottamusta, mutta kaikki on vain kompromissia, joiden mielekkyyttä hyötyihin tulee päivittäin puntaroitua.

Väitän myös omiin kokemuksiin perustuen, että seksistä maksavat enempi ja useammin YT-miehet, vaikka toista yritetään väittää. Tosi nörtti ei edes tiedä, mitä naisten kanssa tehdään, saati, että maksaisi sellaisesta, mistä ei mitään tiedä ;.

Kun noita äijien kommentteja lukee, tulee mieleen, että varmasti oikeat miehet, ne fiksut lukijat, tuntevat myötähäpeää veljiensä puolesta.

Ei tässä voi kuin päätellä että ei mikään ihme etteivät nämä ihmelapset saa koto-Suomesta naista! Huh pyyhkii otsaansa onneksi on olemassa täällä vieressä ja siellä jossakin teitä oikeita, aitoja kultamussukoitakin, jotka pidätte naisia ihmisinä, ettekä pelkkinä seksipiikoina. Rakastan omaa kotihiirtäni tämän kommenttiketjun luettuani entistä enemmän! Äkkiä kainaloon turvaan näiltä hyypiöiltä! Taitaa olla vähissä ne "oikeat miehet", jotka häpeävät ja yksiselitteisesti ovat erimieltä Laasasen agendasta.

Tottahan jokainen täyspäinen tietää, että tälläiset mielipiteet eivät ole korrekteja, eikä näiden puolustaminen omalla nimellään ainakaan saantia paranna, jollei sitä tee todella vakuuttavasti, kuten Henry. Sanoisin niille, jotka epälevät jalkojen menevän ristiin Henryn läheisyydessä, että eikös sillä Anne Moilasellakin ole mies? Jos Anne Moilasella on mies, niin miksei Henryllä olisi naisia tai nainen? Henryn jutut sentäs perustuu totuuteen. Kyllä tämä US-blogi osoittaa, että näitä mainitsemiasi "oikeita miehiä", kuten siikala, tirronen ja muutama muu, löytyy todella vähän.

Ja vielä harvempi pitää näitä vähääkään oikeina miehinä ;. Ei se tarkoita sitä, että sinunkaan kotihiiresi vihaisi tai halveksisi sinua tai naisia, saati sanoisi sitä ääneen, mutta kyllä jokainen täyspäinen mies on saanut totaalisesti mittansa täyteen tätä valtiofeminismiä, joka ei kitkeydy, kun rummuttamalla totuutta torvesta ulos.

Ja todella hienoa, että Henry tekee sen tavalla, jossa vähän rapatessa roiskuu, mutta pääasia, että näkyvää jälkeä syntyy Henryn agenda alkaa lähentyä jo ilmiö Halla-ahon mittasuhteita. Enää ei tarvita kuin joku vihreä naisjärjestö haastamaan Henry oikeuteen, niin sitten alkaa tapahtua Mistä oikeastaan on peräisin tämä väite, että suomessa mies tarjoaa paljon mutta saa vähän ilmeisesti ollessaan suhteessa naiseen? Jotka varmaankin ovat aivan ei-värittyneesti kuvailleet tätä prosessia kuinka itse suhteessa aina tekevät kaiken, siivoavat ja ovat tarjoamassa seksiä, mutta naiselta ei saa mitään?

Usein nainen hoitaa valtaosan kotitöistä ja lapset ja käy samalla myös töissä ylläpitämässä perheen elatusta. Näissä suhteissa voisi asian nähdä niin että nainen antaa paljon ja mies ehkä vähemmän vaikka poikkeuksia toki löytyy ja tiedän että monet nykymiehetkin ottavat osaa kotitöidenhoitoon jne.

En sikäli kommentoi seksinostosta thaimaassa tähän nyt paljoa, koska uutisessa mainittiin että suurinosa paikallisesta seksimyynnistä menee paikallisille miehille. Ehkä se sitten siinä kulttuurissa on sallitumpaa, pitäisi tietää ko. Mutta jos länsimaalainen möhömaha saa thaimaassa paljon seksiä ja hyvää kohtelua tarjoamalla vain rahaa niin no, kyseessä on seksin ostaminen.

Moraaliahan se voi koetella, voi tuntua että se on väärin joku vanha setä uutisessa sanoi että on ajoittain huono omatunto ja koittaa valita kypsempiä thainaisia ja voi myös ottaa omalle tunnolle, kun tietää olevansa haluttu vain rahan takia: Ei ne minua halua, ne haluaa minun rahat Suomessa "pariutumismarkkinoilta" syrjäytynyt mies..

...

EROOTTINEN HIERONTA GAY PORI HAETAAN SEKSISEURAA

Kun olet kerta rahasta kade, niin kannattaisi sinunkin harkita ajankäyttöäsi kenties paremmin? Satukirjailijana saattaisit vaikka menestyä. Täällä ei palkintoja eikä rahoja satukirjailijoille jaeta. Torstaina takaisin Taivaaseen ja perjantaina kotona. Joulu oli oikein mukava ja tyttökin tykkäsi.

Kikattelivat tyttäreni kanssa kuin siskokset shoppaillessa tyttöjen juttuja. Sinun hoivakodissasi ei varmaan paljoa kikateltu, mutta kuten sanoin, otan osaa Lerppa. Ahaa nyt Lerppa on myös viidakkoseikkailija ja Suomen Steve Irving. Paranee joka päivä ja apinatemppeli on apinatemppeli.

Lerpan reviiri näkyy ikkunasta ja se on hoivakodin tonti raja. Sen ulkopuolelle jos Lerppa menee niin täti taluttaa takaisin korvannipukasta. En tiedä ravintoloista mitään mutta olen kateellinen sinulle lahkosi päällikölle perskärpästesi lukumäärän takia. Et ole taloudellisesti riippumaton ollessasi velkaa yhtiölle osakaslainojen veroveloistasi. Sinä et ole hyvä missään muussa kuin x-vaimojen ja x-avovaimojen tehtailussa. Maksuvittujenkyrpä vei huaran kikattelemaan tyttärensä kanssa.

Huara opetti tyttärelle tyttöjen juttuja, mitä huara parhaiten osaa. Ykköspoikakaveri vastaavasti hoiti oman fanittelunsa palstalla olematta jouten maitohappoaivoineen, niin hänen oli hyvä olla.

Miksi sinä juttelet täällä idiootti hanki elämä. Ja taas 50 vuotias kunnostautui, kertomalla factaa Minä elän omalla varallisuudellani joka on myös perheemme yhteistä varallisuutta määrän ollessa sitä luokkaa riittävä, että emme tarvitse elää vuosikausia Vuodesta tavoin osakaslainoilla. Sain muuten vaimoltani mukavan joululahjan, hänen mielipiteensä, että voimme lähettää veneemme Phuketista laivalla Suomeen tyttärelleni, jolloin se luonnollisesti on käytössämme Suomen matkoillamme ja voimme vaikka hakea viinaa Virosta,sekä pyöräyttää pari kertaa Ahvenanmaan ympäri ja siitä Mikkelinsaarille.

Phukettiin voimme sitten ostaa hieman isomman ja mielellään uuden karheantai uuden ja ennenkaikkea suuremman. No mutta tässähän Maijalle taas aihetta kirjoittaa hyvää tarinaa, niin hänelle ei tule aika pitkäksi Hämeenkyrössä tsuumaillessa Harrikalla Hyasintteja kuskaavia samalla kun syö lanttulaatikkoa Karjalassa.

Tilisanomissa oli erinomainen juttu osakaslainoista ja tilanteissa joissa niitä joudutaan käyttämään Täällä on taas suht viileää Kyllähän minä nuo verojutut tunnen entisenä yrittäjänä eikä koskaan ole tullut vastaan ihmistä, joka olisi Maijan tavoin kertonut että ei tiedä mikä on alv. Jokainen yrittäjä kuin myös peruskoululainen tietää mikä on alv. Tuo osakaslaina oli kuperkeikka Viroksi kuppersnakkeli ja Thaimaan kielellä en tiedä, mutta sen tiedän että henkilö jolla on omaa henkilökohtaista varallisuutta kuten väittää, ei ole tarve elää velkarahalla edes omasta yhtiöstään aiheuttaen itselleen taloudellisia vaikeuksia ja seliseli verottajalle.

Jep resu varmaan rävelsi, kuulostaa hienolta osakaslaina, eli pitää olla osakas jossain, laina taas on sen vakiokamaa, en oikein usko että reppana edes tietää mitä tuo tarkalleen ottaen tarkoittaa Yleisimmin myös nuo jotka sekoittaa firman rahat ja omat rahat omiksi rahoiksi ja ottaa osakaslainaa lainaehdoin maksaa takaisin kun jaksaa, ovat vannomassa konkurssipesää ja pesänhoitaja kirjaa nämä henkilöt velallisiksi pesälle. Sitten pesänhoitaja, jonka veloitukseen muuten kuuluu alv.

Suomessa ikänsä asunut pyylevä nainen, joka ei ole koskaan ollut yrittäjä ja elänyt pääosin sosiaalietuuksien varassa, joskus aikoinaan työllistämistuettuna jossakin suojatyöpaikassa ja pikkuisten lisävilunkien varassa, alkaa neuvomaan veroasioissa. Se on erittäin naurettavaa Lerppa. Kirjoitit aviomiehen nikillä taas silkkaa lerppatekstiä. Lopeta jo tuo kahden henkilön esittäminen huutamisen lisäksi.

Tuo on täysin naurettavaa ja mielipuolista. Suomessa juttu menee niin, että kun olet koko ikäsi maksanut miljooniaa ja miljoonia veroja, sinä ja yrityksesi täysin lain puitteissa, niin luotetun ja hyvän kirjanpitäjän avulla voit kikkailla aivan mielin ja määrin. Osakaslainat ovat varsinkin kiinteistöalalla erittäin yleisiä, syystä että sijoitettu pääoma tai työpanos ja siihen kohdistuvat kustannukset eivät kotiudu kuin vasta vuosien vuosien jälkeen.

Siksi yrityksen vaikka siihen olisi varaakin olisi järjetöntä maksaa omistajalleen palkkaa, sosiaalikulut, verot ja veronkaltaiset maksut projektista, josta itse yritys saa rahansa vasta vuosien päästä.

Tulee reilusti halvemmaksi odotella osinkoja ja maksella sitten vasta reaaliajassa takaisin yritykselle eli omistajalle itselleen takaisin ne osakaslainat osingoista. Verottaja katselee myös läpi sormien esimerkiksi sen että lapsillani on firman polttoainekortit. He käyvät etsimässä ja katsastamassa projektikohteita mukamas pitkin Suomea, eikä verottaja voi asialle yhtään mitään eikä haluakaan.

Sen jälkeen kun alkoi pienten yritysten ja vilunkiyritysten joukkopako Viroon ja muualle, niin Suomen verottaja säikähti ja alkoi kohtelemaan paremmin yrittäjiä. Tiedän yhden hepun Suomesta, jolla on noin 30 firmaa Suomessa ja Virossa pelkästään rahanpesuun. Jos verottaja ei olisi aikoinaan kohdellut häntä kaltoin, niin Suomelle sataisi pelkästään häneltä sellaiset miljoonaa verotuloja ja veronkaltaisia tuloja. Lopetin hänen kanssaan asioimisen sen jälkeen kun poliisit tunki puhelinlangoille toistuvasti.

Sulla meni ilmiselvästi aivan vituiksi tuo joulu ja serotoniinitasosi ovat alhaalla. Silti ei tarvitse itkeä ja huutaa. Täällä ei edelleenkään jaeta palkintoja eikä mainetta ja kunniaa parhaista kirjoituksista tai jossakin asiassa oikeassa tai väärässä olemisesta. Minulla oli paras joulu pitkästä aikaa, Vielä käydään tuossa hämärän aikaan viemässä tervehdys muutamalle isänmaan ystävälle Hietaniemen hautausmaalle illalla ja sitten vielä ehkä Tornissa parit legendaarisen hyvät Mojitot huomista kotimatkaa odotellessa.

Ei tämä Suomi mikään huono maa ole olla ja elää tälleen vaihteeksi, mutta viikon päästä olisi tullut jo koti-ikävä. Resuperse älähän jauha paskaa, jätän mielipuoliset kommenttisi omaan arvoonsa, samoin vainoharhasi, jos kaltaisesi "mies" mitä esität ei tiedä mikä on alv, ja mikä ongelmia seuraa piiloitetusta osingonjaosta, ei ole se mitä esität, aivan varmasti Sinulla on vain keskivertoa huomattavasti sairaampi mielikuvitus, ja yrität esittää jota ei ole kuin mato koukussa, kukaan ei usko sinua olet puhunut itsesi niin useasti pussiin Terve maitohappoaivo, pistiko paniikki taas normaali ihmisen pukkaamaan normaali ihmisen tekstiä?

Tiedän kikkailut, mutta tiedän myös luotettavan kirjanpitäjän laskun sisältävän arvonlisäveron. Tunnen kiinteistöalan paremmin kuin sinä ja laina on laina, joten sinä olet elänyt lainalla vuosikausia, minä en. On muuten edelleenkin suomessa minulla kiinteistötoimintaa, jota en sinulle päänvaivaksesi enempää pura.

Sinulla siis yritys kuten Pattayalaiset baarit, ei tuottoa joka vuosi. Minun kiinteistöt tuottaa joka kuukausi ja joka vuosi. Vaikenet osakaslainaverotuksesta, koska olet puhunut itsesi pussiin, mutta sehän on yleinen tapasi aina kun joudut seinää vasten bablagagasi kanssa. Ei polttoainekortit mikään uusi asia ole. Taas näitä kaverijuttuja ja Viroa, ei liity asiaan millään tapaa.

Minun joulu ok, mutta mainitsit kirjoituksista. Miksi et ojenna sinulle niin rakkaita perskärpäsiä aloituksista minun nimissäni? Minulla ei ole tarve sinun tavoin kertoa joulun vietosta ja Karjalaisista anopeista ja missä ravintolassa legendaarisia juomia juon. Juu juu tuo puhuu ihan höpöjä Poju on hurahtanu kiinteistöihin mikä huvittaa koska sattuu olemaan mun elämäntyö. Tuossa puuhassa joka ikisessä maksettavassa laskussa on alv.

Poju Maijanen kertoi katsoneensa jonkun vuoden tilisaldonsa ja sen kaltaisia tilisaldoja omaavalla henkilöllä ei ole tarve elää vuosittain osakaslainoilla. Osakaslainoja koskevat veroohjeet jo kerran liitit kirjoitukseesi, jonka johdosta ei enmpää mutta eipä meidän Maijukkakaan niihin vastannut.

Tuo kaveri niin sinisillään kuin perskärpäsmustillaan on piripää. Torniin mojitolle ja kun mojitoja hänen mukaansa vain juo prosenttiliivijengiläiset rikolliset, mutta mutta nyt myös yksityisesti toimivat pahoinpitelijät, näin tänään. Mitä jos menis mieluummin tytsynsä kanssa vaikka hoploppiin katsomaan onko siellä tiikereitä. Karjalalaista anoppia sinulla ei ole, koska postauksiesi mukaan anoppisi on Thaimaalainen? Näin olen ymmärtänyt postauksistasi Jompi kumpi meistä puhuu paskaa?

Eikö se näin mennyt?? Se ei lopeta koskaan jos ruokitte trollia. Läski ämmä on jaksanut teidän takia vuosia ja tulee jatkamaan jos annatte sille palautetta.

Helmikuun alussa eka keikka pattayalle kaveri menee naimisiin 2 viikkoa siellä ja 2 muualla lähinnä golffin merkeissä. Kun on pätäkkää tilillä, ei tarvitse ottaa osakaslainaa eikä muutakaan lainaa. Lerppa se pitää täällä talousluentoja yrittäjille. Googlestahan sinä näet juu osviittaa ja Väisälän talousnerona tiedät kaiken. Antakaapas kun minäkin kerron kolmen konkurssin tehneenä pitkänlinjan yrittäjänä jolla on ollut 9 osakeyhtiötä Suomessa.

Olen aina ollut luotto ja salonkikelpoinen. Kun olet yhtiön enemmistöosakas ja hallituksen puheenjohtaja, niin yhtiössä ei ole muita Jumalia kuin sinä.

Voit olla varma siitä että kaikki muutkin ajattelee vain omaa persettään. Se on markkinataloutta se. Sitä ei tee kukaan muu kuin sinä. Ensin sinä ja sitten muut jos jää. Jokainen persreikälerppa kyttää että mokaisit ja iskee hyeenan lailla kimppuun jos vain annat siihen mahdollisuuden. Älä seisota ylimääräistä rahaa yhtiön tilillä vaan muunna se ensitilassa omaksi omaisuudeksesi monin tavoin.

Osakaslaina on hyvä keino ja sitten investoit ne rahat toiseen täysin riskittömään firmaan tai muuksi sellaiseksi omaisuudeksi johon ei sen pääyhtiön mahdollisesti joutuessa vaikeuksiin pääse kukaan käsiksi muut kuin sinä itse. Vaikka riskiä ei olisi näkyvissä sillä hetkellä, se voi tulla koska vaan. Lainsäädäntö voi muuttua, avainhenkilöt voi kuolla tai varastaa liiketoimintasi Kaikki skenaariot on mahdollisia.

Hajauta omaisuutesi mahdollisimman monipuolisesti. Sijoittamalla kiinteistöihin eri puolille maailmaa et koskaan häviä ainakaan paljoa etkä missään nimessä kaikkea. Kultaa pitää joka pojalla olla muutama kilo jemmassa. Arvotaidetta on kiva olla mutta ei samassa osoitteessa.

Veroparatiisiin voi kiikuttaa jotakin jos on reippaasti liikaa. Pahin moka mitä keskisuuren yhtiön ylin johto voi tehdä, on tuudittautua nykytilaan ja uskoa parasta, jättää yhtiö toimarin ja alaportaan haltuun, maksaa ylisuuria palkkoja. Menestyneimmät PK-yrittäjät vetäisee paskastakin yhtiöstä itselleen mehevät hillot ja sanoo hups mites tässä näin kävi ja seuraava pystyyn. Kassassa olevat ylimääräiset rahat ovat sinun rahoja.

Älä hölmöile niitä verottajalle äläkä jää odottelemaan huonoja suhdanteita. Ne tulee ilman odottelujakin. On sitä niinkin päin tehty että olen lainannut osakeyhtiölleni omistani.

Huolehdin tietenkin aina että saan ne takaisin korkojen kanssa. En tietenkään lainaisi silloin jos en itse uskoisi asiaan. Lerpat pitäkäät päänsä kiinni. Ei edelleenkään muuta osakaslainasäännöksiä, sekä juttu muuttui. Olet Maija kertonut ottavasi osakaslainaa vaatimattomana miehenä vain noin Resu resu olen ollut kolmen yrityksen pääomistaja joskin sivutoimiluvalla, saman verran kuin sinä olet tehnyt konkursseja, minun ei ole tarvinnut On sulla uraa jos jonkinlaista.

Minä olen tulossa kuukauden kuluttua hua hinniin olisko herralla aikaa tavata. Olen ostamassa sieltäpäin huvilaa jos voisit auttaa. Minullakin on ollut monta yritystä rahaa on muttei thaimaan tietämystä paitsi lomilta, muttei se ole sama asia. Ymmärrän jos sinulla on kiireitä ettet kerkeä tai viitsi. Minä kyllä' tarjoan kaiken ja maksan avusta, Tiedän ettei sinulla ole rahasta kiinni haluan vain sanoa etten ole kerjuulla ja olen sanojeni mittainen mies niin kuin tietysti sinäkin.

Parhain terveisin sir markku. Hyvä sir Markku, kiitos tilanne katsauksessa palaa asiaa lähempänä matkasi ajankohtaa Pienen katsauksen aika perusteilla rakkaat ei kommentoi toisiaan koska ovat samoilla linjoilla. Rakkaita on lukuisia mutta käytän heistä yhteistä nimikettä siitä huolimatta ovatko nämä lukuisat sinisiä tai mustia. Viitaten kiitokseensa kopiokissalle fanituksesta, sekä ylistyksestä laulujen lurittajalle, niin minä esitän kiitokseni näin suomeen henkilölle NiinNormaalia hänen osallistumisesta sananvaihtoon.

Muutama sananen kirjoituksista ottamatta kantaa onko ne tosia tai tarinoita. Ensinnäkin minulla on vuosikymmenien kokemus Harrikkavastaisista henkilöistä ja se sisältää niin paljon, että aiheesta voisi kirjoitta kirjan kuitenkin jääden selvittämättä, mistä tuo kaikki johtuu. Tiedoksi kuitenkin että olen viimeisen puolivuotta opastanut yhtä tytöistä tehtäväänsä yhden ravintolamme päälliköksi, jonka johdosta olen paljolti ollut yöaikaankin pelipaikalla aiheuttaen tyypille paljon päänvaivaa.

Voisin tätä jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta nyt pitää mennä oksentamaan, koska latasi aijaan kuvan lapsesta. Jatkan vielä vähän päivän aiheesta. Mikropillu, että näin selvis kertaheitolla rakkaiden matkailujen tarkoitus. On se golf niin kivaa kun on satasen kengätkin. Terve vaan, minusta sinä hieman liikaa kannat stressiä tuosta resusta, minulle on aivan sama onkon niitä viisi viisitoista tai yksi.

Yhteistä resulle on sekopäiset kirjoitukset, mieltymys lapsiin tai lapsenomaisiin vartaloihin, tuo on huomattu jo aikaisemminkin Pattaya on ainoa paikka maailmassa missä moinen onnistuu, vaikka vuokramorsian voi olla 18 vuotta, mutta näyttää lapselle.

Ei stressiä vaan mukavaa takaisinantoa, koska joka päivä jossain kirjoituksessa viitataan minuun vaikka en olisi osallinen. Siis saa edelleen mitä päivittäin tilaa ja korkoa Olenko myös vittumainen luonne?

Yksinpuheluiden maailmanmestari Lerppa on myös mestari siinä että kukaan muua ei voi puhua lässyttää noin paljon sanomatta yhtään mitään.

Lerpan ymmärrysvaikeuksien vuoksi hän kertaa samat muille yksinkertaiset asiat jopa satoja kertoja. On Lerpalta tuo kovalevy ja keskusmuisti hajonnut jo aikoja sitten ja prosessori sylkee tavaraa vailla tarkoitusta ja päämäärää. Lerppa on viallinen kappale maanantaipäivän tuotantoerästä. Se on niinkuin pikkuiset puudelikoirat ja ponit. Nekään eivät ymmärrä että isommat voisivat murskata heidät sekunnissa. Jatkavat siis ärhentelyä ego pulleana. Niin vankalla pohjalla että tuloksekasta toimintaa 12 kk vuodessa vastoin kuin thaimaan ykköskohteiden suomiräkälöiden kausitoiminta.

Kiinteistön omistaminen ei ole kiinteistönvälitystä. Tietoisuus ravintolatoiminnasta omien ravintoloiden osalta kattavampi kuin vuodesta tietoisuus perusteella, että kaverilla on ravintola ja toisella kaverilla on mansikkapeltoja molempien kavereiden ollessa harrastelijoita. Tiedoksi että mikäli on jostain tietämätön, voi asian selvittää muullakin tavalla kuin esiintyä viisaana ainoana tietolähteenä internet.

Eivät bamblaa virheetötä englantia kuten en minäkään, mutta nauti toki omasta täydellisestä kielitaidostasi ja sanan hallinnastasi myös suomeksi, joka kirjoituksestasi havaittavissa. Annoin sinulle taas tahallani villalankaa joten odotan sinulta kattavampaa tarinaa ja mieluiten ihan aloituksen muodossa Pattayan palstalle, siihen voit jo etukäteen myös ladata juhlamme kulku ja osallistujat kun raketit paukkuu, mutta älä unohda paikkakuntaa.

Pääomistajat on thaikielen hallitsevia, ovathan he thaimaalaisia. Koe villalanka miksi lystäät, kuitenkin se aiheutti taas monta riviä tuubaa.

Etkö ole ymmärtänyt että tämä on ns. Olet korviasi myöten rakastunut tuohon illuusioon " teidän baareistanne". Baarit ei ole ravintoloita thaimaassakaan ja baareissa ei kouluteta ravintolapäälliköitä.

Varsin simppeleitä ja halpoja mutta hyviä kursseja on sekä kokeille että muille ravintolatyöntekijöille ammattilaisen vetämänä thaikielellä. Parempiin kansainvälisiin ketjuravintoloihin valitut henkilöt koulutetaan kouluissa. Perheravintoloiden henkilöt oppivat siinä autellessa sivussa pikku hiljaa. Tuo on yksi vitsi lisää vitsikirjaasi että sinä kouluttaisit jotakin.

Et saisi edes koiraa opetettua istumaan. Kälyisissä thain omistamissa juomabaareissa ei ole mitään "pääomistajia". On vain yksi omistaja ja mahdollisella vähemmistöosakkaalla ei ole mitään ekonomista asemaa niissä pikku lafkoissa. Tulosta kun on turha odotella kenenkään muun kuin omistajan, joka vetää kassan liiviinsä vaivihkaa jos siellä on ylimääräistä.

Joskus omistaja antaa työntekijöiden pitää tipit hyvänä iltana ja se siitä vähemmistöosakkuudesta tai perheenjäsenyydestä. Puhut parista paskasta kaljabaarista kuin ne olisivat jokin kansainvälinen monimutkainen yritysimperiumi ihmeellisine omistussuhteineen ja toimintatapoineen.

Koko Thaimaassa ei ole yhtäkään thaimaalaisille suunnattua ravintolaketjua joissa ei tehdä safkaa ja asiakkaat ei juo juurikaan edes olutta. Thaimaalaisomistuksessa on pari todella isoa ravintolaketjua. Ne on ne foodland tyyppiset mestat jotka sijaitsee valtateiden varsilla kahden suurimman huoltoasemaketjun levähdyspaikoilla. Olet vammainen transupoika, lihava nainen tai homo Suomesta. Yksinäinen ja seurankipeä, aivan niinkuin sanoo.

Englanninkieleni ei ole virheetön, niin kuin ei thai kielenikään. Siksi en viitsi netissä valehdella olevani kielten opettaja tai ravintolapäällikkö kouluttaja??? Ihmisille joiden äidinkieltä en osaa. Simppeliä, en viitsi bambla sgagaa tuntemattomille, edes netissä.

No mutta pupunenhan se siinä alkoi pullaposket ympyrkäisenän korvat punaisena taas tarinoimaan joten en viitsi kiusata tässä paljoa. Meidän toiminta ei ole mikään ravintolaketju, yritysimperiumi ja pidä muusta mielipitees. Nyt ymmärrän Pattayan suomiräkälöiden toimintaperiaatteen, 3x3 tunnin tehokurssi.

Mukava että sinä et ole vammainen, varmaan joku muu sitten kirjoitti taas tuon oksennuksesi. Ei varmaan mee kauaa kun Onnellisen baarin seinään tulee Michelin tähti jos toinenkin ja sitten Onnellisen vaimon veljen konsenrni hakeutuu pörssiin ja Eric Forresteri leikkaa juhlanauhan Happy Days avajaisissa?

Lerppahan kehuskeli kesällä olleensa Pattayalla syömässä Michelin ravintolassa. Kun Lerpelle kerrottiin että Pattayalla ei ole Michelin tähdellä varustettua ravintolaa tuolloin, niin Lerppa änkytti "diplomista" Syyskuun lopulla aukeni Pattayan ensimmäinen Michelin tähti ravintola ja sinne ei Lerpalla ole koskaan mitään asiaa. Ne annokset on niin pieniä että meikäläinen vetää niitä ja silloin se ei enää ole edullinen. Toki edullinen verrattuna Eurooppalaisiin Michelin ravintoloihin. Periaatteesta en maksa mistää sapuskasta euroa ikinä.

Mieluummin vedän 8 euron makkaraperunat ja annan sen kerjäläiselle. Otitko itsellesi osakaslainaa tuon 12 euroa kirjoituksestasi? Kaikki ei ole sitä miltä ensi näkemältä näyttää! Kaiken lisäksi kohtelevat turisteja aivan törkeällä tavalla esim. Tässä yksi esimerkki,joka sattui minulle viimeisen parin viikon aikana,jonka siellä vietin.

Yksi kaunis aamu menin lähirannalleni,jossa olin 3 kk: Aina annoin vielä lähtiessäni "tippiä" ,koska kaikkihan siellä oli niin halpaa ja hyvääkin. Aina,kun menin rannalle huudeltiin iloisesti jo kaukaa hyvät huomenet ja mihin haluaisin asettua makoilemaan jne, Kunnes tuona aamuna alkoi tapahtua. Eli paikkaa ei löytynyt,kukaan ei noteerannut minua mitenkään.. Niinpä siirryin rannalla toisten taikkujen "alueelle" ja kysyin,että mihin voisin asettua jne.

Pari miestä katsoi minua pitkään ja kysyi,että missä rannalla olen ollut aikaisemmin?? Olinhan aika ruskea,koska olin ollut melkein 3 kk Thaimaassa. Huitaisin kädelläni ja sanoin,että tuolla jossain Useimmat osaavat jonkin verran englantia noissa rantapaikoissa.

Ihmettelin kyllä miksi sitä kysyvät. Miehet poistuivat vähän kauemmaksi ja huomasin,kun suut kävivät. No,paikkaa ei sitten löytynyt heidän alueeltaan. Odotin aika kauan ja menin kysymään Suurin osa heidänkin rantapaikoistaan oli tyhjiä,koska oli aamu aikainen vielä. Miehet poistuivat ja niin poistuin minäkin. Jälkeenpäin muistelin,että se minun "vakipaikkani" rannan emäntähän kyseli joka kerta,kun olin poissa päiviäkin välillä heidän rannaltaan. Hän kysyi aina,että missä olin ollut.

Enhän minä hänelle selitellyt menojani muutenkaan. Kävin monissa muissakin rantapaikoissa,mutta eniten heidän paikassaan,kun oli lähin ranta. Minulta varastettiin heidän paikassaan pieni pyyheliina. Rouva oli sitä ihastellut monta kertaa,kun juttelin hänen kanssaa. Meille tuli vähän kiire lähteä katsomaan ilotulitusta,kun huomasimme,että kello on melkein 24 ja pauke alkaa.

Joimme pari lasillista viiniä siinä ruokaillessamme,eikä kukaan varmaankaan ollut humalassa. Tarjoilija tuli ja annoin hänelle batia ja sanoin kaverilleni,että ota vaihtorahaa,kun menen wc: Tulin vessasta ja niin tuli tarjoilijakin pöytäämme.

Kysyin muilta,että toiko tyttö vaihtorahat? Vastaus oli tietysti,että "ei ole tuonut mitään"! Vätti vain että ei ole saanutkaan mitään rahaa. Laskumme teki jotain batia. Australiassa radioasema maksaa palkkioita Dollaria soittajille heidän noloimmista kokemuksistaan. Tämä kokemus palkittiin dollarilla Aikaisin aamulla sain soiton tohtorin vastaanotolta ja minulle kerrottiin, että aikani voitaisiin siirtää siksi aamuksi kello 9: Olin tehnyt aamiaiset ja valmistanut lapset kouluun, kun kello oli jo 8: Matka vastaanotolle kestää n.

Kuten suurin osa naisista, minäkin kiinnitän erityistä huomiota hygieniaan ja siisteyteen ennen tällaista "käyntiä". Joten kiirehdin yläkertaan, riisuuduin, kastelin pesusienen, joka oli lähinnä ammetta ja pesin "ko. Heitin pesusienen pyykkikoriin, puin päälleni ja hurjastelin autollani vastaanotolle.

Olin odotushuoneessa vain muutaman minuutin kun minut jo kutsuttiin sisälle. Toimenpiteen tuntien, kuten uskon kaikkien naisten tuntevan, hyppäsin toimenpidepöydälle ja katselin huoneen toista seinää ja kuvittelin olevani Pariisissa tai aivan muualla miljoonien kilometrien päässä.

Yllätyin hiukan kun tohtori sanoi "jahas, sitä on siistitty paikkoja oikein erityisellä huolella", mutta en vastannut mitään. Kun aikani oli ohi, huokaisin helpotuksesta ja lähdin kotiin. Loppupäivä sujui normaalisti - shoppailua, siivousta, kokkailua etc. Koulun jälkeen kuusivuotias tyttäreni leikki itsekseen ja huusi minulle kylpyhuoneesta: Tarvitsen sen mikä oli ammeessani, siinä on kaikki minun glitterit ja kimalteet!

Tyttö menee poikaystävänsä kanssa baariin. Kun tulee tytön vuoro tarjota kierros, hän kertoo pojalle, että on kuullut uudesta drinkistä, mitä tämän on ihan pakko testata. Tyttö tuo itselleen normaalin oluen ja pojalle kaksi lasia: Sitten poika huikkaa lime-mehun Baileys'in kerma juoksettuu kokkeliksi.

Pojan naaman väri vaihtuu limen vihertäväksi. Poika välttää yökkäämisen ja onnistuu nielemään moskan. Tyttö kuiskaa pojan korvaan: Sekä myötä että vastoinkäymisissä. Mies karkasi vankilasta, jossa oli lusinut viisitoista vuotta. Hän murtautui taloon ja etsi sieltä rahaa ja aseita, mutta löysi vain avioparin nukkumassa. Hän kiskoi miehen vuoteesta ja sitoi hänet tuoliin.

Sitten hän sitoi naisen sänkyyn, suuteli häntä kaulaan ja meni vessaan. Vankikarkurin ollessa vessassa mies sanoi vaimolleen. Hän ei varmaan ole nähnyt naista pitkään aikaan. Huomasin miten hän suuteli sinua kaulaan. Jos hän haluaa seksiä, älä vastustele. Älä edes ajattele asiaa, vaan anna hänen tehdä mitä hän haluaa. Mies on varmasti vaarallinen.

Hän kertoi olevansa homo ja kysyi, onko meillä vaseliinia. Sanoin, että sitä on vessassa. Suomalainen, ruotsalainen ja Claudia Schiffer istui samassa vaunussa junassa. Juna meni tunneliin, ja koska kyseessä oli vanhan tyylinen juna, vaunuissa ei ollut lainkaan valoja joten tuli aivan pimeää.

Kuului suutelun ääni ja todella kova läpsäisy. Kun juna tuli ulos tunnelista, Claudia Schiffer ja suomalainen istuivat kuin mitään ei olisi tapahtunut, ruotsalainen piteli kädellään kipeää poskeaan. Seuraavan kerran kun juna menee tunneliin teen pusun äänen uudestaan ja lyön tota ruotsalaista vielä lujempaa. Kaveri lähti hommiin Afrikkaan ja otti vihikoiransa mukaan. Siellä oli paljon haisteltavaa ja niinpä vihikoira eksyi viidakkoon. Kohta koira huomasi, että leopardi havitteli siitä lounasta ja niinpä olivat hyvät neuvot tarpeen.

Koira nappasi luun maasta, käänsi selkänsä leopardille ja juuri kun leopardi oli hyökkäämässä, vihikoira sylkäisi luun suustaan ja sanoi: Leopardi kiitti onneaan, ettei ollut ehtinyt hypätä kimppuun ja lähti tiehensä. Apina oli kuitenkin puussa ja näki kaiken. Apina ajatteli, että jos hän käräyttää vihikoiran, hän saa leopardista ystävän, eikä tämä enää yrittäisi syödä apinaa.

Apina meni kertomaan leopardille kuinka tätä oli älyytetty. Leopardi suuttui silmittömästi ja huusi apinalle: Vihikoira näki leopardin juoksevan apina selässään häntä kohti. Vihikoira käänsi taas selkänsä ja sanoi suureen ääneen: Minähän lähetin sen hakemaan uutta leopardia jo puoli tuntia sitten.

Taitava paskanpuhuja selviää tilanteesta kuin tilanteesta! Joukko sukulaisia oli kokoontunut odotushuoneeseen sairaalassa, jossa heidän vakavasti sairastunut omaisensa oli hoidettavana. Viimein lääkäri saapui uupuneen näköisenä: Ainoa toivo sukulaisellenne on aivojen siirto. Se on uusi kokeellinen toimenpide, melkoisen riskialtis ja lisäksi joudutte maksamaan aivosiirrännäisen itse. Joku ei voinut olla virnistämättä.

Eräs miehistä ei kyennyt hillitsemään uteliaisuuttaan, vaan kysyi: Naisten aivojen hintaa on pakko laskea, koska ne ovat käytettyjä. Kansainvälisessä naisasiakonferenssissa puhui ensin englantilainen nainen: Kokouksen jälkeen sanoin miehelleni, etten enää laita perheelle ruokaa. Ensimmäisenä päivänä en nähnyt mitään seurauksia. Toisena päivänä en nähnyt mitään, mutta kolmantena päivänä näin kun mieheni laittoi meille ihanan paistin.

Kokouksen jälkeen sanoin miehelleni, etten enää tiskaa. Toisena päivänä en nähnyt mitään, mutta kolmantena päivänä näin, kun mieheni tiskasi kaikki astiat. Ja taas konferenssiyleisö taputti seisomaan nousten. Viimein puhui suomalainen nainen: Kokouksen jälkeen sanoin miehelleni, etten enää tee perheen ostoksia. Ensimmäisenä päivänä en nähnyt mitään. Toisena päivänä en nähnyt mitään, mutta kolmantena päivänä näin jo toisella silmällä hiukan.

Samin 3-vuotissynttäreille oli tehty muumimamma-täytekakku. Kun pikkusiskon, joka on kananmuna-allergikko, synttärit lähestyivät, mietti äiti ääneen, että mitähän sitä Satulle keksisi? Olin juuri puhdistanut hiusharjastani melkoisen kasan hiuksia ja heitin ne vessan pönttöön. Silloin noin kolmevuotias Heidi-tyttäreni tuli käymään vessassa, kurkisti pönttöön ja nähdessään hiustukon sanoi järkyttyneenä: Viimein poika kyllästyi torumisiin ja vastasi "Ole sinä vaan siellä hiljaa tai äiti pistää sut taas ensi yönä sohvalle nukkumaan".

Äiti kuiskasi, että kuuntele nyt tarkkaan, että tiedät mitä vauva saa nimeksi. Asta yritti kuunnella ja alkoi näyttää hämilliseltä Lopulta Asta kirkkaalla äänellä kysyi: Niin myös eräs pikku-neiti, joka oli isänsä kanssa matkalla. Tyttö kyseli koirastani kaikenlaista; nimeä, ikää jne. Sitten tyttö kysyi suureen ääneen mistä minä tiesin, etta koira on poika.

Juna vaunu hiljeni ja kaikki ikään kuin odottivat vastaustani. Hieman punastellen kerroin, mistä asian huomasi. Tyttö kurkkasi koiran mahan alle ja vähätellen totesi: Mun isillä on paljo isompi, näytä isi!

Ovikello soi ja 2-vuotias Tapio meni avaamaan ulko-ovea. Ulkona oli jo pimeää, sillä oli talvi-ilta. Oven takana seisoi tummapintainen mieshenkilö, jolla päässään valkoinen pipo ja valkoinen takki. Mies myi julisteita ja kysyi onko isä tai äiti kotona Tapio tuli aika järkyttyneen näköisenä sisälle ja meni äidin luo: Marketin kassoilla jonot etenivät tuskastuttavan hitaasti.

Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että "kansallispukuisen" naisen vaunuissa työntämä pikkuvauva parkui taukoamatta. Lopulta vauvan isoveli, noin 3-vuotias tomera miehenalku saapasteli vaunujen luo, ja kysyi kuuluvalla, huolestuneella isonveljen äänellä: Ei tarvi kuin kruunu vain päähän ja ajatella, ei tarvi laittaa ollenkaan meikkejä kun sinulla on niin keltaiset hampaat".

Olin kolmevuotiaan tyttäreni kanssa eräänä syksynä metsässä samoilemassa. Tyttäreni kysyi, miksi emme kerää koskaan sieniä. Vastasin, että äiti ei tunne kuin kärpässienen, joten ei voida kerätä niitä syötäväksi. Tytär tokaisi siihen, että eihän se haittaa kun meillä ei muut syö sieniä kuin isä. Muutaman päivän päästä menimme neuvolaan ja neuvolatäti näytti kirjasta sienen kuvaa ja kysyi tyttäreltäni mikä se on.

Siihen tyttö vastasi että kärpässieni ja äiti kerää niitä isille ruuaksi. Illallisvieraat viipyivät hyvin pitkään eli aamusarasteen aikaan pääsimme levolle. Aamu päivällä heräsimme hiljaiseen lapsen ääneen Poikamme, joka ei vielä osannut puhua, ja tyttäremme istuivat olohuoneen sohvalla yöpuvuissaan, viltti polvillaan ja katselivat meitä avoimesta makuuhuoneen ovesta.

Juttelivat niitä näitä kunnes pikkutyttö muisti äkkiä merkillisen tapauksen ja kailotti kirkkaalla äänellä: Onneksi en ollut vaimoni mukana, sillä kassajono ei kuulemma koskaan ole liikkunut niin piinallisen hitaasti.

Yllättäen tyttäreni nosti hameeni helmat ylös. Kun kysyin, miksi hän näin, vastasi hän: Poliisi pysäytti ja pyysi puhaltamaan. Puhallettuani poliisi totesi, että kaikki on OK. Siellä käy paljon motoristeja. Motoristit on kivaa porukkaa. Siksi istunkin siellä tallilla aina kun äidin silmä välttää. Motoristit kertovat jänniä juttuja. Olenkin jo oppinut paljon jänniä juttuja moottoripyöristä ja motoristeista. Moottoripyörässä pitää olla loivennettu keula.

Topi-sedän Harrikassa on jo tosi loiva keula. Kerhon sedät kun aina sanoo, että Topin pitää joka aamu loiventaa, että se lähtee käyntiin. Moottoripyörässä pitää olla ääni. Kerhon sedät jaksavat aina vertailla ja puhua äänistä. Meidän mummulan lähellä on varmaan kanssa moottoripyöräkerho, kun äiti sanoo, että se on huolissaan meidän mummusta kun se kuulee ääniä joka yö. Ei äidin pitäisi olla huolissaan. Motoristit on kivoja ihmisiä.

Motoristit maalaavat itse pyöränsä. Ainakin luulen niin koska kaikilla kerholaisilla on eri väriset pyörät vaikka ne on kaikki tuotu maahan harmaana.

Kerhon parasta jätkää sanotaan kingiksi. Kingi uskaltaa ajaa sisälläkin. Kuulin, kun kerhon sedät juttelivat että viime kesän rotkorallissa ne oli kuunnelleet mökin ulkopuolella kun kingi antoi Minnalle kyytiä aamuun saakka. Moottoripyörän renkaan rikkoutuminen on vaarallista. Sinä yönä kingiltä oli kumi puhjennut ja Minna joutui aamulla käymään lääkärissä. Kerhon sedät pitävät moottoripyöristään hyvää huolta. He puhuvatkin koko ajan "hoidoistaan", kingin Arielissa on kai jäykkä perä.

Joidenkin hoidoista en osaa sanoa, mutta kerhon sedät puhuvat jatkuvasti hyvistä peristä. Minnankin kohdalla ne sanoi niin, vaikkei Minnalla olekkaan moottoripyörää. Mutta niin ne sedät välillä puhuu puskureistakin eikä moottoripyörissä edes ole puskureita. Motoristit pitävät luonnosta ja ympäristöstä hyvää huolta.

Eilen Topi-setä sanoi, että nyt ei voi polttaa ruohoa kun on kulovaroitus. Kaikki sedät nauroivat ja joku sanoi Topi-sedälle, että kun on näin lämmin, sille ei voi edes antaa ryyppyä tai kone tukehtuu.

Sitten joku korjasi, ettei Topi-setä käytä ryyppyä, kun sillä on ruiskunsa. Äiti ei tykkää kun minä istun tallilla kerhon setien kanssa. Näin pienelle ei kuulemma saisi puhua niin rivoista asioista.

Minä en ymmärrä mitä äiti tarkoittaa. Eikä siellä ole mistään rivoista puhuttu paitsi kerran jostain jäähdytysrivoista mistä minä en käsittänyt mitään.

Mutta sanoi äiti mitä hyvänsä, minusta tulee isona motoristi. Minun moottoripyörässä on ääni, loiva keula ja hyvä perä. Minä liityn isoon moottoripyöräkerhoon nimeltä kuusysi. Vaikka luulen että se on jotenkin uskonnollinen kerho. Aina kun kerhon sedät puhuu kuusysistä, ne puhuu myös lähetyssaarnaajasta. Seitsemänvuotiaan Teron aine, jonka otsikkona on "Mikä minusta tulee isona" Lähde: Sen takia nykyisin on niin paljon insinöörejä ja koko ajan tulee vain lisää.

Insinöörien ei tarvitse käydä paljon kouluja, heidän on vain opittava lukemaan tietokonekieltä, jotta he osaisivat jutella tietokoneiden kanssa. Arvaan, että heidän pitää osata lukea myös, niin että he tietäisivät, mistä on kyse, kun kaikki asiat on sekaisin. Insinöörien on oltava rohkeita niin, etteivät he pelästy, jos asiat on niin sekaisin ettei voi ollakaan tai jos he joutuvat puhumaan vieraita kieliä ulkomaankielellä, jotta he tietäisivät, mitä pitää tehdä.

Insinööreillä on oltava hyvät silmät, niin että he näkevät hameen läpi eivätkä saa pelätä konttorin naistyöntekijöitä, koska he työskentelevät niiden kanssa. Minä pidän myös palkasta, jota insinöörit saavat.

He saavat enemmän rahaa, kuin ehtivät kuluttaa. Se johtuu siitä, että useimmat ihmiset pitävät insinöörin työtä vaikeana, paitsi insinöörit, jotka tietävät, kuinka helppoa se on.

Ei siinä ole paljon sellaista, mistä en pitäisi, paitsi se että tytöt pitävät insinööreistä ja kaikki haluavat mennä naimisiin miesinsinöörien kanssa niin, että heidän on aina ajettava pois ne naiset, jotta ne eivät ole häiriöksi. Toivottavasti en tule allergiseksi konttoripölylle, koska meidän koirastakin tulen sairaaksi.

Ja jos tulen allergiseksi konttoripölylle, ei minusta voi tulla insinööriä ja sitten minun pitäisi mennä työhön. Matemaatiikan -pitkän- sanalliset tehtävät: Aleksilla on poikkisahattu pumppuhaulikko, jonka lippaassa on neljä patruunaa. Yhdessä patruunassa on keskimäärin 88 kpl 0,3 gramman painoisia lyijyhauleja. Jos aina yhden patruunan hauleista 44 menee ohi, mikä on patruunoiden osumisprosentti ja kuinka paljon haitallista lyijylippaallisesta menee luontoon?

Omarilla on 12 grammaa kokaiinia. Hän myy 3 grammaa Vodelle 1. Mikä on loppuerän katukaupan päivänarvo, jos Omar ei vedä sitä itse ja myy sitä kolmen gramman erissä samaan hintaan kuin sai Vodelta? Paljonko Omar saa yhteensä rahaa? Helsinkiläisravintolassa on kolme tallinnalaista huoraa. Jos yhden hoidon hinta on mk, josta ravintoloitsija saa mk, kuinka monta asiakasta täytyy huorien hoidella, että ravintoloitsija pääsee 6.

Taisto ja Valde saavat virolaiselta keräilijältä BMW: Jos pojat hankkivat neljä Bemaria ja kuusi Toyotaa, kuinka monta Mazdaa heidän pitää vielä löytää, jotta he saavat 5.

Allanin isä istuu taposta saamaansa kahdeksan vuoden kakkua vankilassa. Hän sai tehtävän suoritettuaan Keskimäärin sijoituksen hoitaja häviää mk viikossa sijoittamistaan rahoista. Paljonko palkkiosta on jäljellä, kun Allanin isä pääsee ehdonalaiseen yhden vuoden istumisen jälkeen? Jos spraymaalipurkki peittää keskimäärin 3 neliömetriä ja yksi kirjain on keskimäärin 0,06 neliömetriä, kuinka monta nelikirjaimista tagia taggeri voi tehdä neljällä spraymaalipurkilla? Jokeri Nahka-alan käsityöläinen Hassan iski yhdessä kuukaudessa 6 ylä-asteen samalla luokalla olevaa tyttöä Forumissa.

Kuinka monta kuukautta Hassanin papereita on maahanmuuttovirastossa käsiteltävä, että hän ehtii hoitaa kaikki tämän ja rinnakkaisluokkien 56 tyttöä ulkomaan kansalaisena? Erittäin hyvä tietää ennen Amerikan keikkaa. Tiesittekö, että Salt Lake Cityssä, Utahissa, on laitonta kävellä kadulla ja kantaa viulua paperipussissa?

Tai, että Havaijilla puolestaan saa sakot jos ei omista venettä? Mutta jos Israelissa on pystynyt pitämään laitonta radioasemaa pystyssä viisi vuotta, siitä tulee laillinen. Washingtonin osavaltion laki edellyttää rikollisissa aikeissa saapuvan pysähtymään kaupungin rajalle ja ilmoittamaan aikeistaan poliisille.

Newportissa, Rhode Islandilla ei saa lain mukaan polttaa piippua auringonlaskun jälkeen. Ja jostain kumman syystä Providencessä, Rhode Islandilla ei saa myydä hammastahnaa ja hammasharjaa samalle asiakkaalle sunnuntaisin.

Clinton County, Ohio sakottaa julkisiin rakennuksiin nojailevia ihmisiä. Blythessä, Kaliforniassa on kiellettyä pitää cowboy-bootseja, ellei omista vähintään kahta lehmää. Ei ole helppoa rakkaus ja seksikään: Detroitissa mies ei saa katsoa vaimoaan tuimasti sunnuntaisin. Iowassa puolestaan ei saa suudelle viittä minuuttia pidenpään ja viiksekäs mies ei saa suudella naista julkisesti lainkaan.

Oregonissa on kielletty puhumasta rivouksia rakastelun aikana. Floridassa on sallittu ainoastaan lähetyssaarnaaja asento eikä mies saa suudella vaimonsa rintoja. Myös suihkun ottamista alasti käsitellään rikkomuksena. Itsetyydytys on laitonta North Carolinassa ja suu- tai anaaliseksi on kielletty useissa Yhdysvaltojen osavaltioissa.

Arizonassa on kiellettyä pitää talossa kahta useampaa tekomulkkua. Alabamassa naiset eivät saa omistaa seksileluja ollenkaan. Osavaltion laki Idahossa sanoo että miehen on laitonta ostaa rakkaalleen alle 50 paunan painoista makeispakettia. Tulipalot, nukkuminen, autolla ajo ym: Danville, Pennsylvania on kaikessa viisaudessaan määrännyt, että kaikki palopostit pitää tarkistaa tuntia ennen tulipaloa.

Jos sattuu olemaan palomies, kannattaisi kuitenkin harjoittaa ammattiaan Racinessa, Wisconsinissa, sillä siellä nukkuvaa palomiestä ei saa herättää. Tennesseessä ei puolestaan saa ajaa autolla unissaan. North Dakotan osavaltiossa on laitonta nukahtaa kengät jalassa. Minnesota on sikäli outo paikka, että siellä ei saa nukkua alasti, ja kylpyammeessa pitää lain mukaan olla jalat.

Texasissa autoissa ei tarvitse olla tuulilasia, mutta tuulilasinpyyhkimet ovat pakolliset. Pensacola, Florida vaatii että kaikilla keskustaan tulevilla ihmisillä on vähintään 10 dollaria mukanaan. Jos sinulta loppuu bensa, toivo ettet ole Youngstownissa, Ohiossa, sillä se on siellä kiellettyä. Australiassa on laitonta käyttää pinkkejä housuja sunnuntaisin puolenpäivän jälkeen. Eläimetkin ovat saaneet osansa lainsäätäjien viisaista päätöksistä: Jäniksestä ei saa ottaa valokuvaa kesäkuussa Wyomingissa.

Lintujen kannattaisi muuttaa Utahiin, sillä siellä niillä on etuajo-oikeus kaikilla teillä. Toinen hyvä paikka linnuille on Cresskill, New Jersey, sillä siellä kissoilla pitää olla kolme kulkusta kaulassaan lintuja varoittaakseen. Koirat ovat oikeutettuja puraisemaan ihmistä ensimmäisen kerran New Orleansissa, Lousianassa, mutta viinaan menevän koiran ei pidä mennä Chicagoon, sillä siellä viskin juottaminen koirille on kielletty lailla.

Palavaa tupakkaa ei saa antaa koirille, kissoille tai muillekkaan kotieläimille Zionissa, Illinoisissa. Oklahoman osavaltion laki vaatii että jos kolme tai useampi koiraa kokoontuu yksityisalueella, niillä pitää olla pormestarin allekirjoittama lupa.

Normal, Illinois ei ehkä kuitenkaan ole kovin normaali, sillä siellä laki kieltää irvistelemästä koirille. Paulding, Ohio on puolestaan antanut poliisille luvan purra koiraa, jos se haukkuu. Barber, North Carolina taas on kieltänyt kissoja ja koiria tappelemasta keskenään. Hartford, Connecticut ei salli koirien koulutusta. Denver, Colorado vaatii rankkurin varoittavan koiria mahdollisesta kiinniotosta kolmena perättäisenä päivänä puihin kiinnitetyillä huomautuksilla puistoon johtavalla tiellä ja puistossa.

Kirklandin kylä Illinoisissa on kieltänyt lailla mehiläisten lentelyn kylän kaduilla. Myrtle Creekissä, Oregonissa ei saa nyrkkeillä kengurun kanssa. Virginiassa, Culpeperin kaupungissa ei saa pestä muulia jälkakäytävällä. Ranskassa ei taas saa antaa sialle nimeä Napoleon. Minnesotassa, Virginian kaupungissa on kiellettyä pysäköidä norsu pääkadulle. Memphisissä, Tennesseessä sammakoilta on kielletty kurnutus klo Älkää sitten sanoko ettei teitä varoitettu.

Huhtikuun alussa voimaan astuvat uudet ohjeet ovat selkeät ja yksiselitteiset. Sairaus ei ole mikään syy. Lääkärintodistusta ei hyväksytä; jos pääsee lääkäriin niin pääsee myös töihin. Virkavapaa leikkauksen takia Virkavapaata ei enää anneta tähän tarkoitukseen. Jokainen leikkaukseen aikova on saatava luopumaan aikeestaan, sillä kaikelle, mitä työntekijällä on, löytyy käyttöä. Palveluksessa on oltava sellaisena kuin on sinne tullutkin.

Jos jotakin poistetaan, niin asianosaisen arvo laskee. Yksittäistapauksissa voidaan tehdä poikkeuksia edellyttäen, että vastaavasti palkka laskee. Hammaslääkärissä käynnit Palvelukseen otetaan vain henkilöitä, joilla on tekohampaat, koska silloin voidaan hampaat lähettää postitse korjattaviksi jatkuvan hammaslääkärissä ravaamisen sijasta.

Raskaustapaukset Raskaudet ovat ehdottomasti kiellettyjä. Työaikana on istuttava jalat ristissä. Esimiesten on varmistettava, että toimihenkilöillä on riittävästi ehkäisyvälineitä saatavilla. Gynekologilla käynnit Gynekologilla käynnin asemesta istahda kopiokoneen päälle, ota kuva ja faksaa lääkärille. Sama koskee miesten urologikäyntejä. Älä laita kantta kiinni, ettei kuva muistuta majavan häntää. Muuta Vessassa menee liikaa aikaa; tästä lähtien vessassa käydään aakkosjärjestyksessä.

Olipa kerran raskaana oleva nainen, joka odotti iloisena kolmea lasta. Nainen joutui kuitenkin harmittavaan ampumisvälikohtaukseen ja naiseen osui kolme luotia. Hänet kiidätettiin nopeasti sairaalaan, missä tohtori kertoi, että "kaikkiin kolmeen lapseesi on osunut yksi luoti, mutta ei hätää. Vammoista ei tule seuraamaan mitään vakavaa, sillä luodit koteloituvat, ja lapsesi kasvavat aivan terveinä aikuisiksi".

Nainen helpottuneena jatkoi elämäänsä, ja hän sitten synnytti kolme tervettä lasta, kaksi tyttöä ja yhden pojan. Nainen päätti olla kertomatta ampumiskohtauksesta sen pelossa, että se saattaisi aiheuttaa lapsilleen traumoja. Kunnes kului vuosia viisi ja ensimmäinen tyttö-lapsi juoksee itkien äitinsä luokse "äiti, äiti, mä kävin pissalla ja sieltä tippui tällainen", samalla näyttäen luotia äidilleen.

Nainen mietti hetken hiljaa ja päätti kertoa tyttärelleen ampumisvälikohtauksesta. Lapsi ymmärsi hyvin saamatta mitään traumoja kertomuksesta. Kului jälleen vuosia viisi ja toinen tyttäristä juoksee itkien äitinsä luokse "äiti äiti, mä kävin pissalla ja sieltä tippui tällainen", näyttäen luotia äidilleen. Nainen kertoi hänellekin menneisyyden tapahtumat ja lapsi ymmärsi asian hyvin ja eli iloisena elämänsä loppuun asti.

Kului jälleen viisi vuotta, kunnes pesueen ainoa poika juoksee äitinsä luokse ja huutaa "äiti äiti, mä.. Nainen keskeyttää poikansa puheen ja sanoo "annas kun arvaan. Kävit pissalla ja sieltä tippui luoti? Painovoima ei ole vakio. Pitkällisten kliinisten kokeiden jälkeen allekirjoittaneelle on kirkastunut yllättävä tosiseikka, jota konventionaalinen tiede ei ole vielä havainnut.

Tämän yllättävän ilmiön olemme omakohtaisesti kokeneet ja varmuuden saamiseksi yhä uudelleen ja uudelleen kokeen toistaneet. Tulos on ollut aina vääjäämättä sama. Juotaessa viinaa se nousee päähän ja aiheuttaa humalan. Humala puolestaan kaareuttaa meitä ympäröivää aika-avaruusjatkumoa niin, että maapallon painovoimakenttään syntyy paikallinen poikkeama.

Jaloillaan pysyminen vaikeutuu voimakkaassa humalassa, ja kun tietty raja-arvo on ylitetty, käy kahdella jalalla seisominen mahdottomaksi. Tällöin ihminen on pakotettu asettumaan nelinkontin jaksaakseen vastustaa kasvanutta gravitaatiota. On jopa havaittu tapauksia, joissa uhri on joutunut makaamaan rähmällään lattialla pystymättä lainkaan liikkumaan.

Paikallinen painovoima voi tällöin saavuttaa jopa G: Samoin jos uhri vahingossa laittaa päänsä vatsalaukun painopisteen alapuolelle, niin lisääntynyt painovoima vetää vatsan sisällön lattialle.

Onhan selvää etteivät ihmisen kurkkulihakset pysty vastustamaan tällaista vetovoimaa. Tämä ilmiö selittää myös sen, miksi isot matkustajakoneet laskeutuessaan kentälle tulevat perä alempana maahan. Tämä johtuu siitä, että koneen takaosassa matkustajat ovat koko lennon ajan kitanneet verovapaata viinaa, kun taas koneen nokassa oleva miehistö on vesiselvä.

Näin aiheutuu painopisteen siirtymä ja koneen peräosan suhteellinen painonnousu. Huomattavaa on myös se, että humalaisen pilotin pudotessa koneineen kone nimenomaan syöksyy kohti maata nokka edellä.

Viina ei sinällään tietenkään aiheuta painovoimanlisäystä, vaan pikemminkin päinvastoin. Jokainenhan lienee huomannut kuinka iloisen kevyesti viikonloppuviinat pystyy kantamaan ulos Alkosta Lada oli jättänyt papan moottoritien varteen ja savutti niin turkasesti. Siitä ohi suhahtaa Rytsölä Lamborghinillaan ja aattelee, et pitäähän sitä köyhää auttaa ja palaa takaisin. Siinä hetken pappa ja Rytsölä keskustelevat ja laittavat vetohihnat kiinni. Rytsölä sanoo papalle, että jos jotain ongelmia tulee niin tööttää torvea.

Pappa vastaa, ettei torvi ole toiminut moneen vuoteen ja Rytsölä siihen, "no öööh käytä sitten vaikka tota sun sivu-vilkkuas. No Rytsölä vetää herneet nenään ja sinkauttaa perään. No eikös siellä moottorintien varrella ole sitten poliisit tutkan kanssa spedeilemässä ja ilmottavat keskukseen: Ensin tulee Bemari lasissa, sitten tulee keltanen Lamborghini sen Bemarin peräs ja sitten tulee Lada mallia ruskea ja näyttää vilkkuu et se menee ihan just ohi!!!

Koko maassa kohtalaista tai navakkaa viinan hajua. Päivällä mölinä on vaihtelevaa, ja jossakin päin maata saattaa tulla joitakin järkevänkuuloisia lauseita. Käsivarren seudulla ja napapiirin molemmilla puolilla humala voi nousta kolmeen promilleen. Loppuviikosta selviää tai melkein selviää.

Älykkyysosamäärä on koko jakson ajan hieman nollan alapuolella. Haitarit soivat ja viulut vonkuuvat. Aikansa ku hääpari tanssi, päättivät morsian ja suluhanen siirtyä omalle puolellensa. Sulhasen äitee, anoppi, tuli vähä mietteliähäksi Mahtaakohan se meirän Juhani ny kumminkaa tietää mitä pitää teherä Anoppi oli vähän kainoonluontoonen, eikä ollu oikeen keherannu seliittää ku vähän ymmyrkääsesti jotaki kukista ja mehilääsistä.

Ja anoppi muisteli, jotta vaikka se Juhani kävi jo nelijääkymmentä, niin ei se ollu tainnu paremmin naisis käyrä - ei ainakaa mitää juttuja ollu koskaa ollu liikentehes. Niimpä anoppi päätti mennä kuuntelemahan oven taakse sitä, mitä kamaris tehtihin. Jos rupiaas vaikuttamahan siltä, jotta apua tarvittaas, niin sitte vois vähän huikata.

Juhani totta tosiaan hikooliki siä omalla puolellansa. Ja miettii jotta mitäs ny Naiset tykkää jos on puhuras, ja niinpä Juhani kehuu menövänsä hyysis käymähän. Taloo oli rempattu morsianta varte, ja nuoremparin päärys oli tietysti uus komia tupahyysi.

Sinne Juhani sukelti, ja rupes pesemähän ittiänsä. Ja se pesi ja metras, ja metras ja pesi. Morsiammelle tuli sillä aikaa, ihan suorahan sanottuna, jumalatoon paskahätä. Ja Juhania vain ei kuulunu hyysistä. Jotta kränää jo on tullu? Kamaris oli isoo fiikus, mitäs jos prysähyttääs sen juurelle?

Pihalla oli näköjänsä joitaki ihimisiä, no ei onnistu sekää. Paskahätä se vaan koveni, oikeen mahahan otti jo. Silloon se morsian muisti, jotta silloli Keskisen ehejä muovipussi tavarooren joukos. Se päätti ottaa sen, ja paskata sinne pussihin. Ja niin se sitte tekiki. Ja pisti pussin lujaa slomuhun ja takaasi tavarooren joukkohon, ja kannen kii. Klasi vaan raollensa, jotta haju katuaa.

Pussin vois sitte aamulla vierä suoraa pannunpesähän! Juhaniki tuli jo täs vaihees lotraamasta, putipuhtahana, ja morsian lähti vuorostansa pesemähän hampahiansa.

Juhanin hermostus oli vain lisääntyny hyysis olles. Se rupes miettimähän, jotta mitäs herrajumala ny sitte. Jos menis vaikka sänkyhyn peittojen alle valamihiksi. Jos mää purkaasin morsiammen tavarat kaappiihin valamiksi, niin sitte se varmahan ilostuus! Ja siitä päästääs halaamahan! Juhani rupes purkamahan sitä laukkua.

Kuului vaatteeren kahinaa, puhkumista ja äheltämistä. Herrajumala kun nöitön palijo! Aikansa pureettua Juhanille tuli sitte tietysti sellaanen Keskisen muovipussi vastahan, joka oli pehemiä, lämmin ja tiukasti solomus. Ja aukaasi sen ja kauhia haju levahti silimille ja Juhani huuti peliästynysenä: Kaksi vanhaa siittiötä lojui jossain pallien perukoilla ja toinen kiroili, että tästä on päässyt lähtemään paljon nuorempiakin, joten eiköhän kamu pidetä huoli, että seuraavassa lähdössä ollaan kärkiporukoissa.

Niinhän se aika sitten tuli, että alkoi olla sellaista tutinaa, että lähtö olisi lähellä. Nämä kaksi kaverusta etenivät jonon kärkeen kyynerpäätaktiikalla ja juttelivat mennessään kuulleensa, että munasolu on kuulemma aivan ihana ilmestys ja tuskin malttoivat odottaa lähtöä.

No kaverit pääsivät kuin pääsivätkin jonon kärkeen ja viimein alkoi se lopullinen puristus ja siittiöystävykset singahtivat mustaan putkeen käsi kädessä ja lopulta tupsahtivat johonkin märkään ja pimeään paikkaan.

Vaka vanha Väinämöinen, uros kaunis karvarinta, tunsihe tulisen lemmen, sytkyttävän suonissansa, kutkuttavan kullin päässä. Tuo ei tuostansa tokene, jollei naida napsahuta, naista suttihin sukaise. Vaka vanha Väinämöinen, kantaja kalun kamalan, halajas hameen haentahan, emon ehtan etsintähän. Suuntasi suksensa salolle, vartavasten vieraisille.

Lylyllänsä lykkelehti, kalhullansa kiitäeli, kunnes kohteeseensa kerkisi, Pohjan piukoille perille. Pohjan piika pikkarainen, kovin kiimainen kakara, tarjosi toki tavaratansa, pilluansa pantavaksi. Vaka vanha Väinämöinen, sanan virkkoi noin nimesi: Vaan se on pukkia poikasien, alamittaisten asettaa.

Muorin laverille levitti, housut nilkoille nitisti. Vaka vanha Väinämöinen, oikaisi aisansa esille, sukunuijansa suoristi, varren vallan vapisevan. Syöksi kullinsa kamalan, uumenihin uikuttavan, nartun naitavan napahan.

Tahdin tuimaksi tihensi, vauhdin vallan vihmovaksi. Paadet vaskiset vapisi, pöly pirtissä pöllysi, pierut perseistä pärisi. Vaka vanha Väinämöinen, tunsi tuhonsa tulevan, onnen oivan orgasmissa, siemenen syvälle syöstessänsä, mehunsa muorihin mojautti, koinat kohtuun kehittymään.

Nuorella miehellä oli ongelma. Hän seurusteli kolmen ihanan naisen kanssa ja hänen pitäisi päättää kenen kanssa mennä naimisiin. Hän päätti tehdä testin ja antoi heille kaikille 10 markkaa rahaa.

Ensimmäinen nainen meni kauneushoitolaan ja kampaajalle sekä osti täyden sarjan uusia vaatteita ja kenkiä. Huolellisen analyysin ja vaihtoehtojen objektiivisen punninnan ja harkinnan jälkeen hän teki valinnan: Hän valitsi sen, jolla oli suurimmat tissit. Nainen ja mies joutuvat auto-onnettomuuteen keskenään; se on tosi paha onnettomuus, molempien autot romuttuvat totaalisesti, mutta kuin ihmeen kaupalla, kumpikaan heistä ei ole loukkaantunut.

He ryömivät ulos autoistaan, nainen sanoo miehelle: Ja minä olen nainen, mikä sattuma. Ja vau, katso meidän autojamme! Niistä ei ole mitään jäljellä, mutta me emme loukkaantuneet.

Tämän täytyy olla merkki Jumalalta, että meidän kuului tavata näin ja tutustua ja viettää yhdessä koko loppu ikäämme! Autoni on täysin romuttunut, mutta tämä viinipullo ei mennyt rikki!

Olen varma, että Jumala haluaa meidän juovan tämän viinin ja juhlivan sillä hyvää onneamme! Nainen ottaa sen, ja laittaa korkin saman tien kiinni ja ojentaa pullon takaisin miehelle. Olipa kerran poromies Jouni, hän asui yksin kaukana Kittilän kairassa. Talvi kului hitaasti ja kevään odotusta lyhentääkseen päätti Jouni tilata postimyynnistä itselleen seuraksi pumpattavan Barbaran.

No saapuipa postipaketti eräänä päivänä Kittilän postiin, lahti postimies Aslak sitä kelkalla Jounille viemään.

Matka oli pitkä ja Aslak pysäytti moottorikelkan erään suon reunaan lämpimään alkukevään auringonpaisteeseen vetääkseen pers'tupakit. Siinä tupakoidessaan hän tuijotti Jounille menevää postipakettia, paketin yksi nurkka oli hieman hierautunut rikki ja sieltä kurkisti houkuttelevasti vaaleanpunaista muovia.

Postimiehen uteliaisuus kasvoi kasvamistaan, kunnes päätti hän avata repeämää sen verran, että saisi selville paketin sisällön. Paketista pullahti esille muovikasa, jonka postimies oitis tunnisti pumpattavaksi Barbaraksi. Ei ollut moista postimies aikaisemmin nähnyt, päätti puhaltaa saman tien Barbaran täyteen.

Ilmaa pullallaan Barbara oli jo paljon houkuttelevamman näköinen, päättipä postimies saman tien kokeilla, miltä Barbaran kanssa peuhaaminen maistuu. Koeajon jälkeen ravisteli enimmät käytön jäljet pois, pakkasi Barbaran pakettiinsa ja lahti kaasuttelemaan Lynxillä kohden Jounin asumusta. Jouni oli pakettiaan jo pihalla vastassa, postimies valitteli paketin huonoa kuntoa mutta Jouni ei asiaa sen kummemmin kummastellut.

Menipä pari viikkoa ja Jouni käveli postimiestä Kittilän kirkolla vastaan. Postimies kysäisi muina miehinä, että mitäpä Jouni olipostimyynnistä tilannut. Jouni suoraan pohjoisen tapaan kertoi, että pumpattavan-Barbaranhan hän oli tilannut. Postimies kiinnostuneena kysäisi, miltäs moisen seuralaisen kanssa lemmiskely tuntuu. Perheeseen kuului isä Heikki ja äiti Rauni sekä ainut lapsi Tiina. Tiina oli jo varttunut kolmekymppinen roteva nainen.

Tiina asusteli vielä vanhempiensa luona ja oli yhä vapaa "poikamiesnainen". Eräänä päivänä, kun Rauni saapui töistä kotiin, makasi Tiina olohuoneen sohvalla ja masturboi itseään hieromasauvalla. Rauni kyseli järkyttyneenä syytä moiseen touhuun. Tiina vastasi tyynesti, että "ettei tälläinen tukeva vanhapiika muuten seuraa saa". Seuraavana päivänä Heikin palatessa kotiin odotti häntä sama näky. Heikki kyseli syytä moiseen touhuun ja sai saman vastauksen, kuin äiti päivää aiemmin. Seuraavana päivänä kun Rauni ja Tiina palasivat kaupasta odotti heitä yllättävä näky.

Heikki istui olohuoneessa pidellen toisessa kädessä kaljapulloa ja toisessa kädessä hieromasauvaa. Kun Rauni tiedusteli kiihtyneenä Heikin touhuja, sai hän vastaukseksi vain tylyn murahtelun "otetaan vävypojan kans vähän kaljaa ja katotaan lätkää". Hänestä tehtiinkin vähän ajan kuluttua myyjä ja hän on jo myynyt niin paljon, että hän osti koko liikkeen.

Itse asiassa hänellä menee niin hyvin, että hän antoi juuri parhaalle ystävälleen uuden Mersun syntymäpäivälahjaksi. Itse asiassa hän antoi juuri parhaalle ystävälleen 10 mmk: Mutta kun katsoo asian valoisaa puolta: Keski-ikäinen pariskunta Pohjois-Amerikassa kaipasi etelän lämpöön. Niinpä he päättivät matkustaa Floridaan vieläpä samaan hotelliin jossa olivat viettäneet hääyönsä 20 vuotta sitten.

Miehellä oli vapaata, joten hän matkusti päivää aikaisemmin. Saavuttuaan perille hän huomasi, että hotellihuoneessa oli tietokoneet ja hän päätti lähettää vaimolleen sähköpostiviestin. Yksi kirjain sähköpostiosoitteessa meni kuitenkin väärin ja posti päätyi papin leskelle, joka juuri oli tullut miehensä hautajaisista kotiin ja halusi läpikäydä saapuneen postin sisältävät surunvalittelut sukulaisilta ja ystäviltä.

Lesken poika löysi hänet pyörtyneenä tietokoneen ääreltä ja luki näytöltä: Olen juuri saapunut perille. Tiedän, että yllätyt kuullessasi minusta. Niillä on tietokoneet täällä nykyään ja sähköpostia saa lähettää läheisillle ja tutuille.

Kaikki on valmista sinun huomista saapumistasi varten. Toivottavasti pääset tänne yhtä vaivattomasti kuin minä. Täällä on todella kuuma.

Hurrikaani iski täysin odottamatta. Risteilyalus upposi ja insinöörimies havahtui ajautuneena pienen saaren rantaan eikä hän nähnyt muita ihmisiä tai tarvikkeita.

Hänellä oli vain banaaneja ja kookospähkinöitä. Tottuneena viiden tähden hotelleihin hänellä ei ollut aavistustakaan mitä tehdä, joten seuraavan neljän kuukauden aikana hän söi banaaneja, joi kookospähkinämehua, kaipasi vanhaa vaimoaan ja tarkkaili merta toivoen huomaavansa pelastusaluksen. Eräänä päivänä insinöörin makaillessa puoliunessa rannalla, hän havahtui silmäkulmastaan huomaamaansa liikkeeseen.

Kyseessä oli soutuvene, jossa oli kauneimman näköinen nainen, jonka hän oli koskaan nähnyt. Nainen souti insinöörin luokse. Epäuskossa insinööri kysyi naiselta. Kuinka monta teitä on? Olitpa onnekas, kun soutuvene ajautui luoksesi, minulla kun ei ole mitään tarvikkeita". Ei minullakaan ollut mitään tarvikkeita. Airot ovat kumipuun oksia ja koversin pohjan palmupuun rungosta ja sivut sekä keulan tein eucalyptys puusta.

Käytin sitä tehdäkseni joitain työkaluja ja niillä sitten sain tehtyä kaiken tarvittavan. Parin minuutin soutamisen jälkeen vene rantautui pieneen merenlahteen. Kun insinööri katsoi rannalle, hän melkein tippui veneestä.

Rannalta lähti kivetty polku johtaen upeaan bungalowiin, joka oli maalattu siniseksi ja valkoiseksi. Kun nainen kiinnitti venettä ammattitaitoisesti punotulla hamppuköydellä, insinööri pystyi vain tuijottamaan tyhmänä.

Kun he saapuivat taloon, nainen sanoi rennosti: Istu alas, ole hyvä. Kun he olivat kertoneet tarinansa, nainen ilmoitti, "Vaihdan nyt jotain mukavampaa päälleni. Haluaisitko käydä suihkussa ja ajaa partasi?

Partahöylä on yläkerrassa kylpyhuoneen kaapissa. Kaapissa oli luusta tehty partahöylä. Kaksi terävää simpukankuorta oli kiinnitetty sivuistaan kasvoja myötäilevään mekanismiin. Nainen pyysi insinööriä istumaan viereensä. Uskoisinpa, että sinäkin haluaisit tehdä juuri nyt jotain, mitä olet kaivannut kaikkina näinä kuukausina, ymmärräthän Insinööri ei voinut uskoa korviaan.

Kuinka annetaan kissalle pilleri Nosta kissa syliin ja pitele sitä vasemmalla käsivarrellasi kuin pitelisit lasta. Aseta oikea etusormi ja peukalo kissan suun molemmin puolin ja paina hellästi poskia samalla kuin pidät pilleriä oikeassa kädessä. Kun kissa avaa suunsa, pudota pilleri suuhun. Anna kissan sulkea suunsa ja nielaista. Nosta pilleri lattialta ja kissa sohvan takaa.

Pitele kissaa vasemmalla käsivarrellasi ja toista prosessi. Hae kissa makuuhuoneesta ja heitä pehmennyt pilleri pois. Ota uusi pilleri pakkauksesta ja pitele kissaa vasemmalla käsivarrellasi ja pidä kiinni takajaloista lujasti vasemmalla kädelläsi.

Pakota kissan leuat auki ja työnnä pilleri suun takaosaan oikealla etusormellasi. Pidä kissan suuta kiinni laskien samalla kymmeneen. Poimi pilleri akvaariosta ja kissa vaatekaapin päältä. Huuda puoliso sisään pihalta. Polvistu lattialle pitäen kissaa kiilattuna lujasti polviesi väliin pitäen kiinni etu- ja takakäpälistä. Älä välitä kissan matalasta mouruamisesta.

Käske puolison pitää kiinni kissan päästä lujasti yhdellä kädellä, samalla kun tunget puista viivotinta kissan suuhun. Liu'uta pilleri suuhun viivotinta pitkin ja hiero kissan kurkkua voimakkaasti. Hae kissa verhotangolta ja ota uusi pilleri pakkauksesta.

Pistä muistiin uuden viivottimen osto ja verhojen korjaus. Lakaise rikkoutuneet koriste-esineet takasta ja laita ne syrjään myöhempää liimausta varten. Kääri kissa isoon pyyhkeeseen ja pyydä puolisoasi makaamaan kissan päällä niin, että sen pää juuri ja juuri näkyy puolison kainalon alta. Pistä pilleri mehupillin päähän, pakota kissan suu auki lyijykynällä ja puhalla mehupilliin.

Varmista lääkepaketista, ettei pilleri ole vaarallinen ihmiselle. Juo lasi vettä, että saat maun pois suustasi. Laita laastari puolison käsivarteen ja pese veri pois matosta kylmällä vedellä ja saippualla. Hae kissa naapurin halkolaarista. Laita kissa kaappiin ja sulje ovet kaulan kohdalta niin että pää jää näkyviin. Pakota suu auki jälkiruokalusikalla.

Ammu pilleri kissan kurkkuun kumirenksulla. Hae ruuvimeisseli työkalupakista ja kiinnitä ovi takaisin saranoilleen. Laita kylmäkompressi poskellesi ja tarkista rokotuskortistasi viimeisen jäykkäkouristusrokotuksen päivämäärä.

Heitä T-paita roskiin ja hae toinen paita makuuhuoneesta. Soita palokunta hakemaan kissa puusta tien toiselta puolelta.

Pyydä anteeksi naapurilta, joka törmäsi aitaan väistäessään kissaa. Ota viimeinen pilleri paketista. Sido kissan etu- ja takakäpälät yhteen puutarhalangalla ja sido se kiinni ruokapöydän jalkaan. Etsi paksut näppylähanskat vajasta.

Pakota kissan suu auki pienellä jakoavaimella. Työnnä pilleri suuhun ja iso fileepihvinpala perään. Pidä päätä pystyasennossa ja kaada puoli litraa vettä kurkkuun jotta pilleri huuhtoutuu alas.

Pyydä puolisoa viemään sinut ensiapuun ja istu rauhallisesti hiljaa kun tohtori tikkaa sormesi ja käsivartesi sekä poistaa pillerin jämät oikeasta silmästäsi.

Poikkea matkalla huonekalukauppaan ostamaan uusi pöytä. Soita eläinlääkärille ja pyydä kotikäyntiä. Eräänä iltana minut oli kutsuttu viettämään kaveriporukassa iltaa. Lupasin miehelleni, että olen takaisin puoleenyöhön mennessä: Kolmelta aamuyöstä, kännissä kuin käki, suuntasin kotiin päin.

Juuri kun pääsin ovesta sisään niin takkahuoneen käkikello kukkui kolmesti. Tajusin nopeasti, että mies varmaan heräsi, joten keksin nerokkaana naisena kukkua yhdeksän kertaa lisää. Olin oikein ylpeä itsestäni, kun keksin niin nerokkaan ajatuksen ja vielä aivan tukka täynnä.

Mahdollinen yhteenotto oli näin vältetty. Seuraavana aamuna mieheni tiedusteli kotiintuloaikaani. Kerroin hänelle, että tulin kahdeltatoista eikä mieheni vaikuttanut lainkaan epäilevältä. Tässä vaiheessa olin varma, että homma toimii saumattomasti.

Senjälkeen se sanoi, että voi vittu ja kukkui neljä kertaa lisää. Sitten se selvitti kurkkuaan ja kukkui sen jälkeen kolme kertaa lisää, kikatti ja lopuksi pieraisi.

Olin ostoksilla ja ostamassa 20 kg säkillisen Sertiä koiralleni. Kassajonossa nainen takanani kysyi omistanko koiran. Mitä hemmettiä ihminen oikein kuvitteli, elefanttiko minulla olisi kotona? Päätin piristää kireää stressaantunutta tunnelmaa. Kerroin naiselle, että ei, minulla ei ole koiraa vaan olen päättänyt aloittaa uudelleen Serti-dieetin.

Lisäsin että se ei ehkä ole hyvä idea koska edellisellä kerralla päädyin sairaalaan, mutta toisaalta olin laihtunut 25 kiloa siihen mennessä kun heräsin teho-osastolta tippa molemmissa käsissä ja letku jokaisessa reiässä mitä kropasta löytyy. Kerroin naiselle että dieetti toimii niin että tungetaan taskut täyteen Sertiä, ja aina kun näläntunne yllättää heitetään pari papanaa suuhun. Serti on täydellisen tasapainoista ravintoa, joten ruokavalio toimii oikein hyvin.

Tässä vaiheessa koko kassajono kuunteli korvat hörössä. Nainen kysyi aivan kauhistuneena olinko joutunut teho-osastolle koska olin saanut myrkytyksen koiranruuasta.

Vastasin etten suinkaan; olin astunut varomattomasti ajoradalle nuuhkiakseni söpön kultaisen noutajan persuksia ja auto ajoi meidän molempien yli.

Edessäni jonottanut punakka kaveri nauroi niin kovaa että olin aivan varma että hän saa sydärin. Myymälänjohtaja kutsuttiin paikalle ja sain porttikiellon kyseiseen kauppaan. Puhvelilauma siirtyy tasan niin nopeasti kuin sen heikoin ja viimeisin puhveli. Jos laumaan hyökätään, heikoin tapetaan ensin. Tämähän on luonnollinen asia ja parantaa laumaa kokonaisuutena, koska puhveleiden yleinen nopeus ja terveys parantuu, kun heikommat karsitaan tasaisin väliajoin pois. Samaa logiikkaa käyttäen ihmisten aivot toimivat tasan niin nopeasti kuin hitain aivosolu.

Alkoholin käyttöhän, kuten me kaikki tiedämme, tappaa aivosoluja, mutta tottakai hitaimmat ja heikoimmat aivosolut kuolevat ensin. Joten tasaisen alkoholin käytön avulla huonot aivosolut poistuvat automaattisesti ja aivot tulevat nopeammiksi ja tehokkaammiksi.

Pattayan homo kartta hyvää kalua

Virkavapaa leikkauksen takia Virkavapaata ei enää anneta tähän tarkoitukseen. Jokainen leikkaukseen aikova on saatava luopumaan aikeestaan, sillä kaikelle, mitä työntekijällä on, löytyy käyttöä. Palveluksessa on oltava sellaisena kuin on sinne tullutkin.

Jos jotakin poistetaan, niin asianosaisen arvo laskee. Yksittäistapauksissa voidaan tehdä poikkeuksia edellyttäen, että vastaavasti palkka laskee. Hammaslääkärissä käynnit Palvelukseen otetaan vain henkilöitä, joilla on tekohampaat, koska silloin voidaan hampaat lähettää postitse korjattaviksi jatkuvan hammaslääkärissä ravaamisen sijasta.

Raskaustapaukset Raskaudet ovat ehdottomasti kiellettyjä. Työaikana on istuttava jalat ristissä. Esimiesten on varmistettava, että toimihenkilöillä on riittävästi ehkäisyvälineitä saatavilla. Gynekologilla käynnit Gynekologilla käynnin asemesta istahda kopiokoneen päälle, ota kuva ja faksaa lääkärille. Sama koskee miesten urologikäyntejä.

Älä laita kantta kiinni, ettei kuva muistuta majavan häntää. Muuta Vessassa menee liikaa aikaa; tästä lähtien vessassa käydään aakkosjärjestyksessä. Olipa kerran raskaana oleva nainen, joka odotti iloisena kolmea lasta. Nainen joutui kuitenkin harmittavaan ampumisvälikohtaukseen ja naiseen osui kolme luotia. Hänet kiidätettiin nopeasti sairaalaan, missä tohtori kertoi, että "kaikkiin kolmeen lapseesi on osunut yksi luoti, mutta ei hätää. Vammoista ei tule seuraamaan mitään vakavaa, sillä luodit koteloituvat, ja lapsesi kasvavat aivan terveinä aikuisiksi".

Nainen helpottuneena jatkoi elämäänsä, ja hän sitten synnytti kolme tervettä lasta, kaksi tyttöä ja yhden pojan. Nainen päätti olla kertomatta ampumiskohtauksesta sen pelossa, että se saattaisi aiheuttaa lapsilleen traumoja. Kunnes kului vuosia viisi ja ensimmäinen tyttö-lapsi juoksee itkien äitinsä luokse "äiti, äiti, mä kävin pissalla ja sieltä tippui tällainen", samalla näyttäen luotia äidilleen. Nainen mietti hetken hiljaa ja päätti kertoa tyttärelleen ampumisvälikohtauksesta.

Lapsi ymmärsi hyvin saamatta mitään traumoja kertomuksesta. Kului jälleen vuosia viisi ja toinen tyttäristä juoksee itkien äitinsä luokse "äiti äiti, mä kävin pissalla ja sieltä tippui tällainen", näyttäen luotia äidilleen.

Nainen kertoi hänellekin menneisyyden tapahtumat ja lapsi ymmärsi asian hyvin ja eli iloisena elämänsä loppuun asti. Kului jälleen viisi vuotta, kunnes pesueen ainoa poika juoksee äitinsä luokse ja huutaa "äiti äiti, mä..

Nainen keskeyttää poikansa puheen ja sanoo "annas kun arvaan. Kävit pissalla ja sieltä tippui luoti? Painovoima ei ole vakio. Pitkällisten kliinisten kokeiden jälkeen allekirjoittaneelle on kirkastunut yllättävä tosiseikka, jota konventionaalinen tiede ei ole vielä havainnut. Tämän yllättävän ilmiön olemme omakohtaisesti kokeneet ja varmuuden saamiseksi yhä uudelleen ja uudelleen kokeen toistaneet. Tulos on ollut aina vääjäämättä sama. Juotaessa viinaa se nousee päähän ja aiheuttaa humalan.

Humala puolestaan kaareuttaa meitä ympäröivää aika-avaruusjatkumoa niin, että maapallon painovoimakenttään syntyy paikallinen poikkeama. Jaloillaan pysyminen vaikeutuu voimakkaassa humalassa, ja kun tietty raja-arvo on ylitetty, käy kahdella jalalla seisominen mahdottomaksi. Tällöin ihminen on pakotettu asettumaan nelinkontin jaksaakseen vastustaa kasvanutta gravitaatiota.

On jopa havaittu tapauksia, joissa uhri on joutunut makaamaan rähmällään lattialla pystymättä lainkaan liikkumaan. Paikallinen painovoima voi tällöin saavuttaa jopa G: Samoin jos uhri vahingossa laittaa päänsä vatsalaukun painopisteen alapuolelle, niin lisääntynyt painovoima vetää vatsan sisällön lattialle.

Onhan selvää etteivät ihmisen kurkkulihakset pysty vastustamaan tällaista vetovoimaa. Tämä ilmiö selittää myös sen, miksi isot matkustajakoneet laskeutuessaan kentälle tulevat perä alempana maahan. Tämä johtuu siitä, että koneen takaosassa matkustajat ovat koko lennon ajan kitanneet verovapaata viinaa, kun taas koneen nokassa oleva miehistö on vesiselvä.

Näin aiheutuu painopisteen siirtymä ja koneen peräosan suhteellinen painonnousu. Huomattavaa on myös se, että humalaisen pilotin pudotessa koneineen kone nimenomaan syöksyy kohti maata nokka edellä. Viina ei sinällään tietenkään aiheuta painovoimanlisäystä, vaan pikemminkin päinvastoin. Jokainenhan lienee huomannut kuinka iloisen kevyesti viikonloppuviinat pystyy kantamaan ulos Alkosta Lada oli jättänyt papan moottoritien varteen ja savutti niin turkasesti.

Siitä ohi suhahtaa Rytsölä Lamborghinillaan ja aattelee, et pitäähän sitä köyhää auttaa ja palaa takaisin. Siinä hetken pappa ja Rytsölä keskustelevat ja laittavat vetohihnat kiinni. Rytsölä sanoo papalle, että jos jotain ongelmia tulee niin tööttää torvea. Pappa vastaa, ettei torvi ole toiminut moneen vuoteen ja Rytsölä siihen, "no öööh käytä sitten vaikka tota sun sivu-vilkkuas.

No Rytsölä vetää herneet nenään ja sinkauttaa perään. No eikös siellä moottorintien varrella ole sitten poliisit tutkan kanssa spedeilemässä ja ilmottavat keskukseen: Ensin tulee Bemari lasissa, sitten tulee keltanen Lamborghini sen Bemarin peräs ja sitten tulee Lada mallia ruskea ja näyttää vilkkuu et se menee ihan just ohi!!!

Koko maassa kohtalaista tai navakkaa viinan hajua. Päivällä mölinä on vaihtelevaa, ja jossakin päin maata saattaa tulla joitakin järkevänkuuloisia lauseita. Käsivarren seudulla ja napapiirin molemmilla puolilla humala voi nousta kolmeen promilleen. Loppuviikosta selviää tai melkein selviää. Älykkyysosamäärä on koko jakson ajan hieman nollan alapuolella. Haitarit soivat ja viulut vonkuuvat. Aikansa ku hääpari tanssi, päättivät morsian ja suluhanen siirtyä omalle puolellensa.

Sulhasen äitee, anoppi, tuli vähä mietteliähäksi Mahtaakohan se meirän Juhani ny kumminkaa tietää mitä pitää teherä Anoppi oli vähän kainoonluontoonen, eikä ollu oikeen keherannu seliittää ku vähän ymmyrkääsesti jotaki kukista ja mehilääsistä. Ja anoppi muisteli, jotta vaikka se Juhani kävi jo nelijääkymmentä, niin ei se ollu tainnu paremmin naisis käyrä - ei ainakaa mitää juttuja ollu koskaa ollu liikentehes. Niimpä anoppi päätti mennä kuuntelemahan oven taakse sitä, mitä kamaris tehtihin.

Jos rupiaas vaikuttamahan siltä, jotta apua tarvittaas, niin sitte vois vähän huikata. Juhani totta tosiaan hikooliki siä omalla puolellansa. Ja miettii jotta mitäs ny Naiset tykkää jos on puhuras, ja niinpä Juhani kehuu menövänsä hyysis käymähän. Taloo oli rempattu morsianta varte, ja nuoremparin päärys oli tietysti uus komia tupahyysi. Sinne Juhani sukelti, ja rupes pesemähän ittiänsä. Ja se pesi ja metras, ja metras ja pesi.

Morsiammelle tuli sillä aikaa, ihan suorahan sanottuna, jumalatoon paskahätä. Ja Juhania vain ei kuulunu hyysistä. Jotta kränää jo on tullu? Kamaris oli isoo fiikus, mitäs jos prysähyttääs sen juurelle? Pihalla oli näköjänsä joitaki ihimisiä, no ei onnistu sekää. Paskahätä se vaan koveni, oikeen mahahan otti jo. Silloon se morsian muisti, jotta silloli Keskisen ehejä muovipussi tavarooren joukos.

Se päätti ottaa sen, ja paskata sinne pussihin. Ja niin se sitte tekiki. Ja pisti pussin lujaa slomuhun ja takaasi tavarooren joukkohon, ja kannen kii. Klasi vaan raollensa, jotta haju katuaa. Pussin vois sitte aamulla vierä suoraa pannunpesähän! Juhaniki tuli jo täs vaihees lotraamasta, putipuhtahana, ja morsian lähti vuorostansa pesemähän hampahiansa. Juhanin hermostus oli vain lisääntyny hyysis olles. Se rupes miettimähän, jotta mitäs herrajumala ny sitte.

Jos menis vaikka sänkyhyn peittojen alle valamihiksi. Jos mää purkaasin morsiammen tavarat kaappiihin valamiksi, niin sitte se varmahan ilostuus! Ja siitä päästääs halaamahan! Juhani rupes purkamahan sitä laukkua.

Kuului vaatteeren kahinaa, puhkumista ja äheltämistä. Herrajumala kun nöitön palijo! Aikansa pureettua Juhanille tuli sitte tietysti sellaanen Keskisen muovipussi vastahan, joka oli pehemiä, lämmin ja tiukasti solomus. Ja aukaasi sen ja kauhia haju levahti silimille ja Juhani huuti peliästynysenä: Kaksi vanhaa siittiötä lojui jossain pallien perukoilla ja toinen kiroili, että tästä on päässyt lähtemään paljon nuorempiakin, joten eiköhän kamu pidetä huoli, että seuraavassa lähdössä ollaan kärkiporukoissa.

Niinhän se aika sitten tuli, että alkoi olla sellaista tutinaa, että lähtö olisi lähellä. Nämä kaksi kaverusta etenivät jonon kärkeen kyynerpäätaktiikalla ja juttelivat mennessään kuulleensa, että munasolu on kuulemma aivan ihana ilmestys ja tuskin malttoivat odottaa lähtöä. No kaverit pääsivät kuin pääsivätkin jonon kärkeen ja viimein alkoi se lopullinen puristus ja siittiöystävykset singahtivat mustaan putkeen käsi kädessä ja lopulta tupsahtivat johonkin märkään ja pimeään paikkaan.

Vaka vanha Väinämöinen, uros kaunis karvarinta, tunsihe tulisen lemmen, sytkyttävän suonissansa, kutkuttavan kullin päässä. Tuo ei tuostansa tokene, jollei naida napsahuta, naista suttihin sukaise. Vaka vanha Väinämöinen, kantaja kalun kamalan, halajas hameen haentahan, emon ehtan etsintähän.

Suuntasi suksensa salolle, vartavasten vieraisille. Lylyllänsä lykkelehti, kalhullansa kiitäeli, kunnes kohteeseensa kerkisi, Pohjan piukoille perille. Pohjan piika pikkarainen, kovin kiimainen kakara, tarjosi toki tavaratansa, pilluansa pantavaksi. Vaka vanha Väinämöinen, sanan virkkoi noin nimesi: Vaan se on pukkia poikasien, alamittaisten asettaa.

Muorin laverille levitti, housut nilkoille nitisti. Vaka vanha Väinämöinen, oikaisi aisansa esille, sukunuijansa suoristi, varren vallan vapisevan. Syöksi kullinsa kamalan, uumenihin uikuttavan, nartun naitavan napahan. Tahdin tuimaksi tihensi, vauhdin vallan vihmovaksi.

Paadet vaskiset vapisi, pöly pirtissä pöllysi, pierut perseistä pärisi. Vaka vanha Väinämöinen, tunsi tuhonsa tulevan, onnen oivan orgasmissa, siemenen syvälle syöstessänsä, mehunsa muorihin mojautti, koinat kohtuun kehittymään. Nuorella miehellä oli ongelma. Hän seurusteli kolmen ihanan naisen kanssa ja hänen pitäisi päättää kenen kanssa mennä naimisiin. Hän päätti tehdä testin ja antoi heille kaikille 10 markkaa rahaa. Ensimmäinen nainen meni kauneushoitolaan ja kampaajalle sekä osti täyden sarjan uusia vaatteita ja kenkiä.

Huolellisen analyysin ja vaihtoehtojen objektiivisen punninnan ja harkinnan jälkeen hän teki valinnan: Hän valitsi sen, jolla oli suurimmat tissit. Nainen ja mies joutuvat auto-onnettomuuteen keskenään; se on tosi paha onnettomuus, molempien autot romuttuvat totaalisesti, mutta kuin ihmeen kaupalla, kumpikaan heistä ei ole loukkaantunut. He ryömivät ulos autoistaan, nainen sanoo miehelle: Ja minä olen nainen, mikä sattuma.

Ja vau, katso meidän autojamme! Niistä ei ole mitään jäljellä, mutta me emme loukkaantuneet. Tämän täytyy olla merkki Jumalalta, että meidän kuului tavata näin ja tutustua ja viettää yhdessä koko loppu ikäämme! Autoni on täysin romuttunut, mutta tämä viinipullo ei mennyt rikki! Olen varma, että Jumala haluaa meidän juovan tämän viinin ja juhlivan sillä hyvää onneamme! Nainen ottaa sen, ja laittaa korkin saman tien kiinni ja ojentaa pullon takaisin miehelle. Olipa kerran poromies Jouni, hän asui yksin kaukana Kittilän kairassa.

Talvi kului hitaasti ja kevään odotusta lyhentääkseen päätti Jouni tilata postimyynnistä itselleen seuraksi pumpattavan Barbaran. No saapuipa postipaketti eräänä päivänä Kittilän postiin, lahti postimies Aslak sitä kelkalla Jounille viemään.

Matka oli pitkä ja Aslak pysäytti moottorikelkan erään suon reunaan lämpimään alkukevään auringonpaisteeseen vetääkseen pers'tupakit. Siinä tupakoidessaan hän tuijotti Jounille menevää postipakettia, paketin yksi nurkka oli hieman hierautunut rikki ja sieltä kurkisti houkuttelevasti vaaleanpunaista muovia. Postimiehen uteliaisuus kasvoi kasvamistaan, kunnes päätti hän avata repeämää sen verran, että saisi selville paketin sisällön. Paketista pullahti esille muovikasa, jonka postimies oitis tunnisti pumpattavaksi Barbaraksi.

Ei ollut moista postimies aikaisemmin nähnyt, päätti puhaltaa saman tien Barbaran täyteen. Ilmaa pullallaan Barbara oli jo paljon houkuttelevamman näköinen, päättipä postimies saman tien kokeilla, miltä Barbaran kanssa peuhaaminen maistuu.

Koeajon jälkeen ravisteli enimmät käytön jäljet pois, pakkasi Barbaran pakettiinsa ja lahti kaasuttelemaan Lynxillä kohden Jounin asumusta. Jouni oli pakettiaan jo pihalla vastassa, postimies valitteli paketin huonoa kuntoa mutta Jouni ei asiaa sen kummemmin kummastellut. Menipä pari viikkoa ja Jouni käveli postimiestä Kittilän kirkolla vastaan. Postimies kysäisi muina miehinä, että mitäpä Jouni olipostimyynnistä tilannut. Jouni suoraan pohjoisen tapaan kertoi, että pumpattavan-Barbaranhan hän oli tilannut.

Postimies kiinnostuneena kysäisi, miltäs moisen seuralaisen kanssa lemmiskely tuntuu. Perheeseen kuului isä Heikki ja äiti Rauni sekä ainut lapsi Tiina. Tiina oli jo varttunut kolmekymppinen roteva nainen. Tiina asusteli vielä vanhempiensa luona ja oli yhä vapaa "poikamiesnainen".

Eräänä päivänä, kun Rauni saapui töistä kotiin, makasi Tiina olohuoneen sohvalla ja masturboi itseään hieromasauvalla. Rauni kyseli järkyttyneenä syytä moiseen touhuun. Tiina vastasi tyynesti, että "ettei tälläinen tukeva vanhapiika muuten seuraa saa". Seuraavana päivänä Heikin palatessa kotiin odotti häntä sama näky. Heikki kyseli syytä moiseen touhuun ja sai saman vastauksen, kuin äiti päivää aiemmin. Seuraavana päivänä kun Rauni ja Tiina palasivat kaupasta odotti heitä yllättävä näky.

Heikki istui olohuoneessa pidellen toisessa kädessä kaljapulloa ja toisessa kädessä hieromasauvaa. Kun Rauni tiedusteli kiihtyneenä Heikin touhuja, sai hän vastaukseksi vain tylyn murahtelun "otetaan vävypojan kans vähän kaljaa ja katotaan lätkää".

Hänestä tehtiinkin vähän ajan kuluttua myyjä ja hän on jo myynyt niin paljon, että hän osti koko liikkeen. Itse asiassa hänellä menee niin hyvin, että hän antoi juuri parhaalle ystävälleen uuden Mersun syntymäpäivälahjaksi.

Itse asiassa hän antoi juuri parhaalle ystävälleen 10 mmk: Mutta kun katsoo asian valoisaa puolta: Keski-ikäinen pariskunta Pohjois-Amerikassa kaipasi etelän lämpöön.

Niinpä he päättivät matkustaa Floridaan vieläpä samaan hotelliin jossa olivat viettäneet hääyönsä 20 vuotta sitten. Miehellä oli vapaata, joten hän matkusti päivää aikaisemmin. Saavuttuaan perille hän huomasi, että hotellihuoneessa oli tietokoneet ja hän päätti lähettää vaimolleen sähköpostiviestin.

Yksi kirjain sähköpostiosoitteessa meni kuitenkin väärin ja posti päätyi papin leskelle, joka juuri oli tullut miehensä hautajaisista kotiin ja halusi läpikäydä saapuneen postin sisältävät surunvalittelut sukulaisilta ja ystäviltä. Lesken poika löysi hänet pyörtyneenä tietokoneen ääreltä ja luki näytöltä: Olen juuri saapunut perille. Tiedän, että yllätyt kuullessasi minusta. Niillä on tietokoneet täällä nykyään ja sähköpostia saa lähettää läheisillle ja tutuille.

Kaikki on valmista sinun huomista saapumistasi varten. Toivottavasti pääset tänne yhtä vaivattomasti kuin minä. Täällä on todella kuuma. Hurrikaani iski täysin odottamatta. Risteilyalus upposi ja insinöörimies havahtui ajautuneena pienen saaren rantaan eikä hän nähnyt muita ihmisiä tai tarvikkeita.

Hänellä oli vain banaaneja ja kookospähkinöitä. Tottuneena viiden tähden hotelleihin hänellä ei ollut aavistustakaan mitä tehdä, joten seuraavan neljän kuukauden aikana hän söi banaaneja, joi kookospähkinämehua, kaipasi vanhaa vaimoaan ja tarkkaili merta toivoen huomaavansa pelastusaluksen.

Eräänä päivänä insinöörin makaillessa puoliunessa rannalla, hän havahtui silmäkulmastaan huomaamaansa liikkeeseen. Kyseessä oli soutuvene, jossa oli kauneimman näköinen nainen, jonka hän oli koskaan nähnyt.

Nainen souti insinöörin luokse. Epäuskossa insinööri kysyi naiselta. Kuinka monta teitä on? Olitpa onnekas, kun soutuvene ajautui luoksesi, minulla kun ei ole mitään tarvikkeita". Ei minullakaan ollut mitään tarvikkeita. Airot ovat kumipuun oksia ja koversin pohjan palmupuun rungosta ja sivut sekä keulan tein eucalyptys puusta. Käytin sitä tehdäkseni joitain työkaluja ja niillä sitten sain tehtyä kaiken tarvittavan.

Parin minuutin soutamisen jälkeen vene rantautui pieneen merenlahteen. Kun insinööri katsoi rannalle, hän melkein tippui veneestä. Rannalta lähti kivetty polku johtaen upeaan bungalowiin, joka oli maalattu siniseksi ja valkoiseksi.

Kun nainen kiinnitti venettä ammattitaitoisesti punotulla hamppuköydellä, insinööri pystyi vain tuijottamaan tyhmänä. Kun he saapuivat taloon, nainen sanoi rennosti: Istu alas, ole hyvä. Kun he olivat kertoneet tarinansa, nainen ilmoitti, "Vaihdan nyt jotain mukavampaa päälleni. Haluaisitko käydä suihkussa ja ajaa partasi? Partahöylä on yläkerrassa kylpyhuoneen kaapissa. Kaapissa oli luusta tehty partahöylä.

Kaksi terävää simpukankuorta oli kiinnitetty sivuistaan kasvoja myötäilevään mekanismiin. Nainen pyysi insinööriä istumaan viereensä. Uskoisinpa, että sinäkin haluaisit tehdä juuri nyt jotain, mitä olet kaivannut kaikkina näinä kuukausina, ymmärräthän Insinööri ei voinut uskoa korviaan.

Kuinka annetaan kissalle pilleri Nosta kissa syliin ja pitele sitä vasemmalla käsivarrellasi kuin pitelisit lasta. Aseta oikea etusormi ja peukalo kissan suun molemmin puolin ja paina hellästi poskia samalla kuin pidät pilleriä oikeassa kädessä. Kun kissa avaa suunsa, pudota pilleri suuhun. Anna kissan sulkea suunsa ja nielaista. Nosta pilleri lattialta ja kissa sohvan takaa. Pitele kissaa vasemmalla käsivarrellasi ja toista prosessi.

Hae kissa makuuhuoneesta ja heitä pehmennyt pilleri pois. Ota uusi pilleri pakkauksesta ja pitele kissaa vasemmalla käsivarrellasi ja pidä kiinni takajaloista lujasti vasemmalla kädelläsi. Pakota kissan leuat auki ja työnnä pilleri suun takaosaan oikealla etusormellasi. Pidä kissan suuta kiinni laskien samalla kymmeneen. Poimi pilleri akvaariosta ja kissa vaatekaapin päältä. Huuda puoliso sisään pihalta. Polvistu lattialle pitäen kissaa kiilattuna lujasti polviesi väliin pitäen kiinni etu- ja takakäpälistä.

Älä välitä kissan matalasta mouruamisesta. Käske puolison pitää kiinni kissan päästä lujasti yhdellä kädellä, samalla kun tunget puista viivotinta kissan suuhun. Liu'uta pilleri suuhun viivotinta pitkin ja hiero kissan kurkkua voimakkaasti.

Hae kissa verhotangolta ja ota uusi pilleri pakkauksesta. Pistä muistiin uuden viivottimen osto ja verhojen korjaus. Lakaise rikkoutuneet koriste-esineet takasta ja laita ne syrjään myöhempää liimausta varten. Kääri kissa isoon pyyhkeeseen ja pyydä puolisoasi makaamaan kissan päällä niin, että sen pää juuri ja juuri näkyy puolison kainalon alta.

Pistä pilleri mehupillin päähän, pakota kissan suu auki lyijykynällä ja puhalla mehupilliin. Varmista lääkepaketista, ettei pilleri ole vaarallinen ihmiselle.

Juo lasi vettä, että saat maun pois suustasi. Laita laastari puolison käsivarteen ja pese veri pois matosta kylmällä vedellä ja saippualla. Hae kissa naapurin halkolaarista. Laita kissa kaappiin ja sulje ovet kaulan kohdalta niin että pää jää näkyviin. Pakota suu auki jälkiruokalusikalla.

Ammu pilleri kissan kurkkuun kumirenksulla. Hae ruuvimeisseli työkalupakista ja kiinnitä ovi takaisin saranoilleen. Laita kylmäkompressi poskellesi ja tarkista rokotuskortistasi viimeisen jäykkäkouristusrokotuksen päivämäärä.

Heitä T-paita roskiin ja hae toinen paita makuuhuoneesta. Soita palokunta hakemaan kissa puusta tien toiselta puolelta. Pyydä anteeksi naapurilta, joka törmäsi aitaan väistäessään kissaa. Ota viimeinen pilleri paketista. Sido kissan etu- ja takakäpälät yhteen puutarhalangalla ja sido se kiinni ruokapöydän jalkaan. Etsi paksut näppylähanskat vajasta. Pakota kissan suu auki pienellä jakoavaimella.

Työnnä pilleri suuhun ja iso fileepihvinpala perään. Pidä päätä pystyasennossa ja kaada puoli litraa vettä kurkkuun jotta pilleri huuhtoutuu alas. Pyydä puolisoa viemään sinut ensiapuun ja istu rauhallisesti hiljaa kun tohtori tikkaa sormesi ja käsivartesi sekä poistaa pillerin jämät oikeasta silmästäsi. Poikkea matkalla huonekalukauppaan ostamaan uusi pöytä. Soita eläinlääkärille ja pyydä kotikäyntiä. Eräänä iltana minut oli kutsuttu viettämään kaveriporukassa iltaa.

Lupasin miehelleni, että olen takaisin puoleenyöhön mennessä: Kolmelta aamuyöstä, kännissä kuin käki, suuntasin kotiin päin. Juuri kun pääsin ovesta sisään niin takkahuoneen käkikello kukkui kolmesti. Tajusin nopeasti, että mies varmaan heräsi, joten keksin nerokkaana naisena kukkua yhdeksän kertaa lisää. Olin oikein ylpeä itsestäni, kun keksin niin nerokkaan ajatuksen ja vielä aivan tukka täynnä.

Mahdollinen yhteenotto oli näin vältetty. Seuraavana aamuna mieheni tiedusteli kotiintuloaikaani. Kerroin hänelle, että tulin kahdeltatoista eikä mieheni vaikuttanut lainkaan epäilevältä. Tässä vaiheessa olin varma, että homma toimii saumattomasti. Senjälkeen se sanoi, että voi vittu ja kukkui neljä kertaa lisää. Sitten se selvitti kurkkuaan ja kukkui sen jälkeen kolme kertaa lisää, kikatti ja lopuksi pieraisi. Olin ostoksilla ja ostamassa 20 kg säkillisen Sertiä koiralleni.

Kassajonossa nainen takanani kysyi omistanko koiran. Mitä hemmettiä ihminen oikein kuvitteli, elefanttiko minulla olisi kotona?

Päätin piristää kireää stressaantunutta tunnelmaa. Kerroin naiselle, että ei, minulla ei ole koiraa vaan olen päättänyt aloittaa uudelleen Serti-dieetin. Lisäsin että se ei ehkä ole hyvä idea koska edellisellä kerralla päädyin sairaalaan, mutta toisaalta olin laihtunut 25 kiloa siihen mennessä kun heräsin teho-osastolta tippa molemmissa käsissä ja letku jokaisessa reiässä mitä kropasta löytyy.

Kerroin naiselle että dieetti toimii niin että tungetaan taskut täyteen Sertiä, ja aina kun näläntunne yllättää heitetään pari papanaa suuhun. Serti on täydellisen tasapainoista ravintoa, joten ruokavalio toimii oikein hyvin. Tässä vaiheessa koko kassajono kuunteli korvat hörössä. Nainen kysyi aivan kauhistuneena olinko joutunut teho-osastolle koska olin saanut myrkytyksen koiranruuasta. Vastasin etten suinkaan; olin astunut varomattomasti ajoradalle nuuhkiakseni söpön kultaisen noutajan persuksia ja auto ajoi meidän molempien yli.

Edessäni jonottanut punakka kaveri nauroi niin kovaa että olin aivan varma että hän saa sydärin. Myymälänjohtaja kutsuttiin paikalle ja sain porttikiellon kyseiseen kauppaan. Puhvelilauma siirtyy tasan niin nopeasti kuin sen heikoin ja viimeisin puhveli. Jos laumaan hyökätään, heikoin tapetaan ensin.

Tämähän on luonnollinen asia ja parantaa laumaa kokonaisuutena, koska puhveleiden yleinen nopeus ja terveys parantuu, kun heikommat karsitaan tasaisin väliajoin pois. Samaa logiikkaa käyttäen ihmisten aivot toimivat tasan niin nopeasti kuin hitain aivosolu.

Alkoholin käyttöhän, kuten me kaikki tiedämme, tappaa aivosoluja, mutta tottakai hitaimmat ja heikoimmat aivosolut kuolevat ensin. Joten tasaisen alkoholin käytön avulla huonot aivosolut poistuvat automaattisesti ja aivot tulevat nopeammiksi ja tehokkaammiksi. Siksi tunnet itsesi aina paljon fiksummaksi parin oluen jälkeen Ranskan muukalaislegioonaan tuli uusi komentaja.

Keskellä erämaata oleva leiri oli äkkiä esitelty. Telttojen lisäksi erämaassa oli kuitenkin pieni maja. Komentaja kysyi, että mikäs maja tuo on. Legioonan kapteeni sanoi, että kun täällä ei ole yhtään naisia täällä erämaassa, niin tuolla majassa on kameli sitä varten, jos seksihalut kasvavat liian suuriksi Pari viikkoa kului, niin komentjallekin tuli lievä, no, tarve Hän meni kapteenin luo ja kysyi: Kapteeni sanoi, että jo iltapäivällä.

Komentaja meni silloin majaan ja siellähän olikin oikein sievä kameli. Vieressä oli jakkarakin sopivasti. Komentaja ajatteli, että ei voi mitään, asetteli jakkaran kamelin taakse ja ryhtyi hommiin. Silloin kapteeni tuli sisään majaan ja sanoi: En haluaisi keskeyttää, mutta olisikohan miellyttävämpää, jos tekisitte niin kuin muutkin meidän miehet, eli ajaisitte sillä kamelilla tuohon läheiseen kaupunkiin naisiin Parempi olla selitykset valmiina, onhan pikkujoulut jo ovella Ettäkö missä olen ollut?

Firman pikkujouluissa tietysti, kyllähän sä sen tiesit! Menihän se vähän pitkäksi, sori, mutta oli siinä ihan silkaa epäonneakin mukana. Mä olin kato lähdössä kotiin jo silloin ekana iltana melkein heti, kun kehtasi, oli syöty ja pomo oli puhunut ja porukka alkoi tulla juovuksiin.

No joo, otinhan minäkin ne pakolliset ruokajuomat, viininlitkua ja vähän konjamiinia. Aika tylsää, samat naamat joka päivä töissäkin Sen verran siinä oli kumminkin hulinaa, että erehdyin vessan ovesta. Joku siivouskomero se kai oli, en minä niin tarkkaan katsonut. Tein ne tavalliset ja rupesin kampaamaan, etten tukka silmillä kotiin tulisi.

Vaan peilistäpä ei näkynyt mitään, siellä ei nääs ollut valoja. Päättelin tietysti, että kai minä olin jo mennyt kotiin, kun ei peilistä näy. Vasta seuraavalla vessareissulla osuin oikeasta ovesta ja huomasin, että täällähän sitä vielä ollaan. Arvaat kai, että hätä tuli. Sen verran oli kuitenkin päässyt aikaa vierähtämään, että viimeinen hissi oli jo mennyt, ja me oltiin sentään kymmenennessä kerroksessa.

Oli siellä muitakin hajamielisiä, oli pakko olla aamuun asti. Kun lopulta pääsin ulos, oli ihan jumalaton myrsky, muistat varmaan.

Siinä kun otti askeleen eteenpäin, niin myrsky puhalsi kaksi askelta takaisin. Ei auttanut mikään, pakilla oli peräydyttävä alakerran baariin. Vasta iltapäivällä uskallettiin uudestaan ulos. Oli se vaan niin kamala myrsky. No, minä tietysti taksiin, että nyt renkaat soikeina kotio. Osuttiin tietysti keskelle ruuhkaa. Oli menossa ne EU-mielenosoitukset ja taksi jäi jumiin kurdien ja maajussien väliin.

Ei ollut mitään asiaa muualle, kuin porukan mukana sinne, minne ne meni, Messukeskukseen siis. Sieltäkään ei päässyt ulos, vaan piti kuunnella niitä EU-jorinoita. Minä huomasin sen illalla, kun pylörähdin taksilla pihaan. Sieltä rupesi tulemaan jumalaton doopermanni vai mikä lienee ollut. En minä siinä hädissäni muistanut, että eihän meillä ole koiraa, vaan lähdin sitä kusettamaan tuohon puistoon. Huono onni sinänsä, että oli pakastanut.

Se koira-raukka jäätyi takakoivestaan kiinni siihen sähkötolppaan. Piti kutsua palokunta hätiin ja viedä otus eläinlääkärille ja sitten takaisin kotiin. Isäntäväki oli onnessaan, kun sai koiransa takaisin, etten raaskinut sieltä heti lähteä. Kaikki alkoi siitä, kun nuori komea mies piti hyvää huolta fyysisestä kunnostaan.

Hölkkäsi ja nosti puntteja. Joka ilta mies asettui alastomana peilin eteen voidakseen ihailla vartaloaan. Hän huomasi olevansa tasaisesti ruskettunut lukuun ottamatta penistä,joka ei ollut saanut aurinkoa. Jotain asialle oli tehtävä, se oli päivänselvä asia. Mies siis meni seuraavana päivänä uimarannalle, mutta hautasi itsensä kokonaan hiekkaan jättäen vain peniksen törröttämään hiekkakasan harjalle. Siinähän se mukavasti ruskettuisi lämpimässä auringonpaisteessa.

Sattui kulkemaan ohi kaksi iäkästä naista. Toinen huomasi vipusen hiekassa ja huudahti: Ei oikeutta maassa saa!! Kun olin vuotias pelkäsin sitä. Kun olin vuotias olin utelias sen suhteen. Ja nyt kun olen vuotias, niitä kasvaa villinä luonnossa. Nuoripari ei ollut vielä kertaakaan harrastanut seksiä.

Tyttö oli aina nukkunut pojan vieressä yöpaita päällään, mutta yhtenä iltana sitten tyttö tulikin makuuhuoneeseen ilkialasti Tyttö kertoi asiasta seuraavana päivänä mummulleen, joka innostui ja päätti kokeilla samaa temppua Illalla mummu tuli makuuhuoneeseen ilkialasti ja pappa kauhistui: Pyhän Pietarin pakeille oli pyrkimässä samaan aikaan kolme miestä.

Pyhä Pietari valitteli ruuhkaa ja tilanpuutetta, sanoi viimein ottavansa sisään vain yhden kolmesta miehestä, sen joka oli kuollut kauheimman kuoleman. Pietari haastatteli miehiä yksitellen ja aloitti siitä, jolla oli ammottava reikä päässä. Kun tulin sisään, kuulin suihkuveden lorisevan. Aloin kuumeisesti etsiä miestä asunnostamme, mutta en löytänyt ketään.

Siellä mies roikkui parvekkeen ulkopuolella kaiteesta kiinni pitäen. Aloin hakata hänen sormiaan nyrkeilläni vimmatusti, mutta kun se ei auttanut, niin hain vasaran ja hakkasin sillä.

Mies huusi tuskasta ja putosi 25 kerrosta - mutta suoraan puskaan. Mies jäi eloon, ja aloin miettiä mitä tehdä. Raahasin keittiöstä raskaan pakastimen ja tipautin sen miehen perään. Siihen mies kuoli, mutta aloin katua tekemisiäni, ja ammuin itseni surusta ja häpeästä pistoolilla.

Yhtäkkiä jalkani lipesi, ja putosin. Onneksi vain 2 kerrosta, sillä sain viime hetkessä kiinni kaiteesta jossain alempana. Siinä roikkuessani paikalle saapuu mies joka alkaa hakata sormiani vimmatusti. Kestän sen, mutta kun mies hakee vasaran ja lopettelee urakkansa sillä, on minunkin päästettävä irti. Putoan huutaen 25 kerrosta. Mutta jo toisen kerran olen onnekas, ja putoan suoraan puskaan. Kauaa en ehdi onnestani nauttia, sillä viimeinen muistikuvani maailmasta on ison arkkupakastimen putoaminen päälleni, tuon samaisen miehen heittämänä.

Kuvittele että sä olet alasti piilossa isossa arkkupakastimessa ja Olipa kerran hitsari Tiihonen, joka oli maailmalla melko tunnettu mies.

Tiihonen ajatteli mennä hakemaan Wärtsilältä töitä, työtön mies kun oli. Tiihonen tuumaili että parempi mennä suoraan pomojen luo puheille niin ei tarvitse hakemuksia täytellä.

Ja sinnehän Tiihonen sitten maanantai aamuna paineli. Pomot kyselivät kaikennäköisiä rutiinikysymyksiä Tiihoselta ja Tiihonen vastaili parhaansa mukaan. Yksi pomoista kiinnostui Tiihosesta ja kysäisi että oliko tällä mitään erityis meriittejä, joilla hän pääsisi Wärtsilälle töihin. Tiihonen tuumasi ettei hänellä muuta ole kuin että hän on maailmalla melko tunnettu mies. Pomot tuumailivat tämän jälkeen että voihan tuon Tiihosen ottaa ainakin koeajalle jos ei muuta.

Ja niin Tiihonen sitten seuraavana aamuna meni töihin ja painoi hitsaushommia menemään hullun lailla. Pari viikkoa vierähti ja Presidentti Reagan tuli valtiovierailulle Suomeen. Tietysti Reaganin vierailuun kuului myös käynti Wärtsilän tuotantolaitoksessa. Pomo opasti Reagania pitkin hitsaushallia ja samalla ihmetteli että mitä ihmettä tuo Reagan oikein tähyilee. Jonka seurauksena Reagan ja Tiihonen heittivät läppää jonkin aikaa.

Ikävä kyllä Tiihonen joutui tämän tapaamisen lopettamaan lyhyeen koska hänellä oli hurja urakka päällä, joten Reagan häipyi maasta Hetken kuluttua kuului keskusradiosta kuulutus: Tiihonen paineli pomon toimistoon ja kysyi: Pomo kysyi Tiihoselta että mikäs mies se sinä olet kun Reaganin tunnet? Tiihonen vastasi vaatimattomasti että mä oon maailmalla aika tunnettu mies.

Pomo ajatteli että tässähän meillä on kunnon hitsari ja päätti vakinaistaa Tiihosen työsuhteen. Pari viikkoa meni ja Breznev pärähti valtiovierailulle Suomeen. Eikös hänkin käynyt sitten Wärtsilän tehtailla vierailemassa pomon opastamana. Pomo ihmettteli että mitä ihmettä se Breznev oikein pähyilee. Tiihonen huusi Brezneville sujuvalla venäjänkielen taidolla että: Jonkin aikaa kului ja Breznev lähti poijes. Tiihonen paineli pomon luo ja kysyi että: Pomo sanoi että kyllä hän sen ymmärtää että Tiihonen tuntee Reaganin, mutta mistä helvetistä te tunnette Breznevin?

Tiihonen siihen vaatimattomasti että mä oon vaan maailmalla aika tunnettu mies. Tästäkös pomo innostui ja tuumasi että jos näin on asiat niin varmaan tunnet Paavinkin. Tiihonen totesi että tottahan hän paavin tuntee. Pomo tuumasi että siinä tapauksessa lähdetään vatikaaniin saman tien morjestamaan paavia. Ja sinnehän sitä sitten lähdettiin ja saavuttuaan aukiolle Tiihonen sanoi pomolle että odotapas tässä aukion laidalla niin hän käy moikkaamassa paavia.

Tiihonen jututti siiten paavia aukiolla ja huomasi yhtäkkiä että pomo pyörtyi. Sinnehän Tiihonen sitten syöksyi läpsimään pomoa poskille ja sanoi pomolle ettei tämä nyt niin suuri juttu ole että hän paavin tuntee. Pomo siihen että ei siinä mitään että sinä paavin tunnet mutta kun tästä käveli äsken kaksi neekeriä ohi ja kysyi minulta että kuka tuo valkokaapuinen mies on joka juttelee Tiihosen kanssa! Näin kevätpuolella talvea tulee terveelle miehelle mieleen ne elämän perusasiat.

Mahla alkaa virtailla, vai mitenkä sitä sanotaan. Suoranaista yksinäisyyttä ei tietenkään ole, kun on tuo koira. Kavereita on aina sen verran, että saadaan korttirinki kasaan ja kiljuun kimppasokerit kerran kuussa. Vaan joitain kummallista ylimääräistä kaipuuta se pukkaa kevät karunkin uroon munaskuihin. Mikä siinä auttaa, sanottu ja tehty.

Pistin Helsingin Sanomiin ilmoituksen: Sinua etsii tositarkoituksella rehellinen suomalainen mies. Myös hellien takkailtojen mahdollisuus.

Alko ja savuttelu eivät hallitse elämääni. Harrastuksina autoilu, aerobic ja metsästys. Saanhan kohdata sinut keväässä? Se on taksikuski, ja nehän tuntee kyllä naiset. Sama Kejonen kirjoitti naisille ne muutamat kirjeetkin vastaukseksi. Vähän epäilen sitä Kejosta homoksi, kun se osaa niin monta runoa ulkoa ja sillä on tietokone. Oisko mennyt kuukauden päivät kun yksi leidi oli sitten tulossa käymään.

Lähdin asemalta Ladalla hakemaan. Pistin vähän siistimpää päälle: T-paidassa luki pikkusen huumoria: Deodorantti oli taas kateissa; suhautin kainaloon Raidia, sama se mikä haju.

Minulla oli siinä matkan varrella, kaverin pajassa, kesärenkaat pinnoitettavina, piti käydä ne hakemassa. Myöhästyin asemalta melkein tunnin.

Kaks kertaa muistin siinä hötäkässä sen naisen nimenkin väärin. Vaan paskaakos tuosta, ei se pahoittanut mieltänsä, niin reippaastihan tuo kanteli matkalaukkunsa autolle, kun minä kävin täyttelemässä lottokupongin. Laiton sen takapenkille istumaan pitkäsiimalaatikon päälle, kun minun koira istuu aina edessä. Tuli se Kejonen siihen irvistelemään, että onkos toimitettu tavara tuoretta. Piti tarjota sille baarissa pari kaljaa, sellainen oli sopimus.

Nainen odotteli koiran kanssa autossa. Ostin lähtiessä grilliltä lihapiirakan lenkinpätkällä, kaikki mausteet, extra sipuli ja maitoa. Söin itse, annoin osan koiralle, ja kyselin, että ottaako se takapenkkiläinen kanssa. Se sanoi junassa syöneensä. Otin siinä ajellessa tekarit suusta ja nuoleskelin puhtaaksi. Sitä naista rupesi oksettamaan, piti pysähtyä. Tietää ne junien ruuat. Loppumatka meni kuitenkin ihan mukavasti. Selailin Jallua ajellessa, enkä meinannut huomata yhtä kollia, piti ihan koukata, että sain sen pyörän alle.

Nyljin mirrin näppärästi rukkastarpeiksi, pyyhin kädet koiraan ja eikun taas matkaan. Frederikin "Mä tahdon takoa sun markkinarakoa" on lempikappaleita.

Se ehti tulla kahdeksan kertaa ennen kuin oltiin kotipihassa. Oli siinä vaiheessa jo niin seksuaalisesti ylivirittynyt tunnelma, että piti juoksulla mennä vessaan. Oli meillä myöhemminkin semmosta estottoman kodikasta tunnelmaa. Kopeloin sitä "vaimoehdokasta" kokeeksi sieltä täältä, tullen mennen, kun se kanteli vettä kaivolta, luutusi lattioita ja pesi nyrkkipyykkiä. Puolilta päivin kävi poliisi kyselemässä ulosottomiehen kanssa saataviaan. Niillä oli koira mukana, ja se oksensi, kun näki minun ruokailevan.

Täällä ei turhaan hienostella! Lainasin siltä naiselta käsilaukusta pari satasta, että näkevät viranomaisetkin, ettei tässä ihan yhteiskunnan siivellä eletä. Illalla soittelin kaverit paikalle "Barbaraa" katsomaan. Minä voitin, vaikka Simanaisen Oskari soitti porilaisten marssista ensimmäisen säkeistön melkein kokonaan ennen kuin sillä pärähti henki materiaksi!

Sen kunniaksi päätettiin lähteä kylillä pyörähtämään. Tehtiin oikein lista kaikista hauskuuksista, mitä nyt sellainen äijäporukka pikkupäissään keksii. Barbaralle päsähti ärhäkkä päänsärky, ja se jäi kotiin. Soittelin sille myöhemmin aamuyöstä monta lämmittelypuhelua kotiin eikä tosiaankaan mitään pyhäkoulutekstiä. Oisko se kello ollut jotain kolme, kun tulin kotiin. Barbara nukkui matkalaukkujensa päällä, omituisia ovat etelän tavat! Mukava oli silti tulla; kyllä se naisen käsi on, joka huushollissa näkyy.

Minun piti se Barbara kuitenkin herättää. Sai maksaa taksin ja siivota takapenkin, kun minä en millään jaksanut. Aamulla tuli äitimuori käymään, kuului heti ovelta sanovan, että meidän poika pärjää ihan hyvin ilman tuollaisia meikattuja kaupunkilaisvosujakin.

Ja niinpä se lähti Barbara. Laukut jäivät ja kaikki. No, oli miten oli. Kyllä se on justiinsa se huumorintaju, mikä pittää meikäläisen naisella olla kohallaan. Oiva Sarkkinen on edelleen poikamies. Mikko Kuustonen seurusteli kerran nuorukaisena kirkkoherran tyttären kanssa ja oli innoissaan, kun pääsi ensimmäisen kerran tapaamaan tytön vanhempia.

Tiesihän Mikko, että jos vanhemmat hyväksyisivät hänet, tyttö voisi vaikka antaa Siinä sitä istuttiin olohuoneessa ja keskusteltiin tosiolevaisesta, kun jännitys ja kahvi alkoivat vaikuttaa Mikon suolistossa. Pian poika ei enää pystynyt pidättelemään vaan päästi pienen pierun. Kirkkoherra katsoi vihaisesti perheen koiraa, joka sattui makailemaan Mikon tuolin alla, ja torui: Kului muutama tovi, ja ilma vain kiersi Mikon suolistossa.

Eihän siinä auttanut muuta kuin päästää ilmoille kunnon jyräys. Yörientojen kuluista ja siitä mitä sillä rahalla saisi! Turo maalta oli päässyt Helsinkiläiseen baariin.

Juhlan kunniaksi hän veti älyttömät lärvit, joka maksoi hänelle mk. Kesäaikana olut on kallista ravintolassa, mutta onneksi Turon täydellisen konkurssin pelasti huono viinanottokyky ja näin luottokortti ei viuhunut. Päihdytettyään itsensä tilaan, joka täyttää poliisilain mukaan yjt-perusteisen säilöönoton perusteet, raahautui sankarimme rautatieasemalle nukkumaan, sillä ulkonahan kastuu sateen sattuessa. Hän kömpi kioskin kulmanurkkaan aivan käymälöiden välittömään läheisyyteen ja menetti tajuntansa osaltaan kusen hajun ja osittain ankaran juopumistilansa seurauksena.

Uusi aamu koitti, päätä kivisti, oli kusihätä, paska maistui suussa ja markat oli dokattu. Sankarimme päätti kuitenkin lähteä kohti uusia seikkailuja. Hortoiltuaan aikansa hän huomasi, että joku iiskotti oli ottanut käyttöönsä hänen matkapuhelimensa aamuyön tuntien aikana. Kauhu ja kylmät väreet hiipivät selkapiitä pitkin. Mihin puhelimella oli soitettu ennenkuin hän sen onnistuisi sulkemaan Mokadishuun, Viipuriin, Belgradiin, Vietnamiin?

Onneksi tarinallamme on onnellinen loppu, Turo sai luurinsa suljettua ja Sergei tai mahdollisesti Abdi Mohamed ei ollut kerennyt soittelemaan tärkeitä puhelujaan kuin vaivaisen mk edestä 4 tunnin aikana. Koska kuitenkin hintavertailu on aina paikallaan, sillä kuluttajaahan kusetetaan tunnetusti niin summa summarum: Tällä rahalla Turo olisi saanut Viipurin torilta uutuus cd-levyja kpl. Rahaa olisi vielä jäänyt mk, jolla olisi saanut vhs-videopornokasetteja kpl, sekä laatikon maistuvaa Koff-olutta.

Mikäli Turo olisi päättänyt vetää rahalla kännin Tallinassa, hän olisi rahalla saanut Copter Linen menopaluun valilla H: Rahaa olisi kulunut tahan mk. Tähän olisi kulunut mk sisältäen meriaamiaisen blondille ja Turolle, sekä yhden hengen huoneen parisängyllä. Helsinkiin palattuaan Turo olisi tilannut vielä kumijalan vastaan kopterikentälle, sillä hän olisi ajattanut itsensä ja tax-free-tuliaiset Radisson SAS-hotelliin, jossa hän olisi hyödyntänyt kesähinnan huone.

Vielä olisi riittänyt rahaa muutamaan olueeseen hotellin alabaarissa. Samalla olisi hihaan voinut tarttua, joku hotellissa vieraana asuva kaunotar. Aamulla nautittuaan hotellihintaan sisaltyvän maittavan ja runsaan aamiaisen, Turo olisi voinut ajaa Hkl: Eli kantsiiko käydä Helsingin yössä? Elämä voi olla rankkaa. Kertokaa omin sanoin, mikä ahistaa, sanoi psykiatri asiakkaalleen.

Kaikki alkoi, kun menin naimisiin. Vaimolla oli aikuinen tytär, josta siten tuli minun tytärpuoleni. Isäni tuli vierailulle, rakastui tytärpuoleeni ja meni tämän kanssa naimisiin. Niinpä tytärpuolestani tuli myös äitipuoleni. Siitä tuli automaattisesti isäni lanko, koska se on isäni kanssa naimisissa olevan tytärpuoleni velipuoli. Koska poika on äitipuoleni veli, se on siten myös minun setäni.

Isäni vaimo sai myös pojan. Se on minun veljeni, vaikka samalla olen myöskin sen ukki. Onhan se tytärpuoleni poika. Vaimoni on minulle mummo, äitipuoleni äiti. Siitä seuraa, että olen oman vaimoni lapsenlapsi. Ottaen huomioon, että olen naimisissa isoäitini kanssa, en ole ainoastaan vaimoni puoliso ja lapsenlapsi, vaan myös itseni isoisä.

Ennen kuin se alkaa. Mies tulee kotiin töistä väsyneenä, lysähtää tapansa mukaan sohvalle TV: Viisi minuuttia myöhemmin mies sanoo: Mies juo toisenkin oluen loppuun ja hihkaisee: Juoda kaljaa ja maata siinä sohvalla?

Yyteeämmä on yyteeämmä, aateeämmä on vinkujaämmä, namusia alfoja katsastan, yyteeämmällä ratsastan. Tämän blogin lukijoilla miehillä on erikoinen outo käsitys siitä mikä on ytm. Prostituutio on pieni siivu koko paketissa. Ja ulkomaalaiset turistit ovat vielä pienempi siivu koko prostituution paketissa. Kannattaa lukea miehen asiantuntevat kirjoitukset vielä uudestaan.

Maksullista rakkautta tarjotaan kaikkialla, missä on runsaasti lomanviettäjiä tai yksinäisiä ihmisiä. Esimerkiksi rauhanturvaajat, missä tahansa maailmassa he ovatkin, saavat maksullista seksiä aina kun vain haluavat. Käväiskää vaikkapa Kosovossa niin näette. Maksullista seksiä on maailmalla tarjolla niin miehille kuin naisillekin. Jostain syystä kuitenkin vain miehille tarkoitettu seksi on Suomalaisille femakoille iso ongelma.

Taitaa siinä Henryn MA-teoriassa olla jotain perää Juuri sinä olet sitä porukkaa joka sekoittaa seksin rakkauteen ja levittää vääristeltyä juttua eteenpäin ja sitten suomiuroot tekee itsemurhia thaikuissa kun ne pettyneenä huomaavat etteivät onnistu ostaakkaan rakkautta niiltä prostuilta: Mieluusti rakastelen oman ukkoni kanssa.

Ja pari vaihtuvaa ATM: Paitsi että rakastan niitäkin. Mutta sitäpä ei moni tiedä. Sitä ei kirkossa kuuluteta. Eikun taidan mennä Hefrerille asumaan. Ja sen rahoilla hommaan omat komeat lihaksikkaat adonikset. Teen niistä oman pikku haaremin. Lukekaa Lonely Planet thaimaan prostituutio osuus ennen kommentointia - ette muuten tiedä mitään!

Ajattelin mennä perustamaan thainaisdten ay-liikkeen. Hinnat on saatava kohtuulliselle tasolle! Ei ole niin yhtään pienintäkään syytä antaa noin halvalla. Onhan se toki tosi mieltä lämmittävää, että ihmistä kohdellaan vain jonain säkkinä, jota voi paneskella. Sitte ku kyllästyttää ni ottaa toisen säkin mitä panee. Mikä vittu teitä vaivaa? Järki ja tunteet juoksee vissiin vähän eri reittejä. Oletteko koskaan ajatelleet tutustua noihin säkkeihin jota nussitte?

Vedä sohvatyynyjen väliin tai tee kortsuista pringles-purkista pimppa. Niin et satuta ketään, ei riskiä raskaudesta, taudeista tai ihmissuhde sotkuista. Ihmis-suhteiden ja seksin sekoittaminen, sitä kutsutaan rakasteluksi. Jäät sitten ilman sitä, se on vähän kuin seitsemän ruokalajin illallisen hienostoravintolassa korvaisi 3: Liikuttavaa miten Henry on ihan kuvan kanssa varmistanut, ettei saa pesää ikinä, suomalaiselta naiselta siis.

Normaalilla järjellä varustettu mies laskisi vaatimuksiaan, jos ei ole saanut pesää YTN: Mutta tyhmä mies antaa itsensä katkeroitua ja, senkin uhalla että pilaa akateemisen uskottavuutensa, perustaa blogin jonka idea on katkerana haukkua naisia. Miehen logiikka on loistava. Joku tuolla edellä kehui tajunneensa, ettei ilman jääminen johdu siitä, että itsessä olisi jotain vikaa.

Se johtuu siitä, että yhteiskunnassa on vikaa. Sairas sellainen yhteiskunta, jossa naiset eivät joudu myymään itseään kaljamahaisille äijille vaan voivat ansaita itse elantonsa!

Miehen logiikan ilmentymiä ovat laajennetut itsemurhat, kouluampumiset ja muut joukkomurhat. Oma pettymys kääntyy vihaksi ulkopuolisia kohtaan. Kun kaikki tosiaan on yhteiskunnan ja varsinkin naisten vika! Ette ilmeisesti pysty loogiseen ajatteluun. Henry haluaa keskustella naisten seksuaalisen vallan merkityksestä pariutumisessa, aihe jota ei ole yhteiskuntatieteissä tähän asti käsitelty koska se on tabu. Henry ei väitä että seksuaalinen valta on ainoa tekijä pariutumisen kannalta, hän on vain keskittynyt tähän puoleen koska sitä ei ole jostain syystä ollenkaan tutkittu yhteiskuntatieteissä.

Tällaiset "pitäisikö tutustua mitä säkin sisällä on" siis aivan naurettavaa sillä Henry ei ole em. Eiköhän sekä suomalainen mies että nainen saa katsoa peiliin jos meidän viehättävyyttämme ajatellaan; miehet eivät ole kovin miehekkäitä ja naiset eivät kovin naisellisia, tästä mielestäni johtuu tietty kipinän puute meissä suomalaisissa, olemme haljuja huulettomia paksuperseisiä tanttoja Yhteiskunnassa on se vika, että ihmiset jaotellaan rumiin ja kauniisiin, rikkaisiin ja köyhiin sekä vielä uutena villityksenä atm ja ytm.

Mitä enemmän lokeroita, sitä enemmän otsassa leimoja. Oikeasti se, että osa ei saa rakkautta ja siihen kuuluvia asioita kuten rakastelu -johtuu tästä pinnallisesta maniasta. Purappa Henry atm ja ytm, sekä ihmisten luokittelu rahan mukaan, ni alkaa useammat miehet saamaan lovea. Siis sitä oikeaa lovea. Pärstäkerroin on oiva lyömäase, kuten tässäkin ketjussa olemme huomanneet.

Jos jättäisitte pilkkaamatta ihmisiä naaman perustella kuin mitkäkin koulukiusaajat -kutsuisin sitä jo henkiseksi kasvuksi.

Korvien väli ratkaisee, yritäppä se näille sanoa, joiden ihmiskuva ja ihmiskäsitys on kuin uhmaikäisellä koulukiusaajalla. Tämä on länsimaisen yhteiskunnan silmiinpistävä ero muihin maihin. Lisäksi ehkäisymenetelmät ovat tulleet vasta nyt markkinoille, tässä on evoluutio kerennyt rakentamaan ihmiseen sisäsyntyiseksi sen, että ympäriinsä ei nussita, vaan siitä tulee vauvoja.

Aivan kuin ihmiskunta olisi saanut heroiinipiikin seksin käteensä ekaa kertaa, nyt ilman sivuvaikutuksia vauvoja. Sellainen haloo siitä on tullut. Tämä lause sisältää intuitiivisen ajatuksen siitä, että kaikkien naisten pitäisi kollektiivisesti rangaista miestä, joka esittää naisten yhteisen edun vastaisia mielipiteitä.

Eli tällaisen kollektiivisen intuitiivisen ajatuksen mukaan miehet pakotetaan muuttamaan mielipiteensä, jotta he kelpaisivat naisille. Jos miehet eivät muuta mielipiteitään, niin he saavat rangaistukseksi jäädä ilman seksiä. Suoraansanottuna Henry säälii noiden mies-säkkien sisällä olevia Suomalais-miehiä, mutta naisten sääliminen unohtuu.

Kukaan ei halua olla kertakäyttö-tiskirätti. Your submission has triggered the spam filter and will not be accepted. En ole ikinä käynyt thaimaassa. Voisihan se olla hyvä kokemus verrattuna kotisuomeen, missä kokemukset naisten kanssa ovat järjestään epämiellyttäviä. Arvostan älykästä ja teoreettista keskustelua myös, mutta nyt alkaa järki menemään liikaa tunteiden edelle. Mun ihannemies ketä tunnen kaikista, on n.

Ja sen sisun edessä meinasin kusta housuuni kun hänet kohtasin. Kävimme siinä pienen väittelyn. Se seisoi hajareisin edessäni ja tuijotti silmiin joku 5 minuuttia putkeen. Eipä ollut kerskujien tarinoissa sitä todennäköistä: Laasasen otokseen mahtui näitäkin ruskean reiän ritareita; eivät vain kertoneet.

Panomiehenä ei kulkuset haittaa kunhan on muuten naisen näköinen. On tultu katsottua shemalepornoa ja voin sanoa että kyllä panisin. Ja shemale on monta kertaa enemmän nainen kun Suomalainen nainen. Suomalaisella naisella on oikea vehje jalkojen välissä mutta kaikki muu sitten meneekin väärin. Puhut ihmisistä kuin nukeista. Ei oo heleppoo sunkaan elämäs. Ei taida olla paljoa peilisoluja sun aivoissas. Googleta, tuskin tiedät mitä ne on.

Eipäs puhuta noin hyväksyvään sävyyn shemaleista, sillä tämä blogi on suomalaisten lesbofeministien mukaan biologis-uuskonservatiivisen naisvihamielisyyden lippulaiva ja näin ollen suurempi uhka seksuaalivähemmistöille, kuin Päivi Räsänen kumppaneineen. Henkka pistä jotain gangstarappia, niin miehet tajuavat millaista elämän pitäisi olla.

Se malli hetkuttaa peffaa pikkuhousuissaan ja hivelee miesten etumuksia, isot kaarat, aseet, kultaketjut ja femakot hirteen -rap soimaan. Aina välillä joku huora urputtaa, mutta jokainen mies tahtoisi olla kunnon gangsta. Aurinkolasit silmille, pyllylle läpsintää, oikeaa mieskulttuuria.

Olen sika ja ylpeä siitä. En ole terve, koska ei ole lahjakkuutta nauttia näytelmästä prostituoidun kanssa. Ehkä, jos kyseessä on lesbo, joka rakastaa turn tricks tehdä temppuja.

En antaisi ikinä yhdellekkään ganstaräppärille. Finlandille perhettä niiden kanssa. Ja länsimainen kulttuuri on tässä suhteessa Tämä tarjoilee taas tätä: Pitää ilmeisesti lopettaa kommentointi.

Tuosta termistä on aiemminkin keskusteltu ja todettu että että sitä ei käytetä "elävässä elämässä". Vaikka kommunikointi tapahtuukin netitse. Herätys, maapallo kutsuu, olemme Suomessa.

Minä olen Helsingissä, missäs sinä? Siksi laitoinkin sen lainausmerkkeihin. Ilmaus oli linkiteystä kommentista: Termi ATM tulee vastaan vain netissä, elävässä elämässä en ole kuullut kenenkään käyttävän näitä luokituksia. Laasanen opettaa tasa-arvoa, joten hyvin on pullat uunissa.

Itselläkin suhde VAIN kahteen hyvännäköiseen suomalaisnaiseen. Toisen heistä vein juuri Seutulaan. Saattaa vieläkin istuskella business loungessa, koska on työmatkalla. Mikä sun motiivi on? Nuorempana ummikkona on tullut naurettua ATM: Tätä monitoria katsellessa muistuu mieleen eräskin tapaus, kun olin yhden sukulaiseni vuotispäivillä, ja paikalla oli eräs tuttu pisama-ATM, joka on hyvää keskusteluseuraa ja jolle puhua papatin tuntikausia kymmenestä eri aiheesta.

Lopulta paljastin, että hänen entinen luokkakaverinsa, joka oli kyseisen oppilaitoksen kavahdetuin muija, oli tuolloin henkilökohtainen luottoseksinantajani. Mutta eräänä päivänä, kun Panu Höglund julkaisi sfnetissä ensimmäiset "trollinsa" aloin suhtautua tasa-arvoasioihin sivistyneemmin ja ymmärtää Henryn myötä enemmänkin, että yleinen mieskuva on aivan vääristynyt. Mieheksi kun synnyt sinulla ei ole useinkaan paljon vaihtoehtoja ja naiset ovat sinua vastaan liki järjestäen.

Itse olen löytänyt fiksumpia naisia, joiden kanssa synkkaa todella hyvin ja toki mieluusti vähän röyhistelen heillä, en loukatakseni ATM: Bmad, olet hoidon tarpeessa. Onko sillä sun Annalla nahkapipo päässä ja kettinki kaulassa? Siis ihan uteliaisuutani kysyn, kumpi antaa keppiä kummalle? Musta kumipuku päällä tulee helposti hiki Jos oikeasti tietäisit millaisten naisten kanssa olen päässyt kosketusetäisyydellä saisit välittömästi sähköiskun.

Toivottavasti hoitoon kuuluu sänky ja puhtaat petivaatteet, joiden alle on illan tullen mukava sujahtaa. Ei meillä käytetä kumihuppuja- eikä kumipukuja, koska ne ovat mielestämme tukkivia ja epäeroottisia.

Kaulassani ei ole myöskään mitään kettinkiä tai kaulapantaa. Meillä on kiinnipidossa käytössä yleensä vain käsi- ja jalkaraudat tai kiristysketjua niiden välissä. Itse olen alistuva ja molemmat naiseni hyvin taisteluhenkisiä ja dominoivia, joten emme väkisin yritä kääntää kuviota toisinpäin. Siinä teille käsitettä kerrakseen. Ei tartte uskoa kaikkea paskaa, mikä nojautuu länsimaiseen "glamouriin". Voi Saatana mitä idiootteja Sekä naiset että miehet.

Kuulostaa ihan pikkutyttöjen ja Johanna Tukiaisen miesihanteelta. Voi vittu, jos miehellä on hyppyritukka ja tilillä vitun monta nollaa, niin sillä ei kyllä taida saada automaattisesti sisukasta ja lapsia hoivaavaa miestä.

Olen Laasanen sitä mieltä että tää ihmisten luokittelu loppui NYT. En muista, kuka käsitteet lanseeraasi, mutta hämärän muistikuvani mukaan olin eräs ensimmäisistä, joka käytti käsitteitä aktiivisesti teksteissään. Joka muulla kuin edellä sanotulla tavalla loukkaa toista häväisevällä lauseella, uhkauksella, taikka muulla halventavalla teolla, rangaistakoon solvauksesta [enintään kahdensadan markan] sakolla tahi vankeudella korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi. Jos solvaus tehdään julkisesti, taikka painotuotteen, kirjoituksen tahi kuvallisen esityksen kautta, jota syyllinen levittää tahi levityttää; olkoon rangaistus sakkoa [enintään viisisataa markkaa] taikka vankeutta korkeintaan neljä kuukautta.

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

Hävettää kysyä, mutta jatkoa ajatellen helpottaisi, mikäli selventäisitte nuo lyhenteet. Ylitasoinen mies, keskitasoinen mies ja alitasoinen mies? Ainakaan yhteiskuntatieteiden maistereista ei liene kyse. Mielenkiintoista että tuossa edellä linkittämässäni tekstissä ei itse asiassa sanota mistä sanoista noi lyhenteet tulevat. Joten esittämäsi arvaus on yhtä hyvä kuin mikä muu tahansa. Suomalainen tasoluokitteluteoria kertoo miehen naissuhteiden määrän tai potentiaalin niiden hankkimiseksi.

Suuri osa miehistä on helppo asettaa luokkiin. Haaremeita hallitsevat miehet ovat YTM: On kuitenkin olemassa paljon sinkkumiehiä, joita ei voi itsestään selvästi laittaa mihinkään luokkaan.

Tasoluokkien väli onkin veteen piirretty viiva. Ihmisten haukkuminen peräkammarin pojaksi tai nörtiksi on myös törkeää. Leiman lyömistä otsaan, edelleen. Koittakaapa hillitä noita kielenkantimia. Pääsääntöisesti kyse on "hivenen poikkeuksellisesta" mutta molempia osapuolia ihmisiä hyödyttävästä valinnasta.

Tärkeämpää olisi mielestäni huomata seksityötä tekevän naisen kohtelu japanilaisessa elektroniikka-alan yrityksen tehtaassa jossa epäinhimillisten olosuhteiden painostama nainen valitsi mielummin seksi- kuin liukuhihnatyön. Niin ja miksi moni suomalaisnainen haluaa mielummin tummia ulkomaalaisia rakastajia ja jotka he hylkäävät lopulta kuin kesäkissat valtion hoteille. Kyse on vääristyneen minä- ja maailmankuvan seurauksesta.

Vihavasemmisto esim Päivi Lipponen pitää suomalaisia miehiä luonnostaan vastenmielisinä joten on selvää että parisuhdemarkkinoilla vastaavalla älykkyysosamäärällä varustettu nainen välttää suomalaista kumppania kuin ruttoa. Mutta kuten esimerkistä voidaan havaita, varallisuus ja poliittinen valta tekevät jopa luonnostaan suomalaista vihaavalle naiselle tepposet Suomi on täynnä eronneita ulkomaalaisia suomalaisnaisten tuomia seksituristeja.

Onko se sitten kivaa. Kyse on ihmisten haluttomuudesta ja kyvyttömyydestä huomioda ihminen kokonaisuutena oman nautinnonhalunsa johdosta. For in Asia, not only does the sexual market value of women but not of men relate strongly to their age and the degree of sexual inexperience; the sexual market value of men also is often determined simply by his economic status.

For this reason alone, older European men will always find their sexual market value increased if they move to Asia, while older Asian women always experience an increase in sexual market value when they move to a Western country. Ei Laasanen ole oikeasti kiinnostunut siitä että miehet saa lovea tai ihmisten välillä olisi todella tasa-arvoa..

Laasanen on "rajannut" muka muka tutkimustansa siksi että johtopäätökset on jo valmiina keksittyinä ja siksi ns. Etkö nyt she- no eiku maleshe Fantasia voisi rikkoutua jos todellisuus "paljastuisi". Siksi nämä kaikenmaailman kuviot näitä lässytyksiä ja p: Tämähän on miesten ja erityisesti nörttimiesten voimauttamisblogi ja vihanpurun blogi.

Mutta voi täällä käydä halutessaan nostattamassa verenpainetta tai sitten voi ihan vain naureskella hyville groteskeille vitseille. Nörtit on ihan jees, ja verenpaineen nostattaminen on jees. Jonkinlainen reality-tsekkaus voisi olla paikallaan, että ei voi laukoa suustaan mitä sattuu ja sitten leikkiä että "tää on on vaan tätä teoriaa ja tää on nyt vaan täällä nettimaailmassa".

Tää on nyt täällä ihan oikeassa maailmassa. Ja täällä oikeassa maailmassa ei vittu ketään työnnetä lokerikkoon ATM. Diagnooseja ja luokitteluja on ihan riittävästi.

Emme tarvitse enää mitään status-rasisteja enempää. Mitä nopeammin noi katoaa thaikkulaan sen parempi. Hei hei, kiva kun menette ja älkää, pliiiis tulko takaisin. Teidän elämä on siellä paljon parempaa joten pysykää siellä. Sillä tavoin myös meidän elämä on parempaa täällä. Tää on semmoinen win-win tilanne. Minä esimerkiksi saan suomalaisnaisen makuukamariin osoittamalla sormella tai muuten ilmaisemalla että tarvitsen jelppiä esim.

Ei ole ollut ongelmia, eikä ole edelleenkään. Minäkin heitin juuri naisystäväni lentokentälle. Kävin vielä hakemassa tälle Tuusulan mäkkäristä purilaisen kun autokaistalla oli ruuhkaa. Olen suomalainen ja taistelen suomalaisia pihtariämmiä vastaan, vaikka suhteessa jo olenkin. Laasanen on esittänyt, että naiset parisuhteita solmiessaan ottavat huomioon miesten varallisuuden ja suosivat suurituloisempia miehiä pienituloisten miesten kustannuksella.

Naiset avioituivat siis ylöspäin, varakkaampien kanssa. Tämä on kansainvälisissä tutkimuksissa selvästi todettu ilmiö. Toinen tähän liittyvä ilmiö on se, että naiset eivät suostu mielellään irtoseksiin, vaan asettavat etusijalle seksin avioliiton omaisissa suhteissa. Myös tämä on eri tutkimuksin todettu tosiasia, vaikka jokainen sen tietää muutenkin. Naisten kannalta tämä on luonnollista, sillä naiset haluavat elämässään lapsia, ja siksi naisten kannalta on hyvä, että miehet saavat seksiä vain, jos sitoutuvat huolehtimaan yhteisistä lapsista yhdessä lasten äidin kanssa.

Näistä ilmiöistä on kuitenkin kaksi haittapuolta. Toinen on se, että osa köyhistä miehistä, ATM, jää ilman puolisoa ja ilman seksiä elämässään. Siksi nämä ATM-miehet eivät pidä tästä järjestelmästä, ja haluaisivat siihen muutoksen. Toinen haittapuoli on se, että toimiakseen tämä systeemi vaatii sen, että naiset tukahduttavat omaa seksuaalisuuttaan.

Koko järjestelmä perustuu siihen, että miehillä on pulaa seksistä, ja näin seksistä ylipäänsä voi tulla vaihdon väline, jossa naiset saavat miehiltä taloudellisia resursseja seksiä vastaan. Kun naiset tukahduttavat omaa, eli omaa ja toisten naisten seksuaalisuutta seksin kokonaismäärä yhteiskunnassa laskee, ja tavallaan elämässä hukataan huomattava määrä seksiä.

Naiset eivät samalla tavoin koe, että suuri määrä seksiä hukataan elämässä turhaan, sillä naiset ovat seksuaalisuuden tukahduttamisen kohde ja tukahduttajia saman aikaisesti, ja seksuaalisuuden tukahduttaminen on kokonaisvaltaista ja sisäistynyttä, joten naiset kokevat oman tukahdutetun seksuaalisuutensa luonnollisena olotilana.

Kun miesten seksuaalisuutta ei yhteiskunnassa tukahduteta, niin he puolestaan kokevat naisten seksuaalisuuden tukahduttamisen, eli naisten seksuaalisuuden rajoitukset väärinä ja turhauttavina.

Oikeastaan tässä pitäisi kysyä: Onko oikein, että naisten seksuaalisuutta tukahdutetaan yhteiskunnassa, ja ihmisten mahdollisuuksia nauttia seksuaalisuudesta heitetään hukkaan elämässä?

Ei suomalaiset naiset voi olla noin kyvyttömiä puhtaalta pöydältä lähtevään tasa-arvokeskusteluun. Pakkohan niiden pystyä muuhunkin kuin pelkkään arvottomaan henkilöominaisuuksien arvosteluun ja arvailuun. Rahasta lähimmäistäsi -kirjan odotettu jatko-osa. Kirjailija Neil Hutchison jatkaa tutkimuksiaan Pattayan yössä. Osa kokoelman tarinoista on aiemmin julkaistu Pattayalla ilmestyvissä englanninkielisissä lehdissä, mutta osaa suomenkielisen painoksen tarinoista ei aiemmin ole julkaistu missään edes englanniksi.

Australialainen kirjailija ja suomalainen kirjailija ovat jatkaneet sitä samaa yhteistyötä, joka vuonna poiki Money Number One -nimisen kirjan hersyvän suomennoksen. Jokainen Rahasta lähimmäistäsi -kirjasta nauttinut uudistaa mielellään tuttavuutensa aiemmasta kirjasta tuttujen epäloogisten päätelmien ja hämäräperäisten todisteiden maailmaan.

Sir Winston Churchill oivalsi aikoinaan, että menestys saavutetaan ainoastaan epäonnistumalla kerta toisensa jälkeen menettämättä uskoa itse asiaan. Mikäli tämä on totta, on Neil Hutchison matkalla kohti huippumenestystä, sillä niin monta kertaa mies on mokannut Pattayan -vuosinaan ilman, että hänen aito rakkautensa paikkakuntaa tai sen asukkaita kohtaan olisi mitenkään haalistunut.

Ylämäet, alamäet, vuorenhuiput ja aallonpohjat, itkut ja naurut tuovat esiin ihmismielen monimuotoisuuden meidän monikasvoisessa kotikaupungissamme.

Tai kuten Neil itse sanoo: Kokoelman viimeisessä kappaleessa, "Jalanjälkesi rantahiekassa", kirjailija kuvaa onnistuneesti, kuinka Pattaya voi vaikuttaa niin turisteihin kuin kaupungin varsinaisiin asukkaisiinkin. Jopa niihin, joiden luulisi tietävän paremmin. Tästä sydänverellä kirjoitetusta tarinasta käy ilmi ettei ole mitään väliä kuinka vanhoja tai kokeneita me luulemme olevamme.

Joitain asioita ei vaan ikinä opi. Tarina on pakollista luettavaa etenkin niille ulkomaalaisille miehille, jotka elävät pidempiaikaisessa suhteessa thaimaalaisen naisen kanssa. Lisäksi tunnen olevani kaikkein tyhmimmilläni aina silloin, kun on kysymys ihmissuhteista, joten nyt sinua on varoitettu. Vannon, että vaikka eläisin tuhatvuotiaaksi en ikinä tule ymmärtämään naisia.

Kuusi kertaa Pattayalla käyneenä luulin tietäväni 'kaiken', mutta tämä kirja antoi paljon uutta tärkeää tietoa minulle. Ei nörteissä olekkaan vikkaa kuten ei ole lihavissa ja rumissa naisissakaan. Mut minusta tässä koko Laasas touhussa on se ongelma että se tässä yleisesti viihteellistyneessä maailmassa saa huomiota ihan liikaa. Laasanen on tavallaan jopa tietynlainen ikoni huonolla tavalla johon voi "purkaa" kaikki paineensa ja samalla tähän ikoniin voi myös ripustautua.

Eletään sellasessa maailmassa jossa ollaan tietynlaisessa murroksessa vähän kaiken suhteen ja Laasanen on ikäänkuin tilausta siihen paineeseen ja siksi tätä Laasas-hömppään kiinnitetään huomiota niinkin paljon kuin siihen kiinnitetään huomiota.

Laasanen on helppo ja helppotajuinen populäärinen "tutkija" ja "tutkija". Ei todellakaan tarvita enää yhtään enempää ihmisiä jotka palvovat status- nimikkeellä kutsumaasi puhdasta kapitalistista ajattelua. Mutta onneksi maailmassa tuppaa käymään niin että kun jokin yhteiskunnallinen voima on saanut liikaa sijaa tässä tapauksessa bisnes-ajattelu sille tulee vastavoimaksi joku toinen ja se tasoittaa ns. Sanoisimpa että alkeelliset käytöstavat erityisesti netissä auttaa purkamaan tätä muuria, joka on miesten ja naisten välillä.

Siinäpä suurin kompastuskivi, johon lähes kaikki vetää turvat. Ennakkoluulot kasvatetaan täällä netissä, missä kaikki haukkuvat kilvan toisiaan. Jos nainen on vittumainen, miehet siirtyvät muille maille. Olen samaa mieltä siinä, että länsimaiset naiset ovat liian dominoivia, töykeitä ja antavat rumasti pakkeja. Valitettavasti harjoitus tekee mestarin sosiaalisissa suhteissa. Olen sitä mieltä että naiset rakastavat ensin sydämellä, sen jälkeen vasta sillä lovella.

Kun miehillä se menee päinvastoin. Meillä ainakin, tiistai,keskiviikko, torstai, perjantai, lauantai ja sunnuntai. Maanantaisin täytyy kurittaa lihaa ja jättää väliin. Ihmisiä on erilaisia, itse jätin ihan kivan poikaystäväni, kun tämä alkoi puhua jostain "kerran viikossa -touhusta", 3vko: Kuulemma rupesi pelkäämään kun huomasi saavansa erektion pelkästä mun äänestä.

Liika mikä tahansa on liikaa, mutta pieni sekstaus kerran päivässä ei ole, se ei vie aikaa, rahaa tms. Ämmät on oikeasti vittumaisia, ja kohtelevat miehiä huonosti. Juuri tuon aatehuipentuman takia alamäki on tulossa: Sillä ei ole olemassa vain ikuista huippua sen tietää ihan jokainen kaduntallaaja.

Ei näitä Laasas-juttuja kannata ottaa kovin vakavsti.. Jotkut vanhanaikaisimmat ihmiset kannattavat niitä koska ymmärtävät ne jutut helposti. Kaikki se mitä Laasanen kirjoittaa on ihan kenelle tahansa arvattavaa jorinaa. Tässä on ihan sama kuvio kuin on rasimin nousussakin eli kun on tarpeeksi paha olo niin viha kohdistetaan siihen mihin se voidaan helpoiten kohdistaa eli niihin jotka ovat jo muutenkin heikommassa asemassa.

Eihän Laasanenkaan uskalla puhua esim. Laasanen lohkaisee sen kohdan pois koska ei itsekkään tunne olevansa se anonyymi-mies joka on vallanhuipulla, vaikka onkin valkoinen hetero mies. Nimittäin sillä valkoisella heteromiehelläkin on se toinen mies se joka pompottaa. Itse en toivoisi että nämä hyypiöt muuttaisivat thaimaaseen sillä sitten ne tahi-ihmiset joutuisivat kärsimään..

Tärkeetä tässä on kuitenkin huomata se että Henkka tuottaa viihdettä ja sikäli on yllä ihan ajanhermolla. Olen ihan päinvastaista mieltä tuosta huonosti kohtelusta.. Ne jotka kohtelee huonosti pitää jättää taakseen sinne enää koskaan katsomatta.. Ei elämä ole paskaläjä jonne pitää paskantaa aina vain enemmän.

Voisiko kuvitella mitään upeampaa ja hienompaa kuin painaa thaikkunaista, jota painaa joka päivä moni muukin mies. Voisiko olla mitään hienompaa kuin saada painaa thaikkunaista, jota painaa moni muukin mies joka ikinen päivä. Varmaan se on monestakin miehestä kiihottavaa.. JA MUUTEN liiasta panemisesta tulee todellakin paikat kipeiksi ja kyllä ne tavallaan kuluukin siinä siksi, joten omalla nimellään esiintyvä Jari-Perti Heino ei nyt osaa oikein samaistua asiaan tai no voi olla ettei sitten ole koskaan pannut niin että paikakin kipeytyy.

Ei Laasanen ole asiaa peitellyt, mutta pitää muistaa, että heteroparisuhdemarkkinat on tämän blogin perusteema. Toisekseen kyllähän jotkut seonneemmat naiset harrastavat vakavaa väkivaltaa miehiä vastaan, esimerkiksi puukottavat ja heittävät esineillä. Naisten häiriintymistä voidaan pitää yhteiskunnallisena trendinä, jota on vaikea pysäyttää. Naiset eivät ole luotettavia ja parisuhteista voi herkästi tulla vaikeita kokemuksia. Nykynaiset ovat olevinaan itsenäisiä ja saattavat pillastua mistä tahansa tai kokea miehen vahingoittamisen oikeutetuksi.

Ja se tapahtuu hyökkäämällä muiden miesten kimppuun. Ei kulu paikat, ei. Vaan en kokisi olevani jumalattoman haluttu ja ihana, mihin Thaimaankävijät seksireissullaan viittasivat, kun edelläni ja perässäni olisi loputon liuta muita.

Mies, joka lähtee Thaimaahan naisiin, on luultavasti yleensä sen kaliiberin mies että kotosuomalaista hän ei edes saisi.

Kun Thaimaassa on naisia ulkomaille lähtijöiksi, kyllä sieltä löytyy myös henkilökohtaisempaa kiinnostusta. Mutta on kyllä kieltämättä aika hölmöä kuvitella, että maapallolla olisi joku maa, jossa on hirveä liuta halukkaita naisia. Perusidea on nyt siinä, että kaukomailla länsimaan miesasukkaiden on mahdollista saada jopa ilmaista seksiä ainakin tällaista "löhnöttelyseksiä" käsittämättömän vaivattomasti. Ei ole kovin sivistynyttä pitää ihmisiä reppanoina ja riistää heidän ihmisarvonsa sillä.

Tietysti säälittäviä piirteitä löytyy myös YTM: Kulttuurin arvostukset ovat asia, jonka kautta ei ihmisiä kannattaisi kovin kärkkäästi tuomita.

Tämä joko pitää paikkansa - tai sitten ei. Mutta Thaimaasta seksiä saa melkolailla kätevästi, Suomesta ei. Voi sen nähdä niinkin. Ja sen, että preferoit väkivaltaisia suomalaismiehiä jätit tietenkin mainitsematta. Hyvä, en ajatellutkaan aiheesta kanssasi keskustella. Empiiriset havainnot ja miesten kanssa tehdyt haastattelut osoittavat, että Thaimaassa naisia tapailevat suomalaismiehet ovat kaikkea muuta kuin reppanoita, jotka varmasti saisivat myös "kotosuomalaista".

Mutta eivät ehkä vaivaudu. Kahden suomalaisnaisen äiti ja tytär kirjoittama kirja avaa silmät,jos henkinen kantti riittää silmien avautumiseen.

Tuo hyypiöiksi nimittely on erittäin, erittäin sivistynyttä käytöstä sinulta. Olet takuulla ihana ihminen. Monet thaikkunaiset ovat kyllä oikeita muurahaispesiä, mutta onhan suomalainen muurahaispesäkin aika huono naisenkorvike. Oletko itse muurahaispesä vai pesuainepallo? Asenteestasi ei voi päätellä, että seksi kanssasi olisi kovin antoisaa. Taidat kuulua niihin suomalaisnaisiin, jotka ryvettävät seksuaalikulttuurin tarjoamalla kovaa hintaa vastaan huonoa seksiä! Menkää päiväkotiin takas, lapset.

Kuule Pasunisti Pete olen lukenut sen tekstin ja juuri siksi sanonkin niinkuin sanon. Olen takuuvarmasti ihana ihminen niille ketkä sen ovat ansainneet ja niille en jotka eivät sitä ole takuu varmasti ansainneet. Heitän huilut tolle skeidalle mitä yrität tuolla lauseellasi. J-P, jokainen joka lähtee baarista jonkun kanssa tietää että mitä suurimmalla todennäköisyydellä se ei ole kummallekaan ensimmäinen kerta.

Kainot ensikertalaiset eivät lähde baarista kenenkään matkaan. Se ei tee hänestä sen huonompaa ihmistä kuin kenestä tahansa muustakaan mutta sitä tosiasiaa ei pidä sivuuttaa, että prostituutti ei halua miestä vaan tämän rahapussia. Prostituutin kanssa paneminen - siis päivän neljäntenä asiakkaana - ei edelleenkään vastaa käsitystäni hienosta elämästä. Juu, koskeeko samanlainen arvostus myös esim. Prostituoitukin voi olla hyvä tai sitten ei. Fiksu mies ei mene huonolle tai työtään inhoavalle prostulle kahdesti.

Valitettvasti fiksuja miehiä on vähän ja huonot prostutkin menestyvät. Ehkä kannattaisi myöntää, että maailmassa on erilaisia käsityksiä. Minttu saa olla sitä mieltä kuin haluaa, mutta se ei oikeuta mitätöimään muiden kokemuksia ja käsityksiä maailmasta - ei edes asettamaan käsityksiä paremmuusjärjestykseen, saatikka että ryhtyy hallitsemaan muita omilla "oikeilla" käsityksillään.

Jokaisella baaripanijallakin on ollut eka kertansa. Bmad, jos minttu on natsi niin mikä sinä olet? Aina puolustelet sitä, että tuntuu hyvältä vetää tussua joka on muiden roiskeista valmiiksi märkä. Seksi on aika sottaista puuhaa naiselle, lakanat likaantuu, haisee ja nainen näyttää kunnon session jälkeen aikalailla otetulta. Myös sukupuolitaudit pitäisi huomioida, siis kun useimmat miehet haluaa vetää sillä paljaalla Monia tauteja voi kantaa tietämättään vaikka kuka.

Kysynkin kuinka monta kertaa se lääkäri on sitä tikkua sun pippeliin tunkenut? Yleensä se on nainen, joka hoitaa ehkäisyn e-pillerit ja joka tutkituttaa itsensä mahdollisten tautien varalta. Ja ainahan se on sen kurahaaran vika, jos viaton mies saa klamydian naisen likaisesta vitusta. Kaikki miehet, kannattaa sanoa, että on vedetty perseeseen, korvaan, suuhun jne miesten ja naisten kanssa ja vielä ulkomaalaisten kanssa, että kaikki mahdolliset ihanuudet tutkitaan.

Tahallinen sukupuolitaudin toiselle tartuttaminen on rikos ja on vastuutonta sysätä kaikki vastuu tästäkin asiasta naiselle ja samalla syyttää siitä lääkärissä juoksemisesta ja pilipalitutkimuksista miesten terveyden kustannuksella. Tuo on kieltämättä huono homma. En ole itse prostulla käynyt, mutta kaipa tuollainen toive on valitettavan yleinen.

Olen käynyt kerran elämässäni urologilla. Kyse oli esinahan alaisesta tulehduksesta. Tällä vuosituhannella olen pannut naista n. Juu, eräskin ruma viiskymppinen äijä karjui lähijunassa "että saatanan pattayalaishuora myrkytti mun vehkeeni!

Haa elä sinä vain omissa fantasioissasi. Tule poika tänne niin annetaan ruoskan vinkua. Kiitos, mutta fantasiani toteutuvat jo. Eikä sinulla ole vaadittavia ominaisuuksia, mokomakin pikkupillu. Todella ala-arvoista keskustelua ja ala-arvoinen aihe. Eipä ole häävit nuo miesten ajatukset. Mitä omiin kokemuksiini miehistä tulee, niin aina heitä on riittänyt häärimään ympärilläni, vaikka suomalainen nainen olenkin. Onneksi on todellisiakin miehiä vielä olemassa muutamia yksilöitä, joita tunnen mutta he ovat kaukana tämän keskustelun typeristä, aivottomista pölhö-kustaista!

Naisten hyväksikäyttöä on, vaikka maksaisikin palveluista. Käytätte hyväksi köyhiä ihmisiä, jotka yrittävät ansaita toimeentulonsa edes jollakin tavalla. Antakaa raha ilmaiseksi, niin olette todellisia herrasmiehiä. Tuollainen hyväksikäyttö ei ansaitse kuin halveksuntaa. Hyi olkoon, muka miehiä tuollaiset. En tuollaisia huolisi itselleni mistään hinnasta. Onneksi on ollut varaa valita pilvin pimein, ei ole tarvinnut paskaa sietää!

Me emme olekaan todellisia miehiä. Me vastustamme turhia stereotypioita ja mieheen kohdistuvia moninkertaisia vaatimuksia. Voit puhua tästä asiasta ihan oman työnantajasi kanssa, vai saatko palkkasi ihan oman henkivartijasi pussista? Pirun pitkä matkahan tuo on Pattayalle. Zäärepori näytti pyytelevän kahtapuoltatonnia viikko. Siitä kaksi päivää lentokoneessa istumista niin tulee sitä panolle kuitenkin jonniinverran hintaa. Eikös Tallinna ole enää kilpailukykyinen? Tämä "nuori ja komea urheilumiljonääri" -kohtelu parinkympin huoralta vaikuttaa kyllä varsin erikoiselta idealta.

Entäpä jos olisi tyytyväinen "Keski-ikäinen läski" -kohteluun? Myötä- ja vastoinkäymisiä, yhdessäoloa, onnen ja murheen päiviä. Olen useasti todennut, että ATM: Jopa itse kävin hakemassa kodinkoneita naisystäväni kanssa Finnlinesilla Gdyniasta.

Jos ATM elää Suomessa ja kuluttaa Suomessa omaisuutensa arvolisäverotuksen kautta hän siirtää varallisuutta esim. Säästäessään rahat ja työntäessään ne thaimaalisten huorien persvakoihin ATM hyödyttää samalla myöskin itseään. Ja suosittelen myös bisnesluokan lippuja lentokoneisiin mukavuuden vuoksi. Sinä et muuten minun ominaisuuksistani tiedä yhtään mitään.. Mulla ei edes olisi nykyistä fantasiamaailmaa jos en olisi vuosikymmenet sitä hionut ihkaelävien naisten kanssa.

Etkö ole muka huomannut että olen käyttänyt sitä jo hyvin pitkään kun puhun sulle? Sulla on just siksi sun fantasiamaailma että ET ole nimenomaan hionut kenenkään kans ja yhtään mitään. Jos olisit hionut niin sun mielipitees ois ihan toista luokkaa. Sinä et tiedä asioista mitään. Minä olen hioutunut tällaiseksi nimenomaan aidon kokemuksen kautta. Ja sitten toisekseen sinulla on velvollisuus lopettaa väärien tietojen levittäminen minusta. Ei ole kivaa kun joku on koko ajan väittämässä, ettei joitakin minulle tärkeitä ihmisiä ole olemassa.

Kokoan kaikki viestisi samaan pakettiin ja toimitan ne naisystäväni kanssa rikospoliisille. Katsotaan mitä voidaan tehdä. No tehdään sitten ihan sama homma kumpikin niin johan lähtee juttu.. Tämmöstä tää nettielämä on. Mut sittenhän voidaan käydä myös läpi kaikki sun haukut samalla niin nahdään miten menee koko prosessi.. Alkoko sua itkettään kun toinen kehtas epäillä etä sun jutut onkin pelkkää fantasiaa.. OIkeestaan voisit haastaa mut oikeuteen siitä että sanon joitain miehiä luusereiksi ja nörteiksi netissä yleisellä tasolla..

Joten ihan turha itkee baby. Minua harmittaa varmuus, jolla esitetään vääriä tietoja muiden elämästä. Ja tietysti yksi kysymys kuuluu, että onko nettikeskustelu ylipäätään järkevää? Minä pidän mielellään nettikuviot erikseen siinä mielessä, että minulla on jo tiivis hyvin toimiva läheispiiri. Jos molemmat naisystäväni ovat kieltäneet sen, että tuon heidän yksityiselämänsä tänne näytille niin se tarkoittaa, että ne pysyvät kerronnallisina hahmoina ja sillä sipuli.

Kun joku sitten ilmoittaa, ettei heitä ole olemassa ja tekee sen toistuvasti viikon välein syntyy täällä päässä tietenkin pieni paniikki. Juu, en ihmettele, kun ottaa huomioon miten itse katselet maailmaa. Kyse on maailmanhistoriallisesti hyvin erityislaatuisista naisista ja suhteista. Juu, no juridinen ukaasini kaatuu tietenkin siihen että nettinimimerkkien välille ei voi rakentaa kunnianloukkaus- tai solvaussyytettä. Enpä ole koskaan thaimaassa käynyt, enkä huorissakaan.

Kerran olen strippipaariin eksynyt seurueen mukana, tietämättä mihin menin Niin sillä vaan sanoin, että ei ainakaan kaikki Laasas"fanit" ole naisten "hyväksikäyttäjiä". Väittäisin, että suurin osa on naisten hyväksikäyttämiä. Minua kyllä viehättää ajatus "pelastaa" eksoottinen nainen köyhistä oloista yltäkylläiseen rakkauteen, pelkästä rakkaudesta Itse haluaisin uskoa rakkauteen, ja haluaisin seksiä vain rakkaudesta, mutta ikuinen rakkaus ei ole realismia, hetkellistä voi saada, mutta se ehkä ottaa enemmän, kuin antaa.

No onhan näissä pitkissäkin suhteissa jonkinlaista rakkautta ja luottamusta, mutta kaikki on vain kompromissia, joiden mielekkyyttä hyötyihin tulee päivittäin puntaroitua. Väitän myös omiin kokemuksiin perustuen, että seksistä maksavat enempi ja useammin YT-miehet, vaikka toista yritetään väittää.

Tosi nörtti ei edes tiedä, mitä naisten kanssa tehdään, saati, että maksaisi sellaisesta, mistä ei mitään tiedä ;. Kun noita äijien kommentteja lukee, tulee mieleen, että varmasti oikeat miehet, ne fiksut lukijat, tuntevat myötähäpeää veljiensä puolesta.

Ei tässä voi kuin päätellä että ei mikään ihme etteivät nämä ihmelapset saa koto-Suomesta naista! Huh pyyhkii otsaansa onneksi on olemassa täällä vieressä ja siellä jossakin teitä oikeita, aitoja kultamussukoitakin, jotka pidätte naisia ihmisinä, ettekä pelkkinä seksipiikoina. Rakastan omaa kotihiirtäni tämän kommenttiketjun luettuani entistä enemmän!

Äkkiä kainaloon turvaan näiltä hyypiöiltä! Taitaa olla vähissä ne "oikeat miehet", jotka häpeävät ja yksiselitteisesti ovat erimieltä Laasasen agendasta. Tottahan jokainen täyspäinen tietää, että tälläiset mielipiteet eivät ole korrekteja, eikä näiden puolustaminen omalla nimellään ainakaan saantia paranna, jollei sitä tee todella vakuuttavasti, kuten Henry. Sanoisin niille, jotka epälevät jalkojen menevän ristiin Henryn läheisyydessä, että eikös sillä Anne Moilasellakin ole mies?

Jos Anne Moilasella on mies, niin miksei Henryllä olisi naisia tai nainen? Henryn jutut sentäs perustuu totuuteen. Kyllä tämä US-blogi osoittaa, että näitä mainitsemiasi "oikeita miehiä", kuten siikala, tirronen ja muutama muu, löytyy todella vähän.

Ja vielä harvempi pitää näitä vähääkään oikeina miehinä ;. Ei se tarkoita sitä, että sinunkaan kotihiiresi vihaisi tai halveksisi sinua tai naisia, saati sanoisi sitä ääneen, mutta kyllä jokainen täyspäinen mies on saanut totaalisesti mittansa täyteen tätä valtiofeminismiä, joka ei kitkeydy, kun rummuttamalla totuutta torvesta ulos.

Ja todella hienoa, että Henry tekee sen tavalla, jossa vähän rapatessa roiskuu, mutta pääasia, että näkyvää jälkeä syntyy Henryn agenda alkaa lähentyä jo ilmiö Halla-ahon mittasuhteita. Enää ei tarvita kuin joku vihreä naisjärjestö haastamaan Henry oikeuteen, niin sitten alkaa tapahtua Mistä oikeastaan on peräisin tämä väite, että suomessa mies tarjoaa paljon mutta saa vähän ilmeisesti ollessaan suhteessa naiseen?

Jotka varmaankin ovat aivan ei-värittyneesti kuvailleet tätä prosessia kuinka itse suhteessa aina tekevät kaiken, siivoavat ja ovat tarjoamassa seksiä, mutta naiselta ei saa mitään? Usein nainen hoitaa valtaosan kotitöistä ja lapset ja käy samalla myös töissä ylläpitämässä perheen elatusta.

Näissä suhteissa voisi asian nähdä niin että nainen antaa paljon ja mies ehkä vähemmän vaikka poikkeuksia toki löytyy ja tiedän että monet nykymiehetkin ottavat osaa kotitöidenhoitoon jne. En sikäli kommentoi seksinostosta thaimaassa tähän nyt paljoa, koska uutisessa mainittiin että suurinosa paikallisesta seksimyynnistä menee paikallisille miehille. Ehkä se sitten siinä kulttuurissa on sallitumpaa, pitäisi tietää ko.

Mutta jos länsimaalainen möhömaha saa thaimaassa paljon seksiä ja hyvää kohtelua tarjoamalla vain rahaa niin no, kyseessä on seksin ostaminen. Moraaliahan se voi koetella, voi tuntua että se on väärin joku vanha setä uutisessa sanoi että on ajoittain huono omatunto ja koittaa valita kypsempiä thainaisia ja voi myös ottaa omalle tunnolle, kun tietää olevansa haluttu vain rahan takia: Ei ne minua halua, ne haluaa minun rahat Suomessa "pariutumismarkkinoilta" syrjäytynyt mies..

Mutta en tosiaan tiedä mitä "seksistä syrjäytyneellä" miehellä olisi antaa tai mitä tahtoisi antaa naiselle? Mitä itse tahtoo naiselta paitsi seksiä? Mutta jos on antaa 15 euroa ja "anna pilluu" niin ei kai se kovin ihmeellistä ole että moni nainen "antaa tylysti pakit" Ehkä meilläpäin ei ole tapana ajatella, että läheisyys ja seksi olisi jotain mikä jaetaan kenen tahansa kanssa pikkurahaa vastaan.

Globaalisti vertailtuna suomi-mies tarjoaa paljon, mutta Suomessa se ei riitä välttämättä edes parisuhteen saamiseen. Puhumattakaan siitä, että se riittäisi thai-naisten kaltaisen kohtelun saamiseen.

Jälleen kerran henry puhuu täyttä asiaa. Henry onkin ainoa julkisuudessa esiintyvä henkilö, joka tajuaa näitä pariutumisjuttuja myös alemman tason miehen näkökulmasta.

Itse en ole tmaassa käynyt, mutta muissa vastaavissa kyllä. Ja onhan siinä eka kerralla ihmettelemistä kun suomessa yksikään nainen ei edes vilkaise, niin näissä maissa todella kauniit naiset vilkuttelevat silmiään.

Ihan kuin henry sanoi, käy niin että suomalainen atm joka kotimaassa saa vain törkeyksiä naisilta lähestymisyrityksissään, muuttuukin ytm;mäksi, jonka ei tarvitse kuin vilkaista paikallista naista ja a vot Ja yksi asia vielä: Paikalliset naiset ovat niitä ytn: Nämä naiset taas hyödyntävät kauneuttaan ja tähtäävät korkealle.

Eivät he ole mitään surkimuksia vaan piinkovia liikenaisia. Tekee, mutta miehen vaivalla ansaittu status pyörittää naista siellä kodissa. Suomessa sama homma elää vain toisinpäin: Nojoo, mutta toisaalta voi Suomessakin shoppailla ja tulla onnelliseksi siitä mitä on ostanut.

Lisäksi kyllä työntekijät voivat nauttia työstään muutenkin kuin rahan kautta. Niin - palveluja sille, joka maksaa. Ainahan niitä on ihmisiä, jotka pyrkivät vetämään itselle muidenkin fyffet, mutta ei enemmistö ihmisistä ole sellaisia.

Kyllä normaali-ihminen tajuaa, että raha ei merkitse kaikkea. Ei se sika joka oli tapettu ja josta ostat palasen kaupan tiskiltä kuollut sen siitä saatavan rahan, vaan enemmänkin nälän ja ruokahalun vuoksi. Jos laitetaan kriteeriksi "kohtuullisen täyspäinen ja miestä omana itsenään kunnioittava nainen", niin suuri osa tarjolla olevista naisista asettuu haun ulkopuolelle.

Läheisyys ja seksi voisi olla hirveän paljon helpompaakin olematta kuitenkaan liian naiivia. Mutta tässä yhteiskunnassa miehet testataan. Naiset ovat vaan kaakottamassa, että kelepaako vai eikö kelepaa. Sellainen mies, joka käy Thaimaassa seksiä hakemassa, on täysin moraaliton ja vailla oikeustajua. Oma seksuaalinen nautinto on niin tärkeää, että tukee lapsiprostituutiota, seksiorjuutta ja sitä, että joku joutuu myymään itseään köyhyyden takia.

Monet prostituoidut on alaikäisiä. Mielenkiintoista tässä kaikessa on se, että kun suomalainen mies hankkii Thaimaasta vaimon itselleen, joka suostuu lähinnä rahan ja oleskeluluvan saamisen vuoksi, on feministien mielestä kyseessä miehen tekemä hyväksikäyttö naista kohtaan.

Kun taas suomalainen nainen hankkii Gambiasta miehen itselleen, joka suostuu lähinnä rahan ja oleskeluluvan saamisen vuoksi, on feministien mielestä taas kyseessä miehen tekemä hyväksikäyttö naista kohtaan. Mielenkiintoista tässä kaikessa ….

Sanooko tämä vielä että " Your submission has triggered the spam filter and will not be accepted. Eräässä keskustelussa joku sanoi, että monet Pattayan naiset on lähes pakotettuja tekemään sitä työtä köyhyyden takia , osa oikeasti pakotettuja. Oli tullut vähän aikaa sitten joku dokumentti aiheesta ja siinä kerrottiin, että naisia viedään sekä väkisin että rahatilanteen pakottamina maalta ja pikkukaupungeista Pattayalle ja lapset jää monesti isovanhempiensa luo.

Harmi, että yksi kaveri esintyy täällä Thaimaan eksperttinä, koska hän on käynyt siellä vain 20 kertaa. Ei siis ole pysyvästi asunut, ei puhu kieltä hyvin, mutta silti pitää itseään alan "osaajana". Melkoinen harhakuvitelma kaverilta, samaa luokkaa kuin hänen harhansa islamin tietäjänä josta ei tiedä juurikaan mitään.

JPH, kysynkin sinulta pari asiaa: Miten saa Thaimaan kuuluisimmat ja näyttävimmät nais TV tähdet itselle seuralaiseksi? Mikä on asia, mikä ei ole kaupan seuralaispalveluissa? JPH on itse tyypillisin valkoinen farang-apina, mutta hän ei itse sitä tiedä. Myös tämän päiväisessä Iltalehdessä paperiversio oli juttu Thaiprostituutiosta.

Sinällään minulla ei ole mitään aikuisten prostituutiota vastaan, mutta Iltalehden jutussa olleessa kuvassa tytöt suomalaismiehen ympärillä näyttivät hälyttävän nuorilta! Näin pienten lasten vanhempana aivan kylmäsi katsoa kuvaa. Itse jutussa haastateltiin vuotiasta ilotyttöä. Hän sanoi, ettei kestä hommaa muuta kuin viinan voimalla.

Yleinen moraali ja muiden painostus lienevät prostituoitujen pahimmat viholliset. Tosin ei minunkaan pää kestäisi pölynimurikauppiaan hommia. Voisiko joku selittää minullekin, että mitä ylpeilemisen aihetta miehellä on siinä, että hän käyttää hyväkseen jonkun naisen huonoa taloudellista asemaa ja suoranaista köyhyyttä?

Ja miksi ihmeessä miehet oikein odottavat jotain palvelua naisilta? Miksi miehiä pitäisi jotenkin erityisesti miellyttää ja palvella? Ja mistäköhän johtuu, että ne miehet jotka erityisesti vaativat, että naisten pitää miellyttää heitä, ovat niitä, jotka eivät takuulla suostu tekemään vastavuoroisesti yhtään mitään. Ja väitänpä vielä, että jos suomalaisnainen käyttäytyisi samalla tavalla kuin tuossa blogitekstissä mainitut thaimaalaisnaiset, niin miehen suhtautuminen olisi täysin erilaista.

Thainaisen palveluhaluisuus olisi suomalaisnaisessa epäilyttävää mileistelyä, naisellisuus luokiteltaisiin oitis turhamaisuudeksi, into seksiin huoramaisuudeksi ja niin edelleen. Outoa muuten miten tuo prostituutio ei tee thainaisesta huonoa naista ja huoraa, vaan miehet ovat aivan onnessaan hankkimassa heitä vaimoikseen, vaikka samalla elämäntyylillä elävä ja ties kuinka monen miehen kanssa paneskellut ja mahdollisesti prostituoituina työskennellyt suomalaisnainen ei varmaan kelpaisia kenellekään vakavaan suhteeseen.

Mitä tarkalleen ottaen "paljon" miehet oikein tarjoavat naiselle ainakaan Suomessa? Ei täällä minun tietääkseni miehet juurikaan hemmottele tyttöystäviään lahjoilla tai muulla sellaisella ja taitavat perheetkin, joissa vaimo on kotirouvana ja mies huolehtii koko perheen elatukseseta olla yleisempiä muualla kuin Suomessa. No, kenties on olemassa naisia, jotka oikeasti saavata miehiltä mitä vain ja miehet tekemään mitä vain takiaan, mutta sellaiset naiset ovatkin nniitä täydellisiä kaunottaria; ei sellainen tavalliselta ja tavallisennäköiseltä naiselta onnistu, ei edes seksin avulla.

Miehet maksavat yhteiskunnalle melko paljon enemmän veroja ja nauttivat paljon vähemmän sen palveluista.

Mulla on ainakin melko hyväksikäytetty olo. Terveellisiä elämäntapoja noudattava, lapsia-ei-haluava, huippuälykäs, suurituloinen insinöörismies tunnutaan näkevän vain yhteiskunnallisena resurssina, jonka päälle voi sylkeä ja riistää mielin määrin.

Lähetetään orjatyöhön ja kaivoksiin itseään tapattamaan. Ja sen jälkeen haukutaan laiskoiksi sohvaperunoiksi ja vaimonhakkaajiksi. Tekeekö insinööri työtä kaivoksissa? Ai niin, olet tod. Sulle jää siis ne käytännön "kaivoshommat". Jos olet huippuälykäs savant-tyyppi, mikset mennyt teknilliseen korkeakouluun? Sen pääsykokeet ovat piknik verrattuna vaikka lääkiksen vastaaviin. Ja se, että pärjää hyvin jossain pilipaliammattikorkeassa ei ole takuu älykkyydestä, kuten ei sekään, että henkka on ytm.

Insinööreillä on hassu kuva itsestään fiksuina ihmisinä. Ja jonkun laskun voi todella hoitaa "traktorilla tai sillä mopolla", mutta mietipä itse miksi kannattaisi kuitenkin käyttää mopoa.

Eipä nuo veikkaukset ihan nappiin menneet. Tosin kaivostoiminta on jokseenkin tuttua asiakassuhteiden kautta. Menneissä ketjuissa on runsaasti oikeita vastauksia omia olkiukkoja korvaamaan.

Täsmennetään nyt vielä, että vaikka olekin syvästi pettynyt nykynaaraisiin, jotka ovat hienosta tasa-arvotyöstä huolimatta ujuttaneet itsensä entistäkin miesriippuvaisempaan vaikkakin hallitsevaan asemaan, niin yleisesti ottaen muualla menee vielä huonommin. Global Enterpreneurship Monitorin tekemän tutkimuksen mukaan Suomi sijoittui sijalle Pohjoismaista vain Islanti oli sijalla Kärjessä oli etupäässä kehittyviä talouksia ykkösenä Thaimaa: Ainaskin nimimerkki bmad kertoo muuta.

Hänhän käyttää silloin hyväkseen baarin alitarjontaa naisista, jolloin YTM joutuu tyytymään itseään tasottomampaan naiseen. Naiset tekevät tuota valtavissa mitoissa Suomessa. Miksi sitä ei kutsuta hyväksikäytöksi? Kysynnän ja tarjonna laki ratkaisee vapailla markkinoilla. Tässäkin on kaksoisstandardi - silloin kun nainen saa etua markkinatilanteesta, kyse ei ol hyväksikäytöstä, mutta kun mies saa markkinaetua, kyse on hyväksikäytöstä.

Jos mies kykenee valitsemaan palvelevan ja ei palvelevan naisen väliltä, niin tokihan hän valitsee palvelevamman. Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi nainen valitsee korkean stautksen miehen ennen alhaisen stauksen miestä? Globaalisti tarkasteltuna suomi-mies tarjoaa naiselle paljon, hän on varakas, koulutettu ei ole mikään ääripatriarkaatti.

Tuollaisille miehille on maailmalla valtavasti kysyntää. Suomessa se ei riitä paljon mihinkään. Pidäpä se leipäläpesi kiinni naisten painosta, kun olet itse ylipainoinen läskipossu, joka oikeasti tykkää runnella anorektista mallia tai siroa thaikkua.

Kai se on sama, että kun omat läskit toimivat pehmusteena, naisen on hyvä olla luinen, pieni ja siro.