Homoseksuaaliset Kokoukset

Iso kalu miesten homoseksuaaliseen seksilelut

Kielletyistä, sensuroiduista, poltetuista ja paheksutuista kirjoista puhuttaessa mainitaan yleensä Yhteiskuntakritiikin lisäksi yksi erityisen tulenarka aihe on ollut -tähän rummunpäristystä- mikäpä muukaan kuin nainen seksuaalisuus. Nykyään klassikkona arvostettu Lady Chatterleyn rakastaja on hyvä esimerkki. Kirja kiellettiin alunperin siksi, että se käsitteli naisen seksuaalisuutta ajalleen liian radikaalilla tavalla. Tarinan päähenkilö Constance Chatterley on naimisissa oleva nainen, jonka aviomies on halvaantumisen seurauksena impotentti.

Yläluokkainen Constance päätyy kuumaan suhteeseen riistanhoitajan kanssa, ja sitten seuraakin yksityiskohtaisia seksikuvauksia. Kirja toi julki sen tosiasian, ettei naisihmiselle aina riitäkään pelkkä lämpö ja läheisyys, vaan että tämä on myös seksuaalinen olento joka tykkää petipuuhista ja niitä myös harrastaa.

Ja vieläpä ihan vain huvin sekä urheilun vuoksi, ei ainoastaan lisääntymistarkoituksessa. Vallankumouksellinen ajatus, huusi suuri yleisö kauhuissaan. Suorastaan saatanasta, sanoivat sensuroijat.

Ja luokkarajatkin kirjassa paukkuvat. Kieltoon tällainen saasta, samantien! Räjähdysalttiin sisältönsä vuoksi kirja julkaistiin esimerkiksi Iso-Britanniassa ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan vasta vuonna ! Ja siitäkin kustantaja joutui oikeuteen, teoksessa kun käytettiin muun muassa sellaisia hirvittäviä sanoja kuin fuck ja cunt. Vähän hävettää kyllä tunnustaa, mutta itse en ole tätä klassikkoa vielä kunnolla ja kannesta kanteen lukenut. Kirja komeilee kyllä nälkävuottakin pidemmällä Pitäisi lukea -listallani Ehkä tartun siihen tällä viikolla, vihdoin ja viimein.

Entä te, Lily-naiset - oletteko lukeneet Lady Chatterleyn rakastajan? Mitä mieltä olette sen tavasta kuvata naisen seksuaalisuutta? Ja te, jotka ette ole kirjaan vielä tarttuneet - käytättekö teemaviikon tarjoaman oivan tilaisuuden hyväksenne ja luette sen vihdoin ja viimein, tällä viikolla?

Hahaa, mahti kirjoitus ja nerokas ajatus tuo banned books week! Ehkäpä nyt tuonkin opuksen voisi lukea! Hehheh, ja jos haluaa todella roisia homoseksuaalista meininkiä lukea, niin suosittelen Oscar Wilden vaikka onkin kyseenalaista, että onko teos oikeasti miehen käsialaa vai jonkun haamukirjoittajan Telenyä. Siinä on taitavin sanankääntein kuvattua rehellista rietastelua!

Minusta kirja on kyllä mielenkiintoinen juuri tuon taustansa takia, mutta kirjana aika, noh, tylsä. Seksikuvauksia toki riittää, mutta en voi väittää olleeni niistä kovin paljoa innostuneeni tavalla enkä toisella. Ehdottomasti kuitenkin lukemisen arvoinen teos, jo ihan sen takia että voi sanoa lukeneensa. Tuo mitä kirjoja on pidetty rohkeana aikojen kuluessa on varsin kiinnostavaa.

Kotiopettajattaren romaani tai Jane Eyre, miten vaan herätti julkaisemisaikanaan pahennusta, koska siinä nainen kehtasi korottaa itsensä tasa-arvoiseksi miehen kanssa ja jopa monella tapaa opettaa tätä. Muistan lukeneeni jostain, että samaa myös päiviteltiin Ylpeyden ja ennakkoluulon suhteen. No means no, ja täysissä järjissään olevat miehet tietävät tämän. Uski ilmeisesti ei asiaa vielä ole sisäistänyt.

Vedämme tästä omat, hiljaiset johtopäätöksemme. Vaikka uhri olisikin päätynyt viettämään Mestren kanssa koko yön kahdestaan, ja harrastanut tämän kanssa jo kerran seksiä, olisi toisella - tai viidennellä - kerralla väkisin ottaminen, vastoin naisen suostumusta, silti ollut raiskaus.

Sillä, että nainen meni oma-aloitteisesti miehen mukaan tämän hotellihuoneeseen keskellä yötä, tai sillä, että nainen harrasti suostumuksella kerran seksiä kyseisen miehen kanssa ennen varsinaisia raiskauksia, ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Mielestäni täysin väärä tyyppi sanomaan yhtään mitään koko aiheesta, eli voisi pitää sanaisen arkkunsa suljettuna.

Mutta tää on surullista kyllä kovin peruskauraa, että joku etuoikeutettu päästelee suustaan tuollaisia möläytyksiä: Joku sanoi hyvin, että ilmeisesti kannattaa varoa tuon Uskin kanssa hotellihuoneeseen menemistä. D Mutta siis ihan hirveä juttu ja en kestä miten tuollaiset sedät saa aina niin hyvin äänensä kuuluviin.

D Karseeta miesten halveeraamista toi, että ei pysty pitäytymään raiskaamasta mikäli nainen tulee yksin hotellihuoneeseen. Ilmeisesti kyseiselle Setämiehelle sit ihan normaali puhde? Sen lisäksi, että tämä on naiselle väärin, niin tämä on myös miehelle väärin.

Ihan kuin miehet olisivat niin viettiensä armoilla, että eivät vaan pysty olemaan raiskaamatta, kun joutuvat kahden kesken naisen kanssa. Tai oleman soittamatta kavereille että raiskaamaan vaan, kun ovat jo itse kertaalleen saaneet seksiä. Jos olisin mies, pitäisin tätä aika törkeänä miessukupolven vähättelynä ja alentamisena.

Nainenko vain osaa säädellä viettejään? Miten säätelemättömään kykenemättömät miehet voivat ikinä toimia missään yhteiskunnan tai yrityksen johto- tms. Näistähän selviytyisivät vain naiset, jotka ihme kyllä pystyvät pidättäytymään seksuaalisesta väkivallasta miehen seurassa.

Tai vaihtoehtoisesti saman setämiehen logiikan täytyisi sitten tietenkin päteä myös toisinpäin. Jos mies lähtee naisen mukaan hotellihuoneeseen, niin naisen on pakko saada mieheltä seksiä tai nainen joutuu ottamaan miehen väkisin. Käytännössä toki haastavampaa kuin toisinpäin, mutta jos nainen ei saa muuttaa mieltään, niin ei sitten mieskään saa. Ja kavereille kans, jos mies on jo yhden kanssa suostunut seksiin - täytyyhän miehen tajuta, että ne seksinnälkäiset ystävättäret siellä baarissa haluavat myös osansa.

Ja jos ystävättäret sattuvat olemaan karvaisia telaketjufeministejä, niin aina parempi! En jaksa nyt ees jatkaa enempää, kun koko juttu on niin absurdi. Suunta on kuitenkin oikea. Niinpä, mitäs jos hotellihuoneeseen tuleva nainen on vaikka hotellin huonepalvelusta, eli töissä hotellissa ja tuo esim aamupalaa tms Tarkottaako sekin että kantsis miettiä että mitä tekee, ei saa mennä tuntemattoman miehen kans hotellihuoneeseen En ollut ees koko juttua kuullut aikasemmin. Nyt kun luin tuli ihan kauhea olo.

Vielä kun joku voi sanoa, että olisi ollut naisen oma vika: Tietenkin meillä kaikilla saa olla omat mielipiteensä, mutta ei voi tollaisia kommentteja alkaa laukomaan julkisesti? Ihan sairasta sanon minä! Toisaalta on hyvä, että näitä kommenttejakin tulee julkisuuteen. Ilman niitä harvoja, joiden suodatin ei toimi, ei asiasta voisi keskustella ja ehkä jopa kouluttaa tietämätöntä.

Tämä vain sen vuoksi, että moni ajattelee samaa, muttei sentään sano. Minua syyllistettiin siitä, molemmilla raiskauskerroillani, että olin aiemmin sanonut kyllä. Lisäksi se, että nukuin miehen kanssa samassa sängyssä kuulemma tarkoitti myös kyllä. Ja tämä kaikki on tapahtunut luvulla ja näitä on sanottu minulle päin naamaa. Tämä tapaus on ollut niin hirveä ja varmasti raskas uhrille, monella tapaa.

En ole lukenut iltalehden juttuja, koska iltalehden luotettavuus on hieman heikoilla. Minusta on vain pöyristyttävää, kuinka vieläkään ei ymmäretä ei: Vielä törkeämpää tästä tekee se, että miehet todella ovat luulleet voivansa jakaa naisen, kuin leipäpalan! Kaverille kanssa ei kyllä koske seksiä. Mietin vain paljonko uutisointiin on todellisuudessa vaikuttanut suomessa valloillaan oleva ulkomaalaisiin kohdistuva viha ja aiemmin kuultu: Tästäkin kun olen kuullut puheltavan on setäihmiset hörähdelleet, että tästä varoiteltiin.

Suomalainen mieshän on aina kunnollinen. Mitenköhän suuret otsikot iltalehti olisi tehnyt jos suomalainen porukka olisi tehnyt saman? Suomalaisten miesten eduksi on sanottava se, että he harvoin syyllistyvät joukkoraiskaukseen. Otsikot olisivat olleet yhtä suuret, jos tekijöinä olisi ollut suomalaisia ja varsinkin ammattiurheilijoita. Tässä tapauksessa asia piti uutisoida heti, koska poliisi nouti pelaajat kesken pelin. Itselläkin on kokemus raiskauksesta, joka monen mielestä oli oma vikani ainakin jossain määrin.

Tämä postauksen raiskaus on taas aika yleisesti tuomittu lukuunottamatta näitä, jotka kannattavat kivikautista seksuaalimoraalia tai ovat jollakin tavalla katkeria, kun eivät ole saaneet seksiä naisilta niin usein kuin olisivat halunneet ja sen varjolla ajattelevat, että nainen sai mitä halusi. Kuitenkin valtaosalla on kokemuksia romansseista, jotka päätyvät sänkyyn ja kuka edes voisi kuvitella tilannetta, että paikalle kutsutaan lisää ihmisiä ja jatketaan väkivallalla! Osa heteromiehistä tietenkin on ollut sitä mieltä, että olisi vain positiivista jos kerralla saisi useampaa, mutta heidän pitäisi ajatella asiaa vaikka sitten niin, että paikalle pölähtää mieslauma jatkamaan.

.

Entä te, Lily-naiset - oletteko lukeneet Lady Chatterleyn rakastajan? Mitä mieltä olette sen tavasta kuvata naisen seksuaalisuutta? Ja te, jotka ette ole kirjaan vielä tarttuneet - käytättekö teemaviikon tarjoaman oivan tilaisuuden hyväksenne ja luette sen vihdoin ja viimein, tällä viikolla?

Hahaa, mahti kirjoitus ja nerokas ajatus tuo banned books week! Ehkäpä nyt tuonkin opuksen voisi lukea! Hehheh, ja jos haluaa todella roisia homoseksuaalista meininkiä lukea, niin suosittelen Oscar Wilden vaikka onkin kyseenalaista, että onko teos oikeasti miehen käsialaa vai jonkun haamukirjoittajan Telenyä. Siinä on taitavin sanankääntein kuvattua rehellista rietastelua! Minusta kirja on kyllä mielenkiintoinen juuri tuon taustansa takia, mutta kirjana aika, noh, tylsä.

Seksikuvauksia toki riittää, mutta en voi väittää olleeni niistä kovin paljoa innostuneeni tavalla enkä toisella. Ehdottomasti kuitenkin lukemisen arvoinen teos, jo ihan sen takia että voi sanoa lukeneensa. Tuo mitä kirjoja on pidetty rohkeana aikojen kuluessa on varsin kiinnostavaa.

Kotiopettajattaren romaani tai Jane Eyre, miten vaan herätti julkaisemisaikanaan pahennusta, koska siinä nainen kehtasi korottaa itsensä tasa-arvoiseksi miehen kanssa ja jopa monella tapaa opettaa tätä. Muistan lukeneeni jostain, että samaa myös päiviteltiin Ylpeyden ja ennakkoluulon suhteen. Olenpa aika tarkalleen samaa mieltä olen kuin Mme Flore, luettu on, ja varsin pitkäveteiseksi havaittu, vaikka kuinka kovasti yritin historiallisen merkityksen takia ja toki tuon olenpahan tämänkin lukenut -leuhottamisen siitä innostua.

Voi tätä nykyaikaisen median jatkuvilla ärsykkeillä puudutettua ajatusmaailmaani: Näin kun kielletyistä kirjoista puhutaan, voiskin lukea taasen Harry Potterit, nuo saatanalliset pakanallisuuteen ja wiccaorgioihin viettelevät paholaisen käsikirjat. Chatterley on lukematta, koska liian moni on sitä tylsäksi kehunut. Virginie Despentesin anaali-kuula-otsaan-anaali-kuula-otsaan -kirjoja lukeneena varmaan nukahtaisin "seksiklassikon äärelle". Kyllä kirjassa pitää olla muutakin juonta kuin se paneminen.

Kirjallinen seksi on loppujen lopuksi hyvin tylsää. Julia, nimenomaan lukuinspiraationa viikko on tosiaan mainio idea. Ja Telenyä en ole lukenut, mutta ehkä se pitäisi tarkastaa. Rehellinen rietastelu on aina mielenkiintoista! Pitäisiköhän tässä alkaa pian kirjata ylös jonkinlaista rietastelulukulistaa Mme Flore, olen kuullut samaa muiltakin, siis että kirja sinällään ei ole kovin ihmeellinen. Mutta tosiaan lienee vaivan arvoinen ihan vain siksi, että tietäisi paremmin mistä useasti mainittavassa klassikossa on kyse.

Ja nuo tiettyjen aikakausien siveysrajat, ja etenkin niitä rikkoneet teokset, ovat tosiaan erityisen mielenkiintoisia. Mutta luettakoon edes leuhottamisen vuoksi! Syy se on sekin, ja kelpaa ainakin minulle. Itse en perusta niistä sitten ollenkaan - kaikki se väkivalta ja seksi ja väkivaltaseksi tuntui minusta jotenkin liian itsetarkoitukselliselta.

D Karseeta miesten halveeraamista toi, että ei pysty pitäytymään raiskaamasta mikäli nainen tulee yksin hotellihuoneeseen. Ilmeisesti kyseiselle Setämiehelle sit ihan normaali puhde? Sen lisäksi, että tämä on naiselle väärin, niin tämä on myös miehelle väärin. Ihan kuin miehet olisivat niin viettiensä armoilla, että eivät vaan pysty olemaan raiskaamatta, kun joutuvat kahden kesken naisen kanssa.

Tai oleman soittamatta kavereille että raiskaamaan vaan, kun ovat jo itse kertaalleen saaneet seksiä. Jos olisin mies, pitäisin tätä aika törkeänä miessukupolven vähättelynä ja alentamisena. Nainenko vain osaa säädellä viettejään? Miten säätelemättömään kykenemättömät miehet voivat ikinä toimia missään yhteiskunnan tai yrityksen johto- tms. Näistähän selviytyisivät vain naiset, jotka ihme kyllä pystyvät pidättäytymään seksuaalisesta väkivallasta miehen seurassa.

Tai vaihtoehtoisesti saman setämiehen logiikan täytyisi sitten tietenkin päteä myös toisinpäin. Jos mies lähtee naisen mukaan hotellihuoneeseen, niin naisen on pakko saada mieheltä seksiä tai nainen joutuu ottamaan miehen väkisin. Käytännössä toki haastavampaa kuin toisinpäin, mutta jos nainen ei saa muuttaa mieltään, niin ei sitten mieskään saa. Ja kavereille kans, jos mies on jo yhden kanssa suostunut seksiin - täytyyhän miehen tajuta, että ne seksinnälkäiset ystävättäret siellä baarissa haluavat myös osansa.

Ja jos ystävättäret sattuvat olemaan karvaisia telaketjufeministejä, niin aina parempi! En jaksa nyt ees jatkaa enempää, kun koko juttu on niin absurdi. Suunta on kuitenkin oikea. Niinpä, mitäs jos hotellihuoneeseen tuleva nainen on vaikka hotellin huonepalvelusta, eli töissä hotellissa ja tuo esim aamupalaa tms Tarkottaako sekin että kantsis miettiä että mitä tekee, ei saa mennä tuntemattoman miehen kans hotellihuoneeseen En ollut ees koko juttua kuullut aikasemmin.

Nyt kun luin tuli ihan kauhea olo. Vielä kun joku voi sanoa, että olisi ollut naisen oma vika: Tietenkin meillä kaikilla saa olla omat mielipiteensä, mutta ei voi tollaisia kommentteja alkaa laukomaan julkisesti?

Ihan sairasta sanon minä! Toisaalta on hyvä, että näitä kommenttejakin tulee julkisuuteen. Ilman niitä harvoja, joiden suodatin ei toimi, ei asiasta voisi keskustella ja ehkä jopa kouluttaa tietämätöntä.

Tämä vain sen vuoksi, että moni ajattelee samaa, muttei sentään sano. Minua syyllistettiin siitä, molemmilla raiskauskerroillani, että olin aiemmin sanonut kyllä. Lisäksi se, että nukuin miehen kanssa samassa sängyssä kuulemma tarkoitti myös kyllä. Ja tämä kaikki on tapahtunut luvulla ja näitä on sanottu minulle päin naamaa.

Tämä tapaus on ollut niin hirveä ja varmasti raskas uhrille, monella tapaa. En ole lukenut iltalehden juttuja, koska iltalehden luotettavuus on hieman heikoilla. Minusta on vain pöyristyttävää, kuinka vieläkään ei ymmäretä ei: Vielä törkeämpää tästä tekee se, että miehet todella ovat luulleet voivansa jakaa naisen, kuin leipäpalan! Kaverille kanssa ei kyllä koske seksiä. Mietin vain paljonko uutisointiin on todellisuudessa vaikuttanut suomessa valloillaan oleva ulkomaalaisiin kohdistuva viha ja aiemmin kuultu: Tästäkin kun olen kuullut puheltavan on setäihmiset hörähdelleet, että tästä varoiteltiin.

Suomalainen mieshän on aina kunnollinen. Mitenköhän suuret otsikot iltalehti olisi tehnyt jos suomalainen porukka olisi tehnyt saman? Suomalaisten miesten eduksi on sanottava se, että he harvoin syyllistyvät joukkoraiskaukseen. Otsikot olisivat olleet yhtä suuret, jos tekijöinä olisi ollut suomalaisia ja varsinkin ammattiurheilijoita. Tässä tapauksessa asia piti uutisoida heti, koska poliisi nouti pelaajat kesken pelin.

Itselläkin on kokemus raiskauksesta, joka monen mielestä oli oma vikani ainakin jossain määrin. Tämä postauksen raiskaus on taas aika yleisesti tuomittu lukuunottamatta näitä, jotka kannattavat kivikautista seksuaalimoraalia tai ovat jollakin tavalla katkeria, kun eivät ole saaneet seksiä naisilta niin usein kuin olisivat halunneet ja sen varjolla ajattelevat, että nainen sai mitä halusi.

Kuitenkin valtaosalla on kokemuksia romansseista, jotka päätyvät sänkyyn ja kuka edes voisi kuvitella tilannetta, että paikalle kutsutaan lisää ihmisiä ja jatketaan väkivallalla! Osa heteromiehistä tietenkin on ollut sitä mieltä, että olisi vain positiivista jos kerralla saisi useampaa, mutta heidän pitäisi ajatella asiaa vaikka sitten niin, että paikalle pölähtää mieslauma jatkamaan.

Seksi ja raiskaus kun eivät ole sama asia. Mikähän olisi ollut ko. Ei kaikki raiskatut saa sympatiaa edes lähipiiriltään, koska on ihmisiä, jotka ajattelevat, että nainen voi omalla käytöksellään estää sen, ettei tule raiskatuksi ts. Kuitenkin raiskaaja on se, joka tekee päätöksen siitä, raiskaako vai ei.

Tosin hänkin olisi kai voinut reagoida hieman nopeammin. Vuonna tuli Suomessa voimaan laki, että vaikka oletkin sanonut kerran tahdon, on sinulla avioliitossa oikeus sanoa ei seksille. Saan tästä kylmiä väreitä, raiskaus avioliitossa on tosiaankin ollut Suomessa rikos vasta vuonna Valitettavan samaa ajattelua edelleen ilmassa - kun kerran sanoit 'kyllä' niin se pysyy Toi avioliiton sisällä tapahtuva raiskaus on kyllä puistattava juttu.

ANOPIN KALUA DOWNLOAD REDTUBE GAY

Kuitenkin raiskaaja on se, joka tekee päätöksen siitä, raiskaako vai ei. Kotiopettajattaren romaani tai Jane Eyre, miten vaan herätti julkaisemisaikanaan pahennusta, koska siinä nainen kehtasi korottaa itsensä tasa-arvoiseksi miehen kanssa ja jopa monella tapaa opettaa tätä. Copyright © Nefia Press Ltd. Harkitse soittaa perheväkivallan hotline ja luoda suunnitelma jättää väärinkäyttäjä. Kommentit Setämies taas äänessä.

NUOLE MUN KALUA PARAS SEKSIKAUPPA HOMO